Kesämökillä jatkuva sade estää Boktain pelaamisen ja kirjastonhoitajien selaimen lapsilukko hattrickkaamisen. Puolentoista tunnin viikoittainen ajomatka mökiltä anopin koneelle paljasti, että olen koukussa. Pahasti.

Olen aina pelannut paljon ja pelimakuni on vielä hävettävän burgeri, sillä pidän eniten auto- ja urheilupeleistä. Tähtäin pelissä tappaa vain kiinnostuksen, ja japanilaisklassikoiden upeus ei avaudu. Lähinnä ihmettelen, miksi loppupomot toistavat aina yksinkertaista kaavaa.

Viime syksynä bongasin Pelit.fi:ssä Hattrick-ketjun. Toki Neuvonen oli jo aikaisemmin puhunut asiasta, mutta kukapa miestä kuuntelisi. Nettiosoitteessa www.hattrick.org oli futismanageripeli, jossa pelattiin muiden ihmisten johtamia joukkueita vastaan. Hurahdin peliin heti.

En edes ole ongelmani kanssa yksin. Tuttuni, jotka eivät myönnä harrastavansa pelaamista, pistävät kellot soimaan yöllä tietokonepelin takia. Markkinoilla on sopivan tasoinen loukkaantunut kärkimies, jonka erikoisuus on pääpeli ja deadline aamu viideltä. Halpa ostos luvassa, sillä hinta ei voi huutokaupassa korkealle kohota.

Vauhtia kuin taulukkolaskennassa

Hattrick itsessään on elämää yksinkertaisempi peli. Tarkoituksena on johtaa jalkapallojoukkuetta muita ihmisiä vastaan. Suomalaiset joukkueet jakautuvat seiskadivarista aina mestaruussarjaan asti. Maajoukkuevalmentajat valitaan pelaajien kesken demokraattisesti äänestämällä ja pelaajiksi kootaan Hattrickin kovimmat ukkelit.

Viikossa ei ole kuin yksi sarjapeli ja harjoitusottelu niille, joiden taival cupissa on katkennut ennen finaalia. Yksi kausi kestää neljä kuukautta, joten Hattrick vaatii kärsivällisyyttä, mutta se tekee hommasta myös kiinnostavan. Harvoin peleissä joutuu miettimään asioita parin kuukauden päähän, minulla on suunnitelmat selvillä ensi kesään asti.

Aikajänteen lisäksi ihmisvastustajat vaikeuttavat menestymistä. Jokaista tekemääni typerää ratkaisua tai ylihintaista ostosta kohden muut tuntuvat tekevän vain oikeita ratkaisuja. Tekoälyn kanssa ei samanlaista pärjäämisen halua synny, koska aina voi aloittaa alusta tai lohduttautua sillä, että kone pelaa eri säännöillä. Hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä, koska niiden korjaamiseen voi palaa aikaa kuukausikaupalla.

Yksinkertaisuudesta huolimatta pelityylejä on lähes yhtä paljon kuin pelaajia. Joku pelaa taloussimulaattoria yrittäen optimoida treenituoton ja menestyä talouden kautta, toiselle riittää tiukkojen matsien taktiikoiden pähkäily lohkossaan, joku keskittyy kaveriporukan keskinäisiin turnauksiin harjoitusotteluissa ja muutama hurja panostaa maajoukkuepelaajien treenaamiseen. Yksi maajoukkuemies vie palkkaa yhtä paljon kuin koko lohkon pelaajat mutasarjoissa.

Kokonaisuus on abstrakti ja pyörii pelkkien numeroiden ympärillä, joten mielikuvitukselle jää sopivasti pelivaraa. Seuransa ukoille kehittää vahingossa luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, joita näillä ei edes ole. Hattrickissä vallitseva Pahakasika-huumori hymyilyttää keskenkasvuisuudellaan.

Pelkkä nimi tyyliin Arvi Lind tai Aimo Melamies nostaa pelaajan markkinahintaa. Toki foorumeilla voi rakentaa henkilökulttia Erä-Jorma Ahoniemen tapaisille maalitykeille, joiden tekemisistä raportoidaan foorumeilla. Huumori, edes huono, on peleissä harvinaista herkkua.

Kolmikymppinen lääkäriystävä suunnittelee Zoom-joukkueen virtuaalivastineen perustamista. Miehiltä ei vaadita pelitaitoa, pelkkä suomalaisjulkkiksen kaimana oleminen riittää. Duunissa on kuulemma aikaa selailla pelaajalistoja, jotta pysyy hereillä ja virkeänä.

Uppoutumisen voimasta kertoo sekin, että nuorisomaajoukkuevalmentaja Biderin tyriessä karsinnat MM-kisoihin nettifoorumilla vaadittiin miehen pään lisäksi muita elimiä vadille. Saman Futis-foorumin jäsenet nousivat iltalehtien otsikoihin kirjoittamalla nettiin yhtä typeriä juttuja maajoukkuevalmentaja Muurisesta.

Modernia pelisuunnittelua

Hattrickin perusidean kehitti pari ruotsalaiskaverusta seitsemän vuotta sitten, mutta peli noudattaa silti nykyaikaisten massapelien kehitysideaa. Sonyn EyeToy-kameraohjaimen suunnittelussa lähdettiin siitä, että kaduntallaaja ei ymmärrä vanhoja pelillisiä kliseitä, kuten tason loppupomoja tai avainpulmia.

Myös ohjaamisen pitää olla yksinkertaista. Hattrick-kavereiden Monkey Ball -kokeilu kaatui siihen, että apinapallossa pitää vauhdissa ohjata padilla. Oli kuulemma liian vaikeaa. Lipunryöstö on ajatuksena etäinen, ellei ole käynyt kesäleireillä, mutta autopelin idean ymmärtää jokainen jo genrenimestä. Samoin futismanageri Hattrickin.

Massiivisen kaveripiiriotantani perusteella Hattrick vetoaa massamarkkinapelin tapaan niihin, jotka eivät muuten pelaamisesta perusta. Tietenkin taustalla on usein jalkapalloinnostus, ja hattrickkaamiseen minimivaatimuksena oleva pelkkä nettiselain.

Hattrick ei silti nouse nettisimsin asemaan. Ei siitäkään syystä, etten tunne yhtään hattrickaavaa naista. Mille tahansa pelille 15 000 suomalaispelaajaa on kuitenkin kova luku, jolla irtoaisi kultalevy Pelit-gaalassa. Maailmalla pelaajia on 400 000. Molemmat luvut ovat vielä tasaisesti nousussa enkä minäkään pääse irti aivan heti.