Paluu Kyrandiaan tapahtuu vähän huonoon aikaan: Kyrandia on näet katoamassa. Kivi kiveltä, puu puulta, satuolio satuoliolta Kyrandia häviää jäljettömiin. Jotain tarttis tehrä.
Kyrandian jäljellä olevat tietäjät kokoontuvat pohtimaan tilannetta. He päättävät lähettää Zanthian, tietäjistä nuorimman, hakemaan maan syvyyksistä ankkuria, jolla Kyrandia pelastuu. Kotona Zanthiaa odottaa ikävä yllätys: joku ryökäle onkin varastanut kaikki nuoren alkemistin kamat ja rikkonut koko huushollin. Apulaisen virkaa toimittava pikku apulainen fauni (se, joka varasti maljan Kyrandia ykkösessä) vaan istua röhöttää, eikä edes yritä auttaa.
Hand of Fate eli Kyrandia 2 alkaa tyypilliseen seikkailupelin tapaan tavaroiden keräämisellä. Pikku hiljaa Zanthian tärkeimmät tavarat eli pata ja taikakirja löytyvät, mikä kannosta, mikä puunkolosta. Ne ovat pelin kannalta tärkeitä, sillä padassa Zanthia sekoittaa loitsunsa, alkemisti kun on, ja taikakirjasta taas löytyvät ohjeet pulmatilanteissa tarvittaviin loitsuihin.
Somewhere over the Rainbow
Peli jakaantuu löyhästi neljään osaan. Kyrandiasta matkataan pieneen satamakaupunkiin ja sieltä Tulivuorisaarelle, jonka sisuksista pitäisi löytyä se maailman pelastava ankkuri. Matkaan tulee kuitenkin mutkia ja pian Zanthia löytää itsensä lumimiehen terrorisoimasta vuoristosta. Sieltä kävellään sateenkaaren päähän kuin laulussa ikään.
Zanthia törmää vähän väliä poikaystäväänsä Markoon, joka haluaa kovasti auttaa, mutta joutuu tuon tuostakin pulaan. Kaiken kiireen keskellä Zanthian täytyy vielä hänetkin auttaa kiipelistä. Markon kannoilla juoksee käsi, se kuuluisa Kohtalon käsi, jonka kavalat juonet alkavat pikku hiljaa selvitä.
Neito Zanthia ei ole kuolematon, mutta kuolemat tulevat yleensä varsin fiksusti, eli omasta tyhmyydestä: kuka järkevä ihminen nyt menisi juoksuhiekkaan tai vapaaehtoisesti jäisi kuuluisalle ihmissyöjien saarelle.
Pata kattilaa soimaa
Käyttöliityntä on se vanha hyvä tuttu: ei ikoneita, ei optioita, vain hiiri ja napautus. Tavaran napauttaminen poimii sen, pitkin kuvaruutua napauttaminen kävelyttää, puhumaan kykenevää napauttaminen puhuttaa. Omia vuorosanojaan ei voi valita, ja kannattaa muistaa, että muilla on yleensä puhuttavaa enemmänkin kuin yhden napsauksen verran.
Zanthian täytyy tietysti myös välillä harjoittaa ammattiaan eli alkemiaa päästäkseen pulasta. Loitsut ovat juomia, jotka Zanthia sekoittaa padassaan. Loitsu kerätään talteen pulloon, mihin mahtuu kevyesti niin voileipä kuin lumiukkokin. Vääristä aineksista syntyy vain lämmintä vettä. Vaikka aineet ovatkin kertakäyttöisiä, hukkaan menneitten tilalle löytyvät uudet samoista paikoista kuin edellisetkin.
Zanthia lukee viestit, syö ja juo, kun tavaraa napauttaa hänen päällään. Varsinaisesti ei Zanthiaa tarvitse syöttää, mutta se on näppärä keino päästä eroon inventaarion ylimääräisestä ruoka-aineeksi kelpaavasta kamasta.
Onneksi niin kävelemisen kuin puhumisenkin nopeutta voi säätää, ja mikä tärkeintä, puhumisen saa kuitattua hiirellä näpäyttämällä. Ilahduttavaa, jos joutuu hiomaan samaa kohtaa ja osaa repliikit jo ulkoa.
Hyllyt täynnä
Vinkkejä Hand of Fate viljelee paikoittain todella hyvin, paikoittain vähemmän. Kun aikansa miettii ja kuljeskelee maisemaa naputellen, Zanthia ennemmin tai myöhemmin sanoo jotain siihen suuntaan, että olisikohan lumiukosta apua, tai saisikohan tuon kiven avulla tulta. Se, että löytää sitten tarpeellisiin loitsuihin tarvittavat ainekset, onkin toinen juttu. Ohjeethan ovat tietysti kryptisiä.
Zanthian tavaravarastona toimii neliosainen hyllystö, jota pyörittämällä eri hyllyt saa näkyviin. Kamaa sinne mahtuu melkoinen määrä, eikä se käykään ahtaaksi kuin pelin ensimmäisessä osiossa. Osien välillä Zanthia saa nimittäin sellaista kyytiä, että kamatkin putoilevat repusta.
Grafiikka ja animointi on taas tuttua taattua Westwoodin tyyliä: ah niin kaunista, kaunista ja kaunista. Tyypilliseen tapaansa Westwood on lisäillyt pikku animaatiota myös inventoriin: pyörivä kivi pyörii, rumpu rummuttaa itsekseen, padasta luikertelee välillä vihreä liaani, välillä siellä näkyy silmät, välillä sen poikki seilaa pikkuinen purjevene. Zanthia jopa vaihtaa asuaan kulloiseenkin ilmastoon sopivaksi käden käänteessä.
Pikku sisäpiirivitsejä on myös mukana. Voileipäloitsu on "Dwightin lounasyllätys", Dwight Okahara on yksi muusikoista. Rumpu soittaa "Frank Klepackin spesiaalia", joka sattuu olemaan Westwoodin päämuusikko ja niin edelleen. Tämän lisäksi viitataan tietysti edelliseen Kyrandiaan sekä esimerkiksi merirosvojen kadonneeseen aarteeseen puhumattakaan Jurassic Parkista.
Lisää pituutta
Legend of Kyrandiaa haukuttiin lyhyeksi ja helpoksi. Nyt on Westwood pannut parastaan ja saaneetkin Hand of Fateen sekä pituutta että vaikeutta. Mukana on jälleen myös ainakin yksi pelikohtainen ongelma Kyrandia ykkösen jalokivien tapaan: pari ovea aukeaa värikoodilla, jonka saa tulikärpästen tanssista.
Toinen etenemistä hidastava paikka on sateenkaarikoneen käynnistys, jossa täytyy tehdä oikeanvärisiä nesteitä peräti seitsemän kappaletta. Mutta se, mikä pudotti pisteitä on lopun Hanoin tornit -peli, joka täytyy pelata läpi kaksi kertaa, ja joka on ilmiselvästi pelkkää kiusaa ja pelin typerää vaikeuttamista. Käsikirjoittajapojat ovat selvästi pitkittäneet loppua hätäpäissään.
Kaiken kaikkiaan Hand of Fate on nautittavaa ja mielenkiintoista seikkailua erittäin kauniisti piirretyssä maisemassa. Mutta oliko se Hand of Fate todellakin kaiken pahan alku ja juuri? Ja miksi se teki, mitä teki? Eipä tuo oikein hyvin selvinnyt. (Selvisikö jollekin, mikä oli Lands of Loren Throne of Chaos?)
88
