Sacnothin Koudelka on kauhuseikkailu, joka ei sijoitukaan nykypäivän Yhdysvaltoihin. Nyt seikkaillaan 1800-lopun Walesissa, missä odottavat synkän luostarin kauhut.
Eletään vuotta 1898 Aberystwythissa, Walesin syrjäisessä kolkassa. Koudelka Lasant, nuori ja kaunis meedionalku saa viestin hengeltä, joka pyytää häntä menemään syrjäiseen Nemetonin luostariin. Hengen mukaan luostari kätkee karmean salaisuuden, jonka selvittäminen on ainoa keino tuoda rauha siellä loputtomasti aaveina vaeltaville sieluille.
Utelias Koudelka noudattaa neuvoa ja perillä hän huomaa itsekin, ettei hylätyssä luostarissa kaikki ole niin kuin pitäisi. Piinattuja kuolleitten henkiä vaeltaa kaikkialla ja pahan läsnäolon suorastaan aistii.
Seuraakin löytyy, sillä Edward Plunkett, lipevä aarteiden- ja naistenmetsästäjä on kuullut huhuja luostarin rikkauksista ja piispa James O'Flaherty on tullut etsimään vanhoja kirjoituksia. Vaikka yhteiselo ei sujukaan kitkatta, lyöttäytyy seurue yksiin ja matka luostarin uumeniin alkaa.
Pimeyden kutsu
Koudelka on suoraviivainen roolipelin ja toimintaseikkailun risteytys. Pelaaja ohjaa kolmikkoa pitkin kiinteitä, kaksiulotteisia taustoja, tappaa vastaantulevat hirviöt, poimii esineitä ja ratkoo yksinkertaisia puzzleja. Tapetuista hirviöistä hahmot saavat kokemusta, joka kasvattaa heitä vahvemmiksi. Uusia loitsuja ja jämerämpiä aseita tarttuu mukaan matkan varrelta. Välillä eteen hyppää pirullinen pomohirviö, keskustelunpätkä tai videoanimaatio, jotka vievät kaikki tavallaan juonta eteenpäin.
Jokainen huone ja käytävänpätkä on toinen toistaan synkempi, kolkompi ja ränsistyneempi. Vaikka tummuus tunnelmaan kuuluukin, on pimeydellä mässäilty välillä liikaakin. Esimerkiksi ovia on joskus vaikea erottaa liian mustista taustoista ja yhden vaivaisen oviaukon etsimisen aikana kimppuun ehtii hyökätä useampi hirviö.
Taustat ovat siedettävän näköisiä samoin kuin niiden päällä liikkuvat kolmiulotteiset hahmot. Videopätkät ovat välillä jopa vaikuttavia, tosin mitään Final Fantasya suurempaa elämystä ei kannata odottaa.
Kaikki keskustelut esitetään taitavien näyttelijöiden voimin. Päähenkilöiden jatkuvat riidat kuulostavat varsin uskottavilta ja muutenkin hahmojen tunneskaalat on tavoitettu hyvin. Muut äänet ovat vaisuja, lähinnä tuulenhuminaa ja askelia. Vaatimatonta musiikkia käytetään ainoastaan taisteluissa ja videopätkien taustalla. Parasta Koudelkassa on kuitenkin juoni. Se on huolellisesti mietitty, elokuvamainen, sopivan synkkä ja kiinnostava loppuun asti.
Kaikkien taisteluiden äiti
Roolipelityyliin taistelut puhkeavat Koudelkassa tiheään ja odottamatta, eli lähestyviä hirvityksiä ei näe eikä kuule, ennen kuin ne ovat kimpussa. Tämän vielä kestää, mutta sen jälkeen, kun peli pomppaa itse taisteluruutuun, alkaa silmähermo nykiä rennommallakin seikkailijalla.
Taistelut ovat selvästi rumempia kuin muu peli. Hahmot ovat kolhoja ja surkeasti animoituja, taustalla näkyy aina vain pimeyttä ja erikoisefektit ovat kökköjä. Tämä luo erehdyttävän vaikutelman kuin hahmot warppautuisivat tappelemaan toiseen ulottuvuuteen.
Taistelualue on neliö, joka on jaettu ruutuihin samaan tapaan kuin Front Missionissa. Ruudut määrittävät hyökkäysten kantomatkan ja sen, kuinka pitkälle hahmot ja hirviöt pystyvät kerrallaan liikkumaan. Itse tuoksina etenee vuoropohjaisesti ja taistelukomennot ovat varsin yksinkertaiset. Omalla vuorollaan hahmo voi joko hyökätä aseella tai loitsulla, käyttää esinettä, liikkua tai odottaa paikallaan. Mahdollisuutta pakenemiseen ei ärsyttävästi ole.
Ilmeisesti tekijöillä on ollut tarkoituksena tehdä jonkinlainen taktinen taistelusysteemi, mutta tässä on epäonnistuttu täydellisesti. Käytännössä taistelussa ei tarvita enempää strategiaa kuin kenkien sitomisessa, sillä edes hirviöiden taakse ei pääse liikkumaan, puhumattakaan että ruudulla olisi korkeuseroja tai esteitä.
Koko karmeuden kruunaa hitaus, jolla taistelut käydään. Kun jo täysin harmittomien, noin joka kymmenes sekunti niskaan hyppäävien perusöttiäisten tappaminen kestää minuuttikaupalla, on pelaaminen kaikkea muuta kuin hauskaa ja ainakin minulla käämit paloivat perusteellisesti jo ensimmäisissä taistoissa.
On sääli, että Koudelkan taistelusysteemi on päässyt laadunvalvonnasta läpi, sillä ilman sitä pelissä olisi voinut olla potentiaalia ihan hyväksi toimintaseikkailuksi. Nyt hyvä juoni, ammattitaitoiset ääninäyttelijät ja keskimääräistä komeammat videopätkät menevät hukkaan, sillä itse pelaaminen on yksinkertaisesti enemmän tuskaa kuin hauskaa.
57
