Ruumiit eivät pysy haudoissaan: Shokki palaa!
Kauhusarjakuvilla on pitkät perinteet. 50-luvulla EC-kustantamo julkaisi Yhdysvalloissa reipashenkisiä lukemistoja (esimerkiksi Tales from the Crypt ja Vault of Horror), joista Comics Code -ennakkosensuurijärjestelmä teki kuitenkin nopeasti lopun. EC:n kauhuraunioille nousi 60-luvulla uusi yrittäjä Warren, joka kiersi Comics Code -säännöstön käyttämällä erilaisia myyntikanavia. Syntyi lehti nimeltä Creepy (1964–1983), jota seurasivat pian sisarjulkaisut Eerie ja Vampirella.
Uncle Creepy
Creepy ilmestyi aluksi vain neljä kertaa vuodessa ja sen ensimmäisten numeroitten sarjat olivatkin kenties juuri harvasta ilmestymistiheydestä johtuen erinomaisen komeita ja mieliinpainuvia. Tekijöillä kun oli aikaa tehdä lyhyet, yleensä alle kymmensivuiset sarjakuvanovellinsa huolella ja harkiten. Lisäksi lehden piirtäjäkunnassa oli paljolti samoja osaajia kuin EC:n julkaisuissa, eli ammattitaito oli jo hyppysissä.
Ensimmäisten numeroitten piirtäjistä suosikkejani ovat klassisia 1800-luvulle sijoittuvia vampyyri- ja ihmissusitarinoita piirtänyt Reed Crandall, komeita kansia maalannut Frank Frazetta sekä klassisen sivellinpiirtämisen mestarit Al Williamson ja Angelo Torres – yhtään huonoa piirtäjää lehdessä ei ollut.
Käsikirjoituksista vastasi etupäässä legendaarinen Archie Goodwin, joka sittemmin kirjoitti ja toimitti muun muassa sellaisia sarjoja kuin Salainen agentti X-9, Ihmeneloset, Batman ja Star Wars.
Slemmy
Suomeen Creepy ja Eerie rantautuivat vuonna 1972 yhteisnimellä Shokki (julk. Semic). Uncle Creepy, joka toimi lehden keulahahmona ja esitteli jokaisen sarjan, sai Suomessa nimekseen Slemmy. Varsin vinkeä suomennos siis. Vampirellaa puolestaan ilmestyi suomeksi viiden värillisen numeron verran vuosina 1974 ja 1975.
Suomen Shokki ilmestyi kerran kuussa vuoteen 1976 asti ja oli varsinkin alkuaikoina tarinoittensa osalta todella komeaa luettavaa. Aloittelevana piirtäjänä harmistuin kuitenkin huonoon paperiin ja heikkoon painojälkeen ja siksi ostin aina kaupunkimatkoillani aidon amerikkalaispainoksen. Tilasin myös jo tuolloin lehtiä suoraan Yhdysvalloista (mikä olikin melkoinen operaatio pankista etukäteen lunastettuine shekkeineen ja puolen vuoden odotusaikoineen) ja muutama Creepykin tuli paketeissa rapakon takaa. Hyllyssäni komeilevat edelleen Creepyn vuosikirjat 1968, 1969 ja 1972.
Shokki 2009
Vanhoista Creepy-vuosikirjoista on pyydetty netissä aikojen kuluessa lähemmäs 100 dollariakin, mutta vanhojen sopimusriitojen selvittyä Dark Horse on saanut oikeudet koko Warrenin kauhumateriaalin uudelleenjulkaisemiseen. Se kokoelmani hurjasta hinnannoususta.
Ensimmäiset kovakantiset Creepy- ja Eerie-antologiat ilmestyivät viime vuoden puolella ja Egmont Kustannus julkaisee nyt näistä ensimmäisen Creepy-kokoelman suomeksi nimellä Shokki, kuinkas muuten. Kirjaan on koottu viisi ensimmäistä Amerikan-Creepyä ja samalla itse asiassa kaikki omistamani Vuosikirja 1968:n sarjat. Olisikohan sittenkin kannattanut aikoinaan hankkia samalla rahalla Arabian porsliinia tai silloisen Nokian Kumitehtaan osakkeita
Juuri nyt kannattaa kuitenkin harkita rahansa sijoittamista Shokki-kirjaan. Sen arvo säilyy (kolkkoa naurua vasemmalta). Shokkia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten muinainen seitsemän sivun tarina voi tulla iholle tehokkaammin kuin tuhatsivuinen mangaviritelmä. Tuon sanottuani olenkin valmis mangustien lahtipenkille. Aargh
Shokki, Egmont 2009, 248 sivua, 39,90 euroa
Ruumiit eivät pysy haudoissaan: Shokki palaa!
Kauhusarjakuvilla on pitkät perinteet. 50-luvulla EC-kustantamo julkaisi Yhdysvalloissa reipashenkisiä lukemistoja (esimerkiksi Tales from the Crypt ja Vault of Horror), joista Comics Code -ennakkosensuurijärjestelmä teki kuitenkin nopeasti lopun. EC:n kauhuraunioille nousi 60-luvulla uusi yrittäjä Warren, joka kiersi Comics Code -säännöstön käyttämällä erilaisia myyntikanavia. Syntyi lehti nimeltä Creepy (1964–1983), jota seurasivat pian sisarjulkaisut Eerie ja Vampirella...
Lue koko artikkeli uusimmasta Pelit-lehdestä tai www.pelit.fi:ssä 21.10.2009.
- Virallinen patsi: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,12.0.html
- SS2Tool: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,392
- SS2 Mod Manager: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,527.0.html
- SHTUP: shtup.home.att.net
- Shock Music Update: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,657.0.html
- Tacticool Weapon Replacement: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,691.0.html
- Rebirth: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,8.0.html
- SpawnMod: www.strangebedfellows.de/index.php/topic,81.0.html
- Crion's Impossible Difficulty MP: www.strangebedfellows.de/index.php?action=dlattach;topic=61.0;attach=1750
Kymmenvuotias scifiroolipeli System Shock 2 on klassikko, ulkoisesti ehkä vähän rapistunut, mutta sydämeltään puhdasta rautaa. Synttärisankarille annetaan lahjaksi modeja, jotka kohentavat klassikon ulkoisia piirteitä ja vähän sisältöäkin.
Kun joku pelasi Bioshockia pettyneen näköisenä, hän oli todennäköisesti System Shock 2:n veteraani. Tämä kultakauden kauhuscifiseikkailu avaruusalus von Braunin autioilla käytävillä, tekoälynarttujen k-k-k-kuningattaren SHODANin käskyläisenä, uhmaa aikaa eikä syyttä. Aikansa lapsena se on älykäs, haastava ja monipuolinen, vähän samassa hengessä kuin Deus Ex.
Pelihahmon kehityksestä riippuen ongelmiin ei ole vain yhtä vastausta, ja "tässä juuri piilee System Shock kakkosen suurin vahvuus. Maailma ja vuorovaikutus sen kanssa on niin hyvin mallinnettu, että lähes kaiken voi tehdä useammalla tavalla oikein ja silti edetä pelissä ilman, että rajoittunut käyttöliittymä pääsisi kertaakaan risomaan ainakaan varsinaisesti juoneen liittyvissä pulmissa", totesi Joona Vainio (Pelit 9/99, 94 p).
Looking Glassin loistava System Shock (1994) on liikaa edellä aikaansa, mikä tarkoittaa outoja kontrolleja ja 3D-kortteja edeltävää grafiikkaa. Onneksi System Shock 2 on viisi vuotta tuoreempi, joten se taipuu korjauksiin. Pelin sotkuisten tekstuurien ja kulmikkaiden hahmojen kauneusleikkausta saatiin odottaa pitkälle 2000-lukuun. Se kannatti, sillä viime vuosina System Shock 2:lle on ilmestynyt pieni, mutta sitäkin laadukkaampi joukko modeja, joiden hampaissa Järjestelmäsysäys 2 näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Pelin saa nyt myös päivitettyä yhteensopivaksi modernin raudan ja uusien käyttöjärjestelmien kanssa.
Alexander SHTUP ja kumppanit
Ennen varsinaista korjausoperaatiota System Shock 2 pitää päivittää viimeisimpään versioon ja tehdä modivalmiiksi. Se onnistuu yhdellä iskulla, kun asentaa SS2Tool-modin. Siitä valitaan ruksi kohtiin "patching up" ja "getting mod ready". Suositeltavaa on myös valita "bug fixes", joka on hyödyllinen epävirallinen bugipäivitys, sekä Widescreen Mod+DDFix, joka muun muassa parantaa pelin yhteensopivuutta modernin raudan kanssa. Kannattaa asentaa myös SS2 Mod Manager -ohjelma, jonka avulla on kätevä lisätä ja poistaa modeja. Nyt peli on päivitetty ja modivalmis, varsinainen k-k-korjausoperaatio voi alkaa.
Ensimmäinen vaihe on tekstuureiden ja resoluution parantaminen, joka hoidetaan SHTUP-modilla. SHTUP korjaa ison kasan grafiikkavirheitä, tarkentaa tekstuureita ja päivittää resoluution siedettävämmäksi. System Shock 2 on audiovisuaalinen kokonaisuus, joten miksi jättää äänet vanhaksi kun grafiikoitakin parannellaan: SHTUPin sukua on SHMUP, joka terävöittää pelin äänimaisemaa vastaamaan nykypäivän standardeja.
System Shock 2:n jakoavain on mainio ase, mutta se on niin ruman kulmikas kalikka, ettei sitä tunnista työkaluksi SHODANkaan. Pelin monet aseet saavat lisää kromia pintaan Tactitool Weapon Replacement -modien avulla, jonka ansiosta varsinkin vanha kunnon jakari kelpaisi vaikka Condemned-pelin antisankarille.
Uudelleensyntyminen
Peli näyttää ja kuulostaa nyt paremmalta, mutta vieläkin hahmot ja jotkut tekstuurit näyttävät kamalilta. Haluan pois myös nuo jatkuvasti selkäni taakse ilmestyvät viholliset. Rebirth Complemented -modi tekee lopullisen plastiikkaleikkauksen pelin ihmisruumiille, aaveille, hybrideille ja kyborgeille. Rebirth ei tee pelistä aivan Dead Spacea, mutta sen ansiosta varsinkin hahmojen kasvot muuttuvat paljon edeltäjiään tarkemmiksi ja realistisemmiksi. Se parantaa tunnelmaa, kun maassa retkottavan ruumiin kuolinirvistys selkeästi tulkitsee tuskaa, eikä luo tahatonta komiikkaa.
Monsterit näyttävät paremmilta, mutta silti minua ärsyttää, kun ne syntyvät uudelleen pelin käytäville, mikä on ristiriidassa pelin realistisemman sisällön kanssa. Respawnaamista voi muuttaa Zygotera SpawnModin avulla. Modin asennuksen jälkeen uutta peliä von Braunilla aloittaessa valitaan joku neljästä punaisesta pallosta, joista jokainen vastaa tiettyä respawnaustasoa. Respawnaamista voi lisätä, jättää normaaliksi tai poistaa kokonaan, kameroiden kanssa tai ilman. Tasoa ei valinnan jälkeen voi enää muuttaa samassa pelissä. Kovat jätkät lisäävät respawnausta varsinkin moninpeliin, ja jollei sekään riitä, saa lisää haastetta asentamalla co-opiin optimoidun Crion’s Impossible -modin, jonka ansiosta vaikeusasteesta tulee "impossible".
J-j-j-jet'em Shock
Kun System Shock 2 on mainiossa kuosissa ja respawnaamisenkin saa halutessaan pois, kenelläkään ei pitäisi olla valittamista. Modaus antaa hyvän syyn aloittaa uudelleen tämä tunnelmallinen ja mielenkiintoinen toiminnallinen scifiroolipeli, joka kiilailee parhaan scifiräiskintäroolipelin tittelistä itsensä Deus Exin kanssa. Hienoa, ettei modiyhteisö ole unohtanut kokonaan System Shock kahta, vaikka Deus Exin edessä ovatkin rähmällään. Deus Ex vie voiton modien määrässä, mutta System Shock 2:n pieni modivalikoima korjaa kaikki itseäni eniten ärsyttäneet viat.
"K-k-katso itseäsi!" änkyttää SHODAN kuin ällikällä lyötynä pelin uuden ilmeen nähdessään ja on asian ytimessä. Päivitettynä kymmenvuotias Systeemijysäys 2 on kuin uudelleensyntynyt eikä sillä ole mitään hävettävää modattujen aikalaistensa rinnalla.
