Hauskana contrapassona Nnirvi lukee lähinnä viihdettä ja scifiä ja fantsua, mutta kirjoittaa tekotaiteellista kakkaa. Lasciate ogni speranza, voi ch’leggono!
* * * * * *
Viedessäni roskia ulos, susi tappoi minut.
Katsoin ihaillen timmiä ruumistani, kun vierestäni kuului hissin kling ja joku sanoi: ”Hei! Olen runoilija ToPelius, oppaasi matkalla kohti loppusijoituspaikkaasi!” Aloin aavistaa pahaa, kun hissimusiikkina raikui Radio Rockin soittolistan kuluneimmat, ja hissi kulki alaspäin.
Pohjakerroksessa ovet lennähtivät auki ja edessäni aukeni Helvetti. Se muistutti yhdeksään piiriin jaettua espoolaista lähiötä, mutta ei ollut ihan yhtä masentava. Astuin sisään synkästä portista, jonka yläpuolella luki: ”If it’s in the Inferno, it’s in the gaaame!”
”Saamarin Dante-lisenssi, se vanha oli parempi”, mutisi ToPelius.
Ensimmäinen piiri: Limbo
”Täällä vaeltavat kaikki, jotka eivät ole hyväksyneet videopelejä vapaa-aikansa vapahtajiksi”, valisti ToPelius. ”He seuraavat ikuisuuden suomalaista tv-viihdettä tai lukevat kirjoja, joissa yksinhuoltaja rakastuu alkoholistiin ja/tai rokkariin, tai keski-ikäisellä miehellä on vaikeaa.
”Aika kauheaa, mutta ei taida olla minun kohtaloni”, ounastelin, ja jatkoimme matkaa vartijademoni Kannejatajan lupsakkaasti mulkaistessa.
Toinen piiri: Himo
Toisessa piirissä kituvat himon orjat. He himoavat vain sitä peliä, joka on vasta tulossa. Innosta väristen he istuvat peliteollisuuden kuihtuvan, kituvan ruumiin päällä ringissä, katsoen putkella superpelin teaseritraileria, loputtomasti aprikoiden ja visioiden pelin ominaisuuksia minuutin pätkän pohjalta. Sadan vuoden välein se odotettu peli ilmestyy, mutta se onkin ihan paska! Onneksi juuri on julkaistu teaseritraileri seuraavasta megapelistä!
”Nämä on Luciferin ehdottomia suosikkeja”, ToPelius valistaa. ”Hän kutsuu heitä hellittelynimellä Saatanan ääliöt!”
Kolmas piiri: Ahmatit
Kolmannessa piirissä kituvat peliahmatit, jotka viettivät elämänsä vain pelaamalla ja pelaamalla. Jokaista varten luodaan Se Peli(tm), jossa on kaikki, mitä he ikinä ovat toivoneet. Sitten heitä raskautetaan työpaikalla, vaimolla, lapsilla ja koiralla, jotka vaativat, vinkuvat ja haukkuvat estäen pelaamisen kokonaan. Kerran vuodessa he saavat hetken pelata ymmärtääkseen, mitä ovat menettäneet.
”Terve!” moikkasin tuttua miestä. ”Miten sinä tänne Paratiisiin pääsit”, kysyi yllättynyt Tuukka ja jatkoi: ”Venaa, syötän lapset ja puhun parisuhteesta, kokeillaan sitten pelata World of Tanksia.”
”Mennään pois, en kestä”, sanoin oppaalleni silmät kyynelissä.
Neljäs piiri: Saiturit ja tuhlaajat
Neljännessä piirissä ovat saiturit eli kitsaat pelikauppiaat, jotka eivät osta pelifirmoilta pelejä, sekä pihit pelaajat, joille uusi peli on muka liian kallis. He käyttävät ikuisuuden myyden toisilleen samoja pelilevykkeitä, yhä uudelleen ja uudelleen.
Kauppiaat kuolaavat eristetyn naapuriosaston tuhlareita, jotka joulunakin sijoittivat rahansa peleihin, vaikka lapsi tarvitsisi talvikengät ja vaimo lääkitystä. Nyt he saavat ansionsa mukaan. Pelit maksavat viettelevän vähän, mutta kun tuhlarit vinguttavat Visaansa, he eivät saa mitään muuta kuin tyhjää ilmaa, nimiä tilille, serverillä olevia bittejä, joita ei voi halata, pinota, rakastaa! Sillä ne pelit ovatkin vain... höyryä!
”Siis onko tämä ajateltu ihan loppuun asti”, kysyn hämmentyneenä.
Viides piiri: Vihaiset ja laiskat
Viidennen piirin halki virtaa keltainen joki AiiStyxStyx. Se on syntynyt nesteestä, jota valuu päästä aina, kun syntymävihaiset avaavat suunsa, käyden loputonta sotaansa siitä, mikä pelialusta on ainoa oikea. Pois pääsee vain, jos keksii uuden argumentin tai myöntää, että toinen on oikeassa. Jotta viha ei lopu, taivaalle heijastetaan uutisia ja videoita. Yhdessä Witcher 3 tehdään Wiille ja sen ikäraja on 8. Toisessa on ennakkoa Halo 4:n PS3-versiosta, joka on muuten loistava, mutta siinä on sahalaitoja grafiikassa. Kolmannessa lapsuuteensa jämähtänyt trilobiitti kehuu Zeldaa ja Mariota paremmaksi kuin mikään koskaan, ainakaan semmoiset sotapelit.
Laiskojen osastolla lattia hehkuu punaisena, vain WiiFittiä pelaamalla on turvassa. ”Voisko joku kertoo miten tää toimii”, he kirkuvat avaamaton manuaali kädessään. ”Katsokaa samperi Googlesta”, yritän auttaa huutamalla. ”Voisitssäää heipliiide!” syntiset kirkuvat, eivätkä tee elettäkään.
Kuudes piiri: Harhaoppiset
Helvetin kuudennessa piirissä kituvat ne riemuidiootit, joilla on Väärä Mielipide. Siellä ne, joista Half-Lifet tai Halot ovat vain keskinkertaisia putkiräiskintöjä, joutuvat pelaamaan oikeita keskinkertaisia putkiräiskintöjä. PC-pelaajat joutuvat pelaamaan niitä padilla, konsolipelaajat Nintendo PowerGlowella. Nintendoa lastenvehkeeksi haukkuneet vääntävät Alkupolkuja ja Professori Hattaraisen Haliretkeä, tuskaa säestävät contrapasson ihanat sävelet.
”Ihanaa! Voisin jäädä tänne koko päiväksi nauramaan”, sanoin ja taputin. ”Olisit sitten joskus esittänyt vääriä mielipiteitä”, harmitteli ToPelius.
Seitsemäs piiri: Väkivaltaiset
Seitsemänteen piiriin sijoitettiin aluksi kaikki peliväkivaltaan syyllistyneet, mutta eihän tila riittänyt mihinkään. ”Niinpä tänne sijoitettiin sniputtajat”, kertoo T-mies.
Koko seitsemäs piiri on valtava aava aukea, jonka reunoilla on lymypaikkoja. Keskellä on iso ruutu, joka näyttää tapot, sekä salkku. Kun salkun vie kotipesään, voittaa ja pääsee paratiisiin.
Mitään ei näy, kukaan ei liiku. ”Montako on päässyt”, kysyin jotain sanoakseni, vaikka tiesin vastauksen.
Kahdeksas piiri: Huijarit
Kahdeksannessa piirissä ovat kaikki cheatterit, aimbottajaat ja muu nettipelien kuvottava roskaväki. Heidät on sidottu seinään, ja väsymätön skriptattu botti potkii heitä huipputarkasti munille, osuen vaikka potkisi sivuun. Välillä osa päästetään irti enkeleiden metsästettäväksi. He yrittävät piiloutua, mutta päähän isketty värikäs piikki näkyy kristalliseinien läpi.
”Aika ennalta-arvattavaa”, kommentoin pettyneenä. ”Loppubossi onkin jo näkyvissä”, kuittaa ToPelius.
Matkamme on ohi.
Yhdeksäs piiri: Petturit
Helvetin yhdeksännen piirin on suunnitellut itse Geoffrey ”Decamoron” Chaucer. Sen keskellä kohoaa iso Bisnes, kolmipäinen peliteollisuus. Yksi päistä heiluu, toisen päässä hehkuu pallo, kolmannen otsassa on neljä silmää, joista kolme loistaa punaisena ja yksi on kiinni.
Siellä ovat ne pelijournot, jotka ovat unohtaneet pelaamisen, ja henkilökohtaisen kunnian nimessä ryhtyneet peliteollisuuden sylikoiriksi. ”Mutta missä?” ihmettelen. ”Näen vain suunnattoman, kyljellään makaavan Bisneksen ja sen läppäpäisen hännän.”
Silloin Peliteollisuus nosti häntäänsä ja sen pyllystä kihahti parvi pöliseviä journoja, jotka säntäilivät sinne tänne. Sitten he suukottivat Paholaisen pyllyä. Paras pusu palkittiin kolmella uniikilla screenshotilla ja äänisuunnittelijan haastattelulla, loput asettuivat liukuhihnan ääreen ja suuresti itkien tekivät jutun kaikille jaetusta matskusta.
Kuului vihellys, pelijournalistit juoksivat takaisin luolaansa ja häntä läjähti kuin läppä päälle.
ToPelius kääntyi minuun. ”Sinä inha käärme, siinä on sinun Helvettisi! Tervetuloa ikuisuuteen!!” huusi ToPelius. ”Tuota, minä olen Pelit-lehden miehiä!” sanoin.
”Pel... Anteeksi kauheasti! Itsetyytyväisille, tekohauskoille elitisteille onkin ihan oma soppensa. Voi Nikoseni Nikoseni, sinun kohtalosi on ikuisuus lukea mitä nuo tuottavat, vailla mahdollisuutta muuttaa pilkkuakaan!”
Kalpenin ja nielaisin. ”Kieltämättä oikeus on runollinen, mutta voisiko oikeus olla armollinen?” Tuikkasin reiän sormenpäähän ja sutaisin nimmarin. (Ka-Ching!)
”Myin juuri itseni. Saat rahat, niin katsotaan, josko tuon hännän takana olisi tilaa vielä yhdelle.”
