Mitä olisi tapahtunut, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan? Meritin Kronolog: The Nazi Paradox tarjoaa näkymiä kauhistuttavaan vaihtoehtomaailmaan.
Vuonna 2020 lähes koko maailmaa hallitsee toisen maailmansodan voittanut natsi-imperiumi. Natsien kivisen nyrkin alla maapallo on ollut suurin kärsijä, sillä maailma on ekokatastrofin partaalla. Kaupunkien ilma on liian myrkyllistä hengitettäväksi ja vain etuoikeutetut nauttivat keinoilmastoiduista huoneistoista.
Atomipommi ja aikakone
Mark Hoffmann on arvostettu tiedemies, joka salassa myös johtaa natsi-imperiumin tuhoon tähtäävää vastarintajärjestöä. Virallisen asemansa turvin hän pääsee vierailemaan aluejohtajan luona. Siellä hän näkee faxin, jossa pyydetään hänen poikansa Philipin likvidointia. Tästä saa alkunsa tapahtumien ketju, joka lopulta muuttuu Markin yritykseksi estää Saksaa pääsemästä valtaan. Siinä onkin pikku ongelma: temppuun vaaditaan aikakone, jottei Saksa saa keksittyä atomipommia ennen Yhdysvaltoja ja näin voitettua toista maailmansotaa.
Tarinan taikaa
Kronologin vahvin puoli on ehdottomasti sen juoni, sillä se onnistuu olemaan sekä kiehtova tieteistarina että karmiva kuvaus mahdollisesta nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Juonen alkuasetelmana toimiva natsi-Saksan maailmanvalta on mielenkiintoinen ja hieman pelottavakin ajatus siitä, miten asiat saattaisivat olla. Peli on täynnä yksityiskohtia, jotka tarkentavat sen maailmankuvaa ja samalla tiivistävät pelaajan mielekiintoa. Kirjoittajat ovat mielenkiintoisesti onnistuneet yhdistämään tulevaisuutta ja menneisyyttä muodostaakseen kuvan natsien valtakunnasta.
Vaikka peli sijoittuukin 26 vuotta tulevaisuuteen, muistuttaa maailma silti yleisilmeeltään meidänkin jo taaksemme jättämää 70-lukua. Tietysti maailmassa on tapahtunut jonkinlaista teknistä edistystäkin, kuten lentävät autot tai syväjäädytyksen onnistuminen.
No miten Saksa voitti? Saksalainen tiedemies varasti sattumalta luokseen osuneen aikakoneen, jonka avulla hän pääsi menneisyyteen ennen pommin keksimistä ja kertoi rakentamisen salaisuudet nuoremmalle itselleen. Kyllä aikamatkailu on kaikkien kunnon scifi-juttujen suola ja sokeri.
Tämän hyvin kirjoitetun pelin erikoisuus on myös normaalista poikkeava sankarivalinta, sillä Mark Hoffmann on yli viisikymppinen tapansa hallitseva herrasmies. Valinta osoittaa tavallaan rohkeaa suhtautumista aiheeseen, sillä moiseen henkilöön tuntuu aluksi olevan hieman hankala mukautua. "Olenko TUO minä!" kuulin itsenikin aluksi sanovan. Toisaalta peliin ei muunlainen hahmo olisi sopinutkaan, sillä kypsä juoni vaatii kypsän sankarin.
Käpyttelyongelmia
Jos riittää Kronologin juonessa kehumista, niin samaa ei valitettavasti voi sanoa seikkailun käyttämästä systeemistä. Pelin ohjastelu on toteutettu ruudun alalaidasta löytyvillä ikoneilla, joita saa plarattua läpi myös hiiren oikenpuoleista namiskaa näppäilemällä. Valittavissa ovat lisäksi inventaario, lyhyt informaatioruutu kulloisestakin ympäristöstä ja linkki Markin yksityiseen taskutietokoneeseen. Kuulostaa tutulta, mutta pahin shokki onkin vasta tulossa. Pelaajan täytyy nimittäin itse aina ohjata Mark haluaamaansa paikkaan, sillä kone ei tee tippaakaan töitä homman helpottamiseksi. Jos pelaaja haluaa esimerkiksi avata oven, täytyy hänen ensin kävelyttää Mark nenä kiinni oveen ja vasta sitten kurottautua raottamaan ovea.
Tällaisena tämä systeemin muinaisjäänne olisi vielä siedettävä, mutta kun se Markin ohjaaminen on niin jumalattoman takkuista. Sankari ei suostu kävelemään kuin suorissa linjoissa, minkä takia etenkin syvyyssuunnassa liikkuminen on todella työn ja tuskan takana. Aina välillä Hoffa juuttuu ruudun etualalle niin pahasti, että tallennuksen lataus on ainoa pelastuskeino.
Graafisestikaan ei Kronolog turhia loista. Kautta linjan taustat ovat melko vaatimattoman oloisia, eikä auta kuin ihmetellä, mihin kaikki VGA:n 256 väriä on onnistuttu hukkaamaan. Erityisesti paikkoja vaihdettaessa silloin tällöin ilmestyvät välikuvat tuntuvat vähintäänkin amatöörimäisiltä töherryksiltä. Aivan lopussa peli saa yllättäen piristysruiskeen taustoihinsa, kun ne hukatut väritkin tuntuvat äkkiä löytyvän.
Parasta graafista antia ovat videolta mustavalkoisena digitoidut pätkät, kuten hahmojen suurikokoiset kasvot keskusteltaessa. Myös hahmot paljastuvat lähelle tullessaan videolta siepatuiksi, tällä kertaa tosin väreissä. Yleisesti ottaen pelin graafinen tarjonta jättää kuitenkin itsestään hätäisesti ja hutiloidusti tehdyt kuvan.
Natsi-Saksan maailmanvalloituksen estämistä ryyditetään myös kuunneltavalla audiopuolella. Musiikista ei tosin ole paljon sanomista, sillä sitä on todella vähän ja sekin on keskitetty paikasta toiseen siirtymisiin. Silloin kun sitä kuulee, musiikki on kuunneltavaa, muttei mitenkään juhlimisen arvoista.
Efektipuolellakaan ei runsaudella juhlita. Varsinaiset efektit rajoittuvat lähinnä ovien avautumisiin, mutta positiivisena puolena kaikki pelin keskustelut ovat myös kuultavissa. Digitoinnin taso tosin jättää sekin toivomisen varaa, mutta puheet ovat silti tyylikkään karismaattisesti toteutettuja ja luovat peliin sitä kaivattua lisäpotkua.
Ei paluuta
Muuten tunnelmallisen seikkailun ongelmapuoli tuntuu melko kinkkiseltä, etenkin aikakoneen koodin hankkiminen ei ole maailman helpoimpia tehtäviä. (Suurin) osa vaikeudesta menee kuitenkin heikosti toimivan systeemin tiliin, sillä on vaikea muistaa, että täytyy seistä haluamansa esineen vieressä. Tämä saattaa hyydyttää pelaajan paikoilleen pitemmäksikin aikaa, sillä peli ei aina jaksa pyytää sankaria astelemaan lähemmäs. Monen tunnin sitkeän tahmaamisen jälkeen on melko turhauttavaa huomata, että kaikki olikin kiinni muutamasta astumattomasta metristä sankarin ja vastapuolen välillä.
Kun hommaan vihdoin tottuu, alkaa peli sujua sutjakammin. Silloin tällöin eteen tulee joitakin todella rasittavia pikseliongelmia, joissa eteneminen on valehtelematta muutamasta pikselistä kiinni. Kautta linjan peli vaatiikin tarkkaa hiirikättä, mutta todella ärsyttäviä kohtia on onneksi vain muutama.
Pelin vapautta on myös uhrattu juonen kustannuksella, sillä Kronologin tapahtumat soljuvat tiukasti ennakkoon määrätyssä tahdissa. Pienintäkään virhemahdollisuutta ei ole, kun vanhaan jo taakse jätettyyn paikkaan ei voi palata hakemaan jotain mahdollisesti unohtunutta esinettä. Ongelmaa pahentaa täyttyvä inventaario, josta aina välillä täytyy heittää jotain pois.
Tiheää tallentamista tarvitaan myös pelin tiuhojen äkkikuolemien takia, sillä aina tasaisin väliajoin Mark onnistuu pääsemään hengestään, ilman varoituksen sanoja tilanteen mahdollisesta vaarallisuudesta.
Viilaamisen varaa
Natsivalta ei ole ainakaan bugeja kukistanut, vaan muutama mainitsemisen arvoinen yksilö on livahtanut lopulliseen tuotteeseen. Aina välillä (onneksi melko harvoin) peli onnistuu sekoamaan tallennusvaiheessa ja heittää pelaajan takaisin systeemiin. On tuurista kiinni, ilmestyikö tallennus levylle vai ei. Toinen ötökkä ilmenee Hoffan kävällessä ruudusta toiseen aivan kuvan etureunaa pitkin. Tällöin tuntuu kuin mies tarttuisi kuvan reunaan ja vetäisi sen mukanaan, eli grafiikka sekoaa tyystin.
Pelisession vihdoin päätyttyä Kronolog jättää itsestään ristiriitaisen mielikuvan. Loistava juoni on kiinnostava ja mukaansatempaava, mutta homma onnistutaan tehokkaasti tuhoamaan heikolla toteutuksella. Jos ulosanti olisi toteutettu taitavammin ja systeemipuolta viilattu rankalla kädellä eivät huippupisteet olisi kaukana. Nykyisellään Kronolog on peli, joka palkitsee kovanahkaisen yrittäjän hienolla juonella.
78
