Lisenssipelien surullista sarjaa jatkaa L.A. Law -televisiosarjan pohjalta toteutettu valikkoseikkailu. Pelaaja on aloitteleva lakimies, jonka elämän maalina on osakkuus McKenzien ja kumppanien toimistossa. Noviisin tehtävänä on ratkaista kahdeksan erilaista oikeusjuttua, jonka jälkeen jalansija juristifirmassa varmistuu.
Tapaukset alkavat aina alkukokouksella, jonka jälkeen pelaajan ohjastama asianajaja löytää itsensä toimistosta. Puhelin toimii linkkinä ulkomaailmaan ja pöydältä löytyvä kansio sisältää tarpeelliset dokumentit tapauksesta. Oikeusjutun taustoja pengottaessa kansioon ilmestyy lisää tauhkaa: todistajien nimiä, lausuntoja, todistuskappaleita ja muuta tarpeellista.
Ensimmäisenä iskee silmään pelin tyrmistyttävä graafinen toteutus. Kuvien laatu vaihtelee keskinkertaisesta ala-arvoiseen, ja on enimmäkseen jälkimmäistä. Lisäksi kuvamateriaali on ilmeisesti loppunut kesken, koska todistajien kuvia kierrätetään tehtävissä useaan kertaan: esimerkiksi ensimmäisen tapauksen lääkäri onkin toisen tapauksen majuri ja vastaavaa. Taustakuvilla ei myöskään ole mitään sen kummempaa funktiota itse pelissä, ja ne ovatkin mukana vain niin sanotun tunnelman luojana.
Voihan valikko!
Tehtävät ratkaistaan kaivelemalla tapahtumien taustoja ennen oikeudenkäyntiä ja löytämällä puuttuvia todistuskappaleita. Todistajasta puristetaan totuus irti valitsemalla jokin kysymysvaihtoehto kulloinkin tarjolla olevista optioista. Mikäli osaa kysyä oikeita kysymyksiä, aukeaa mahdollisesti toista henkilöä haastatellessa valittavaksi uusia optioita.
Todistajat tavoittaa yleensä puhelinsoitolla, jolloin todistaja teleporttaa itsensä toimistoon haastateltavaksi. Kopiosuojauksen virkaa toimittaa puhelinluettelo, josta löytyvät kaikki tärkeimmät tapauksissa esiintyvät henkilöt. Puhelimen operointia on idearikkaasti elävöitetty ohjelmoimalla mukaan "jännittäviä" sattumia, esimerkiksi numerot ovat toisinaan varattuja pitkäänkin, välillä pyydetään soittamaan uudestaan tunnin kuluttua ja muuta typerää.
Asianajajan työtä vaikeuttaa jutun valmisteluihin varattu niukka aika: oikeita henkilöitä on haastateltava juuri oikeassa järjestyksessä, jos haluaa saada kaikki tarvittavat tiedot selville. Valmisteluvaiheen loputtua joudutaan tietysti oikeudenkäyntiin, jossa valikkorumba jatkuu. Mikäli todisteita on löytynyt valmistelun aikana tarpeeksi, löytyy valikoista vaihtoehdot, joilla jury saadaan päättämään tapaus pelaajan eduksi.
L.A. Law nojaa aivan liikaa valikoihin _ valitsemalla oikeat kysymykset esitetyistä vaihtoehdoista pelaaja etenee tapauksesta toiseen. Liian monta väärää valintaa johtaa jutun häviämiseen, ja vastaavasti liian monta hävittyä juttua tietää juristikokelaalle kenkää. Jos tapauksen haluaa voittaa, joutuu latailemaan säästettyjä tilanteita vähän väliä, jolloin taas samat jorinat joutuu kelaaman läpi aina uudestaan ja uudestaan.
Valheita, lapsenpieksäntää ja murhia
Tehtävissä näkyy amerikkalaisen televisiotodellisuuden koko kirjo AIDSeineen ja uskottomuuksineen. Oikeusjuttujen juonet ovat oikeastaan aika mielenkiintoisia ja hyvin mietittyjä, selvästi tehtävien käsikirjoittajaksi on napattu jokin ansioitunut kioskikirjailija. Tapaukset eivät tietysti ole sitä miltä ne näyttävät, ja joskus tapahtumien käänteistä yllättyy ihan aidosti.
Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että pelaaja kulkee tiukasti pelin suunnittelijan talutusnuorassa. Tämä ei ole peli, tässä seurataan valmiiksi kirjoitettuja tarinoita tekemällä oikeita valintoja tarjotuista vaihtoehdoista.
Onkohan olemassa joku sääntö, että lisenssipelit ovat lähes aina surkeita tekeleitä? Vai tehdäänkö lisenssipelit suurella työryhmällä joissa keskinkertaisista ideoista yhdistellään sovinnaisimmat palat? Tämä ainakin on silkkaa roskaa.
40
