Gamescom-messuilla olin tavallistakin enemmän kujalla. En erottanut messuilla yhtä selkeää teemaa tai trendiä, joka yleensä nousee sivulauseissa esiin. Sitten keksin yhden.
Kölnin Gamescom-messut ovat valtavat. Vaikka E3 on edelleen pelivuoden tärkein yksittäinen PR-tapahtuma ja pelintekijöille suunnattu GDC kiinnostavin, niin Gamescom ei jää näyttävyydessä yhtään jälkeen. Suuret pelifirmat näkevät Gamescom-messut jatko-osana kevään E3-messuilla alkavalle mainoskampanjan loppukirille, joka päättyy joulumyyntiin.
Näen pikseleitä
Eurooppa on aina ollut kakkosketjulaisen asemassa verrattuna Pohjois-Amerikkaan. Brittien ECTS-messut jäivät aikanaan E3:n jalkoihin, sillä ECTS-messuilla oli aina vain murto-osa E3:n pelitaloista ja ihmisistä. Gamescomilla ongelmaa ei ole, sillä kuluttajamessuilla rahat tehdään taviksilla, jolloin pelintekijät ja näytteilleasettajat voidaan päästää messuille puoli-ilmaiseksi. Se kääntyy messujen eduksi, sillä Gamescomissa on yli 350 000 kävijän lisäksi käytännössä kaikki firmat, pelintekijät ja pelit.
Ainoa haitta massasta on se, että koko kaupunki on aivan ammutun täynnä. Hotellia varatessa en muistanut tarkistaa paikkaa google.mapsin katunäkymästä, vaan katsoin vain Mathiasstrassen olevan sopivan etäisyyden päässä Kölnin messualueesta. Pääsisin korttelin kävelyllä ja parin pysäkin metromatkalla ovelta ovelle. Taksin pysähtyessä huomasin, että naapurina oli kirkkaan keltainen Gay Sex Shop, parin metrin päässä toinen ja messujen jälkeen voisin käväistä drinkillä tai parilla vastapäisellä Boners-yökerholla. Eivät seikat viihtyvyyteen vaikuttaneet mitenkään, sillä pelimessuilla pyöritään aina poikaporukalla. Hotelli itse oli siisti ja paikalla oli ollut majatalo satoja vuosia.
Massiivisuudesta huolimatta Gamescom onnistuu säilyttämään yhden edesmenneen ECTS:n hyvistä puolista. Gamescomissa myös pienillä firmoilla on mahdollisuus erottua ja näkyä, sillä messut jaetaan räiskyvään kuluttajapuoleen ja seesteisempään ammattilaisalueeseen. Kävin henkilökohtaisesta mielenkiinnosta (ja mahdollista juttua varten) katsomassa useammankin pikkutiimin Oculus Rift -projektin. Devaajien mietteet olivat aika yhdensuuntaisia. Äänten merkitys korostuu. Alkuinnostuksen jälkeen yleisasenne virtuaalitodellisuuslaseihin tuntuu olevan se, että tekniikasta voi vielä tulla jotain, mutta vielä siellä ei olla. Kehnon resoluution takia grafiikassa joudutaan tekemään vielä liikaa kompromisseja, jolloin lasitkin uhkaavat jäädä vain harrastajien huviksi.
Harmaa laatikko
Gamescomissa isoilla konsolivalmistajilla ei ole yhtä korostuneen vahvaa roolia kuin E3:ssa, sillä sisäänostajien sijaan messut on suunnattu suoraan pelaajille. Juuri siksi puuceella oli harvinaisen vahva rooli ja näkyvyys messuilla. Osittain se johtui myös sijainnista. Saksalaiset ovat edelleen puhdasta pc-rotua, sillä insinöörikansalla ei ole tapana tyytyä tekniikassa kompromisseihin.
Osaltaan pc:n roolia korosti vielä esports. Minun on edelleen vaikea nähdä esporttia muuna kuin pelimarkkinointimuotona, jolloin yksittäinen ”laji” hiipuu samalla kuin pelin suosiokin. Gamescomin jälkeen en ole mielipiteeni suhteen enää niin varma, sillä katsojat olivat aidon innostuneita ja yllättävän tosissaan. League of Legends -turnaus täytti massiivisen katsomon, käytännössä tuhannet tyypit tulivat messuille vain kököttääkseen penkeillä. Paikkaa ei kannattanut jättää, sillä takaisin ei olisi mahtunut.
Messuilla näkee muutenkin koko peliharrastamisen kirjon. Vaikka ylivoimaisesti suurin osa kävijöistä oli poikia, ihmisvirrassa tuntuu vuosi vuodelta olevan enemmän myös tyttöjä. Huomioarvoa nosti kaikkien pelit.filäisten rakastama cosplay. Asujen taso vaihteli hyvästä aivan uskomattoman hienoon. Välillä asuista ei tiennyt, onko tyyppi palkattu ständille töihin vai menossa vain fanittamaan.
Pieni on kaunista
Isojen titteleiden ohella myös pienemmät projektit alkavat saada enemmän ja enemmän näkyvyyttä. Esimerkiksi Sonylla oli auditoriollinen väkeä kuuntelemassa No Man’s Sky -avaruusseikkailusta. Sonylla peli sai yhtä suuren roolin kuin 50 miljoonan dollarin budjetin pelit, vaikka No Man´s Skyta työstää vain 10 hengen tiimi.
Tilanne sai tekijätkin pohtimaan, missä edes menee indien raja. Jos rahoitus tulee perinteistä tietä Sonylta, Microsoftilta tai Nintendolta julkaisusopimuksen myötä, voiko itseään kutsua vielä indiepelintekijäksi? Itse lasken indieksi kaiken, mikä tuntuu poikkeavan alan standardista. Jos pelintekijälle voi puhua suoraan, kulkematta julkaisijan kautta, ollaan vielä indiessä.
Julkaisijat antavat pikkutiimeille enemmän arvoa, koska touhu on hyvää PR:ää ja digimyynti nostaa pikkupelien arvoa, sillä pienellä panostuksella voi päästä tuurilla kunnon tuloihin. Pelaajat ja lehdistö antavat indietiimeille enemmän arvoa, koska twitterin, redditin ja muun netin myötä pelintekijät ovat yhä helpommin tavoitettavissa suoraan.
Vaikka lähteet tavoittaa entistä helpommin, nykyinen vauhdikas someaika näkyy messuilla jaettavan tiedon määrässä ja laadussa. Kun 90-luvulla tietoa sai kauhalla ja 00-luvulla lusikalla, nykyään oletetaan twiitillisen tai linkattavan kuvan riittävän dataksi. Yleisin kuulemani vastaus messuilla oli: ”Siitä kerromme myöhemmin.” Valitettavasti käytäntö siirtyy myös pikkufirmoille. Ilmeisesti politiikka katsotaan ammattimaiseksi toiminnaksi, vaikka tyyli on vain ärsyttävä ja heikentää tekijästä ja pelistä syntyvää juttua.
Andy Warhol väitti aikanaan, että tulevaisuudessa tiedonvälitys kehittyy niin, että jokainen ihminen on vartin kuuluisa. Warhol oli melkein oikeassa, sillä somessa jokainen on vartin välein kuuluisa.
Ei välttämättä ole, mutta yrittää.
