Irakissa vapautetut kansalaiset kapinoivat. Dark Lineagen maailmassa vapautetut kansalaiset ryhtyvät kapitalisteiksi innolla, joka lämmittäisi yhdysvaltalaisten sydämiä.
Kadonneen isänsä laboratoriossa leikkiessään Kyan velipuoli Franck avaa ulottuvuusportin, joka sinkoaa sisarukset rinnakkaisulottuvuuteen. Leijuvan mantereen maailmassa maat ovat pirstoutuneet ikuisessa tuulessa leijuviksi lohkareiksi. Maailmaa vainoaa Brazul, joka muuttaa paikalliset asukkaat rauhallisista karvaturreista ilkeiksi susiksi.
Kya-teinineitosen tehtäväksi jää palauttaa alkuasukkaat alkuperäiseen muotoonsa. Ensin pitää tyrmätä sudet ja sitten poistaa kirous. Pelastetut natiivit perustavat markkinahenkisinä kotikyläänsä kojuja, joista voi ostaa lisävarusteita tai yrittää voittaa uhkapeleissä rahaa. Kunhan alkuasukkaiden kylä ja talous ovat kunnossa, asukkaat auttavat Kyan takaisin kotimaailmaan.
Monilahjakkuus
Dark Lineage -loikkaseikkailun suurin vahvuus on taistelusysteemi. Alun muutaman iskun ja potkun yhteenotot muuttuvat hirveäksi vipellykseksi, kun taistelurannekkeita ostamalla opitaan uusia liikesarjoja, torjuntoja ja heittoja. Heitoilla paiskotaan pelkkään suojaukseen keskittyneitä susia hännästä toisiaan päin. Vihollisen selkään voi myös hypätä ja ratsastaa elikon päin seinää.
Väkivalta muistuttaa piirroselokuvia, sillä animaatioissa Kya voi esimerkiksi hypätä suden jalkojen välistä ja kiskoa hukan hännästä kuonolleen. Hienoimmat liikesarjat näytetään Matrix-tyylisinä hidastuksina. Pikkumiinuksena peli ei pakota käyttämään monimutkaisimpia liikkeitä, vaan pelkillä peruslyönneillä ja muutamalla heitolla pärjää.
Taistelurannekkeiden lisäksi Kya voi ostaa muitakin liikkeitä opettavia esineitä, esimerkiksi boomy-hiuspannan. Aina omistajansa kouraan palaavalla boomyllä viskotaan vihollisten lisäksi erilaisia kytkimiä. Taikalaudalla taas lasketellaan pitkin puunrunkoja ja satulan hankkimalla voi kesyttää strutsin ja dinosauruksen risteytyksen näköisiä jamgutseja ratsuiksi. Jamgutsit paitsi tuhoavat kaiken tielleen osuvan myös loikkivat pidemmälle ja nopeammin kuin Kya.
Usein kentille pitää palata myöhemmässä vaiheessa, jotta pääsee Kyan juuri oppimilla taidoilla käsiksi maastossa vielä lymyäviin susiin. Vapaa eteneminen on muutenkin näennäistä, sillä valtaosan ajasta pääsee vain seuraavaan juonitehtävään. Määränpään ja tehtävän näkee kartasta, joten eksyminen ei uhkaa.
Lentäjä siis itsekin
Tuulet ovat harvinaisen voimakkaita ja voivat temmata Kyan taivaalle. Taivaalta pudotessaan Kya leijuu kuin laskuvarjohyppääjä vapaapudotuksessa, jolloin asentoa muuttamalla voi liitää haluamaansa suuntaan. Tuulessa liitelevän neidon ohjaaminen on hauskaa puuhaa, vaikka ominaisuutta olisi voinut käyttää vapaammin tasolta toiselle siirtymiseen. Alhaalla siintävälle tasanteelle ei voi loikata liitelemällä, vaikka sen kartan perusteella pitäisi onnistua, vaan kentän reunan yli loikannut tyttö syöksyy kuolemaansa.
Muutoin tuulta käytetään hyvänä pelillisenä elementtinä ja yksi hauskimmista puzzleista perustuu puhurilla leikkimiseen. Kyan pitää loikkia kohti tornin huippua, mutta vuorella tuulee jatkuvasti. Puhurin alkaessa yltyä on painauduttava tuulensuojaan jonkin kielekkeen taakse tai puhuri nykäisee Kyan irti tornista ja vie mukanaan. Puuskan laantuessa pitää sitten kömpiä tornin kylkeä takaisin ylös.
Vaikka valtaosa ajasta loikitaan kapeilla poluilla, paikoin reitit lavenevat leveämmiksi alueiksi, joissa voi toimia varsin vapaasti. Pelaaja saa itse päättää, pätkiikö sudet suoralla rynnäköllä vai koittaako edetä hissukseen. Suosikkini oli tehdaskompleksi, jossa saattoi mäiskiä vartijat yksi toisensa jälkeen tai loikkia huomaamatta liukuhihnalla liikkuvien esineiden seassa. Tuotantolinjan päässä oli sitten helpompi toimia ilman yleishälytystä.
Hiiviskely toimii harvinaisen hyvin. Jos näkee hukan, susikin näkee Kyan eikä auta, vaikka sattuisi painamaan hiipimisnappia. Sudet eivät edes ole yhtä koomisen likinäköisiä kuin viholliset yleensä. Onneksi maastossa on useita näköesteitä ja vihollisilla yksinkertaiset vartiointireitit, joilta oppii nopeasti pysyttelemään syrjässä.
Tasoloikkien pakolliset loppupomot harmittavat. Ahdistaa, jos on juuri kikkaillut taistelematta ohi vartijoiden ja palkinnoksi joutuu äheltämään loppupomoa vastaan ahtaalla kentällä. Itseään toistavat tasopomotaistelut tuntuvat tylsemmiltä kuin näyttävät yhteenotot tavallisten susien kanssa.
Keskonen
Kyassa näkyy pahasti joulukiire. Arvosteluversiossa on lukuisia pikkubugeja, jotka eivät estä pelaamista, mutta vaivaavat. Kentän laidalta pudottuaan voi jäädä ikuisesti ilmaan roikkumaan, joissakin kohdissa ei soi taustamusiikki ja parissa pomotaistelussa aseet eivät pidä lainkaan ääntä.
Ääninäyttely on vähän niin ja näin. Suoritukset tuntuvat ajoittain ohjelmoijien tilantäytteeltä ja ongelma korostuu alkuasukkaiden kotikylässä samoillessa. Kaikkien vastaantulijoiden kanssa voi keskustella, mutta harvalla on järkevää sanottavaa. Pahin tapaus vain toistaa "terve" kuudella eri äänellä, mikä pitänee tulkita huumoriksi.
Kamera sekoilee tasaisesti ja välillä näkyy pelkkä sankarittaren varjo kameran upotessa maankamaraan. Harvoissa sisätiloissa kamera temppuaa eniten, sillä susi saattaa ampua jostain kuvan ulkopuolelta. Henki lähti pari kertaa niin, etten saanut tappajaa näkyviin. Onneksi kuvakulmaa voi melko vapaasti zoomailla ja käännellä tatista, eikä kuolemasta rangaista mitenkään. Kuoltuaan Kya palaa edelliseen tarkastuspisteeseen, mikä ei ole yleensä kuin hetken pelaamisen päässä kuolonkohdasta.
Animaatiot ovat hienoja, mutta ohjaustuntuma vain kohtuullinen. Taistelut sujuvat, mutta kiipeillessä Kya saattaa jäädä kummallisesti kiinni seinään. Jamgutsilla ratsastaessa ohjauksessa on hauska viive: siinä ei ohjata Kyaa, vaan komennetaan ratsua, joka ei reagoi hetkessä. Ympäristö kirkkaine pastellisävyineen on hieno ja ilmassa leijuvat kapeat kielekkeet näyttävät komeilta.
Dark Lineagen yksi hauskimmista ideoista on alkuasukkaiden kotikylän minipelit, joita voi pelata yksin rahapanoksilla ja läpipeluun jälkeen kavereita vastaan. Pelit vaihtelevat taikalaudalla laskettelusta hedelmiä syövien ötököiden potkimiseen. Ei mitään ihmeellistä, mutta kiva bonus viikonlopun kestävän yksinpeliseikkailun jälkeen.
Kokonaisuus on hauska tasoloikka, joka olisi pitänyt säästää joulun jälkeiseksi kinkunsulattelupeliksi. Nykyisellä aikataululla peli jää Ratchetin, Jakin ja Persian prinssin littaamaksi. Kya on aito hiomaton timantti, joten tekijöiden puolesta harmittaa tuottajien hoppu.
82