Pallon kanssa voi tehdä kaikkea kivaa. Sillä on pelattu jos jonkinlaista pyöritystä ja pompotusta, ja yhden sortin nälkäinen pallohan se Pacmankin taisi olla. Kula World liittyy pallopelien pitkään sarjaan kansan syvien rivien huvittajana.
Ja alussa oli...
Otetaan ilmatila, nakataan sinne palkki, ja toinen. Palkit mutkittelevat ja sojottavat milloin itään, milloin länteen _ tai suoraan ylös. Niitä on liitoksissa toisiinsa, tai saattavatpa ne lillua aivan erilläänkin toisistaan kuka ylempänä, kuka alempana. Alussa palkit ovat aika kilteissä riveissä ja neilömuodostelmissa, mutta sekasorto lisääntyy kohti suurinumeroisia kenttiä mentäessä.
Seuraavaksi otetaan pallo ja päätetään, että sen on liikkuminen palkin pintaa pitkin. Fysiikan lait unohdetaan, tai sitten voimme kuvitella, että kyseessä onkin liimapallo, joka ei putoa edes palkin alapintaa pitkin huristaessaan.
Ei tule kuuloonkaan, että palkin keskivaiheilla voisi pyörähtää näppärästi sen toiselle syrjälle. Pinnan vaihto onnistuu vain palkin päädyssä, josta siis voi valita uudeksi kulkusuunnaksi minkä tahansa palkin neljästi sivusta. Lisäksi pallo yhdellä eteenpäin-käskyllä liikahtaa vain yhden palkkiruudun verran eteenpäin.
Tyhmäksikään palloa ei voi väittää, sillä palkin päässä tai mutkassa se ei suinkaan sujahda tyhjyyteen, vaan joko kiepsahtaa palkin alle tai jää pökkimään päätään "seinään", kunnes pelaaja hoksaa suunnata pallon palkin menosuuntaan.
Pallomme ei myöskään ole unohtanut pomppuominaisuuksiaan. Nappia painamalla se leiskauttaa pelaajan valinnan mukaan joko suoraan tyhjyyteen tai toivon mukaan fiksummin alemman tason palkille. Pituushyppy sujuu sopivasti vauhdittamalla hitusen pidemmällekin.
Elämän tarkoitus?
Ongelmana ei siis ole pallon kuljettelu putoamatta, vaan milloin minnekin palkinnurkalle ripoteltujen avainten keräily. Avaimia haalitaan kasaan säädetty määrä ja kiidetään sen jälkeen exitiin, joka kuljettaa pallon ja pelaajan seuraavalle kentälle. Jotta päänraapimiseen ei tulisi liitettyä mukaan muita oheistoimintoja, on mukana myös aikarajoitus. Hiekan valuttua tiimalasissa loppuun hidas pelaaja aloittaa kentän alusta.
Avainten lisäksi pallon matkareitin varrelle on aseteltu kolikoita, lisäaikaa sekä herkullisia hedelmiä. Koko hedelmäsarjan keräämällä pääsee bonuskenttään rälläämään, tosin saaliiksi ei tipu muuta kuin lisäpisteitä.
Matkan varrella tavataan myös jos jonkinlaista palkintynkää. Osa on hiilellä ja polttaa pallon karrelle, jos palkille jää tupeltamaan, osa taas on sen verran heikkorakenteisia, että murenee alta pois kertakosketuksen jälkeen. Jäätäkin löytyy ja nyt tahmatassut kyllä lipeävät suoraan ammottavaan tyhjyyten, ellei pidä varaansa. Palkkeihin on myös toisinaan sisäänrakennettu piikkiesteitä. Lienee tarpeetonta mainita, miten pallo ja piikki sopivat yhteen.
Pähkinöitä purtavaksi
Ensimmäisillä kymmenellä kentällä ongelmat ovat yksinkertaisia ja helppoja hahmottaa, mutta vähitellen sokkeloiset palkkirivistöt pistävät suuntavaiston ja kolmiulotteisen hahmotuskyvyn koetukselle. Tuhottoman vaikealta peli ei kuitenkaan tunnu, joskin epäilemättä osalle pelaajakanditaateista tällainen hahmottaminen ei ole luontevaa.
Kenttiä on riittävästi (lue: 200) ja pelin saa tallennettua, kiusallista kyllä vain joka viidennen kentän jälkeen. Rasittaa ylettömästi aloitella tuttujen juttujen taapertaminen juuri kun sen viidennen kentän salaisuus ratkesi, mutta aika ei riittänytkään exitille rientoon asti. Yrityskertoja sentään on mukana useita ennen kuin paluu alkuun odottaa.
Kirosana: kaksinpeli
Tarjolla on myös kaksinpeli. Silloin voi siirtyä ongelmanratkomisesta muistipelin luvattuun maahan eli kaverin pallonliikkeet matkitaan yksi yhteen niin kauan kuin muistia piisaa. Toisena vaihtoehtona kaverin rökittämiselle on suoriutua kentän läpi tätä nopsemmin _ tosi jännää!
Vaikka virallinen kaksinpeliosuus jättääkin pelaajan haukottelemaan, on yhdessä koettu hupi kumminkin Kulassa mukana. Hauskinta on ratkoa yksinpelin kenttiä yhdessä kaverin kanssa toisen ohjastaessa ja toisen toimiessa takapiruna. Henkinen voittaja on se, ken ensin keksii ongelman ratkaisun eikä suinkaan se, joka toimittaa pallon näppäräsormisimpana nopeimmin maaliin.
Fiksu välipala
Suurta visuaalista ilotulitusta ei Kula World tarjoile. Palkit piirtyvät terävinä ilmoille, taustan maisemat vaihtuvat uusiin säännöllisin väliajoin teemaan sopien. Suurkaupungit eivät ole palkki- ja palloväestön mieleen, vaan kasvillisuutta lukuunottamatta maa on autio ja tyhjä. Toisaalta mitäpä virkaa fiksulla grafiikalla olisi, nyt hierotaan aivonystyröitä eikä ihastella oman koneen suorituskykyä.
Kula World on vähän puuduttava. Tehtäviä ratkoo ihan mielellään, mutta vaihtelua on yhtä runsaasti kuin ristikoissa. Tunnetusti jotkut ovat niihinkin ihan lääpällään, joten kenties kuulankin charmi tehoaa tuhdimmin valikoituneeseen väestönosaan. Peruspelaajalle Kula World on kiva välipala, mutta pääruoaksi siitä ei ole.
70