Laura Bow 2: The Dagger of Amon Ra – Neiti Etsivä tikarijahdissa

Laura Bow on ehdottomasti yksi Sierran parhaita sankarihahmoja. Roger Wilco, Larry Laffer ja kuningas Graham jäävät asiallisen ja viehättävän naisdekkarin jalkoihin, mutta miten käykään, kun punapäämme alistetaan hiiren voimien alle?

Laura Bow, Sierran vakiodekkari, on saanut koulutuksensa kunnialla läpi ja haluaa lehtityöhön The New York Times Tribuneen. Vaikka lehden palkkalistoille ei hevin pääse, on Bowlla ässä hihassa: lehden päätoimittaja on palveluksen velkaa Lauran isälle ja nyt on aika maksaa se takaisin.

Nenä tietää kaiken

Ei ole helppoa olla kovapintainen naispuolinen rikosreportteri vuoden 1926 sovinistisessa New Yorkissa. Sieltä sun täältä kuuluu alentavia huomautuksia, kuten "tiedän kyllä, että olet nainen, mutta tuollainen ei ole sopivaa". Vaan jos Lauralla ei ole helppoa, ei sitä ole muillakaan. Jotkut menevät niin pitkälle, että ratkaisevat ongelmansa katkaisemalla suhteensa tiettyihin henkilöihin. Lopullisesti.

Lauralla on 48 tuntia aikaa selvittää miksi ja miten salaperäinen Amon Ran tikari on hävinnyt museon kokoelmista. Mutta jo perustutkimuksissa selviää, miten paljon mätää kauniin pinnan alla piileekään.

Oi Laura...

Oi Steve...

Käytännössä yksikään museon juhlien kutsuvieraista ei ole paikalla puhtaat jauhot pussissa. Jokaisella on oma päämääränsä, joka pitäisi hoitaa ennen aamunkoittoa. Lauraa kiinnostaa eniten satamatyömies Steve Dorian, jota hän haastatteli jo aikaisemmin ja joka on ilmestynyt museoon.

Steve Dorianilla on paljon tärkeämpi rooli kuin ensiksi luulisi. Hän on kutsuilla, jotta tapaisi Lauran ja onpa ressu omien sanojensa mukaan kuluttanut viimeiset rahansakin frakin vuokraan.

Steven kanssa Laura kokee myös elämänsä ensimmäisen vakavan romanssin, joka näin ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna vaikuttaa varsin onnistuneelta (ainakin aluksi...). Viehättävä neiti Bow ja miehekäs herra Dorian tuntuvat koko ajan vain odottavan pelin loppua, jotta he pääsisivät sopimalleen lounaalle.

Mutta onko Steve Dorian vain naisia hyväksi käyttävä hurmuripasi, joka yrittää suloisilla silmillään ja pepsodent-hymyllään peitellä jotain salattua? Ehkä hän vain yrittää manipuloida Lauraa saadakseen sokeasti häneen luottavan kumppanin hämäriin puuhiinsa?

Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Ensimmäisillä pelikerroilla peli vaikuttaa varsin tylsältä perusseikkailupeliltä. Alussa pompitaan ympäri New Yorkin kaupunkia, kerätään erilaisia esineitä ja haalitaan tiedonmurusia. Mutta pikkuhiljaa tunnelma alkaa tiivistyä. Jo kutsujen keskusteluista selviää, että illan mittaan tulee tapahtumaan varsin mielenkiintoista, kunhan vain pitää silmänsä ja korvansa auki.

Kutsuvierasväki on varsin sekalaista seurakuntaa, eikä kukaan ole sitä, miltä aluksi näyttää. Varsin värittömällä Ramses Najeerillakin on takana synkkiä salaisuuksia, eikä museonjohtajakaan mikään pulmunen ole.

Mukaan on mahtunut jopa yksi biseksuaalinen nymfomaaninainen, joka jahtaa kutsujen jokaista kaksilahkeista "omin tarkoituksin". Pelin hauskimmat vaiheet ovatkin salakuunteluja oven takana, kun Yvette pokaa jonkun vieraan ja viettelee tämän tutkimaan "Eiffel-tornin salaisuutta". Lauralla on muutenkin paha tapa kuunnella oven takana yksityisiä keskusteluja ja mitään häpeilemättä tutkia roskakoreja sun muita paikkoja, kunhan vain saa edes yhden tiedonmurusen lisää.

Laura ei ole kaino kyyhky ja röyhkeys antaakin sankarittarelle oman luonteensa. Laura nimittäin käsittää käytöstavat tyyliin Who cares! Tämän ansiosta pelissä on imua. Jotain ylikilttiä Sir Grahamia kun ei viitsi ohjailla kovin kauaa, jos on nöyristeltävä jokaiselle vastaantulevalle pikku p**kiaiselle, toista se on kun saa läväyttää kunnolla.

Systeemi jyllää

Mukaan kannattaa ottaa kaikki, mitä ei ole ruuvattu lattiaan. Tämä ei tosin välttämättä ole kovin positiivista, noin pelin perusidean kannalta, mutta onneksi sentään peruspaino on dekkaroinnissa.

Salakuuntelun ja katselun lisäksi tietoa on pumpattava urkkimalla. Edellisessä Laura Bowssa kyselyt kirjoitettiin tyyliin "ask Celie about Henri", mutta systeemiremontin myötä on parseri poissa (snif). Nyt kysely hoidetaan ensin klikkaamalla erityisellä kyselykursorilla henkilöä ja valitsemalla sitten muistikirjasta, mistä aiheesta halutaan lisätietoja. Jos tuuri käy, saattaa muistivihkoon ilmestyä lisää uusia asioita, joista jokaisella on oma kommenttinsa.

Laura Bow -seikkailuissa juuri asioiden tonkimisella on oma viehätyksensä. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että tekstiä valuu pelin aikana ruudulle paljon, eikä sitä ole hyvä kuitata pelkällä olankohautuksella. Eri henkilöiden kommentit toisista henkilöistä antavat pieniä vihjeitä, kuka/ketkä ovat murhien ja muiden rikosten takana.

Liikkumiseenkin on tullut pikku parannus: keltainen nuoli osoittaa, mihin kyseisestä kohdasta pääsee, jos jonnekin pääsee. Hiiriohjaus on oikeastaan varsin sujuvaa ja pesee jopa Lucasfilmin käyttöliittymän.

Vertahyytävää kauhua

Dagger of Amon Ra on täynnä digitoituja SoundBlaster-ääniä. Kaikkein vaikuttavin ääniefekti kuuluu ensimmäisen ruumiin löydyttyä: efektit on pöllitty suoraan Alfred Hitchcokin mestariteoksen, Psykon, suihkumurhakohtauksesta. Kun samalla ruutuun välähtää kammottava kuva ihmisestä, jonka rinnasta sojottaa tikari, nousevat kenen tahansa selkäkarvat pystyyn ja henki salpautuu hetkeksi.

Kauhunhetkiä kokee jokaikisen ruumiin löytymisen myötä, eikä asiaa yhtään paranna se, että Lauralta pääsee pitkä ja vertahyytävä kirkaisu, joka viimeistään aikaansaa karmivan tunnelman. Kauhukerroin luonnollisesti laskee, mikäli laitteissa ei roiku SoundBlaster. (Äänikortin korvikkeena tosin käy oma pikkusisko, joka kirkaisee pelästyneenä nähtyään kuolleen ruumiin ruudulla.)

Aivan pikkulapsille peli ei välttämättä sovellu, sillä kuvat ruumiista, irtopäistä ja muista löytyvistä kammotuksista eivät välttämättä ole kaunista katseltavaa. Lisäksi Williams on haistattanut sensuurille pitkät. Neiti Bow salakuuntelee varsin intiimejä kohtauksia ja sattuu muutaman kerran törmäämään huoneeseen, kesken eräiden henkilöiden kolmannen asteen lähikontaktien.

Ystävällisesti Teidän, J.T.R.

Toiseksi viimeisessä osassa sydän läpättää useammin kuin kerran ja varsin hauskaa on silloin, kun museoon ilmestyy varsin outo henkilö. (Vihje: kyseinen henkilö on historiallinen britti, jonka spesialiteettina olivat prostitoidut ja joka jätti aina ruumiin viereen tertun viinirypäleitä.)

Kun oudon tyypin henkilöllisyys selviää, alkaa pakostakin tunnelma kohota kohti kattoa ja sydän suorastaan hyppää kurkkuun, kun vanhaa rautanuijaa heiluttava mustakaapuinen hahmo syöksähtää viereisestä huoneesta, silmät hullua verenhimoa kiiluen.

Laura pakenee Veitsi-Jaakkoa keskelle Amon Ra -kultin palvontamenoja. Neiti Bowlla on lievästi sanoen hikiset oltavat kun messuavat kulttilaiset aikovat muumioida hänen ruumiinsa. Kyseisen paikan taustaäänet ovat muuten tosi upeita.

Mitä jäi käteen

Vaikka peli muuten menee parissa päivässä läpi, on lopuksi vaivattava aivojaan kun selitetään kuolinsyytutkijalle, kuka tappoi kenet ja miksi. Tämä viimeinen osuus vaatii todella rankkaa aivotyötä, varsinkin, kun on vielä perusteltava henkilön/henkilöiden motiivit murhaan/murhiin.

Sierra on todellakin ottanut opikseen negatiivisesta palautteesta ja panostanut uutukaiseensa erittäin voimakkaasti. Laura Bow II on ehdottomasti yksi parhaista Sierran seikkailupeleistä. Systeemi on viimeinkin kunnollinen, tunnelma on koko ajan korkealla ja imua riittää. Kun kerran tämä peli on näin tasokas, pulssini alkaa hiljalleen kohota ajatellessani Quest for Glory -sarjan kolmososaa.

93