Kun örkkien tyhjentäminen 3D-holvistoista alkaa maistua puulta, kävisikös vaihtelusta zombiekaartin harvennus katkaistulla haulikolla? Kyllä, KII-TOS!! Tulossa-sivumme pysyväisvieras on vihdoinkin saapunut, ja edustaa Microprosen ensiaskelia 3D-roolipelien maailmassa.
Winthorpin kartanolla on synkkä menneisyys, synkkä salaisuus, synkkä nykyisyys ja vielä synkkä tulevaisuuskin, jollet sinä, Winthorpin kartanon perijä, pysty pelastamaan maailmaa demonilordi Belthegorin invaasiolta.
Mistään pikkukartanosta ei ole kysymys. Huoneita on satoja, ja onpa talossa muun muassa museo, temppeli, mausoleumi ja jopa entinen hullujenhuone.
Perijä kehään
Valittuaan kahdeksasta hahmosta mieluisensa pelaaja todennäköisesti toteaa "jukra"! The Legacyn grafiikka näyttää nimittäin harvinaisen maukkaalta, sillä niin hirviöt kuin ympäristögrafiikkakin on toteutettu ray tracing -tekniikalla, ja Pimeyden palvelijat ovat todella kolmiulotteisen näköisiä. (Meridemonit tosin toivat mieleen jonkun 50-luvun B-elokuvan kumipukuhirviöineen.)
Talon seinät, käytävät ja muut ovat poikkeuksellisen kauniita. Niin metalliovet, ihmisnahkaiset käytävät, egyptiläisen temppelin kopiot et ceterat ovat varsin näyttäviä. Talossa on jopa rekvisiittaa eli tuoleja, sohvia, kelloja ja muita kerrokseen teemaan soveltuvia kalusteita. Osa huoneista on yhden ruudun erikoishuoneita, joissa ei pääse vapaasti liikkumaan.
Legacyn äänet ovat keskitasoa reippaasti parempia. Ovet paukkuvat, hirviöt ääntelevät ja pahaenteiset musiikkiteemat luovat aitoa tunnelmaa ja varsinkin museon viiltävä vingutus todella menee luihin ja ytimiin.
Yhteisvaikutuksena syntyvä tunnelma sen verran tiuha, että useammin kuin kerran pelästyin ihan kunnolla, kun hirviö pääsi yllättämään.
Peli on alle 386/33-koneissa vähän laiskahko pyörimään, joskin vielä pelattava. Kiintolevyn kidutuksesta johtuen Smartdriven asentaminen on käytännön pakko, jolloin käytävät rullaavat mukavasti.
Taas uusi Windows
Kun mukana kehitystyössä on ollut Magnetic "uusi käyttäjäliityntä joka peliin on kunnia-asiamme" Scrolls, pelissä on ainakin teknisesti näppärä ikkunointijärjestelmä. Grafiikkaruutu pysyy näyttävänä, väänsi sen mihin kokoon tahansa. Ruudut voi läiskiä päällekkäinkin ja muokatun lay-outinsa voi tallentaa. Käytännössä pelin tarjoama lay-out on se toimivin.
The Legacyn käyttöliittymä ei tuota yllätyksiä. Nuolia naksuttamalla liikutaan tuttuun 90 astetta/2 metriä -tyyliin, tavarat poimitaan peliruudulta ja niitä voi heittää. Uutuutena hiiren oikea nappi kutsuu esille ponnahdusmenun, joka kertoo mikä esine on ja mitä esineellä voi tehdä. Esimerkiksi Colt.45:n vaihto käteen loitsukirjan tilalle käy totuttua kankeammin, niitä kun ei vaihdeta keskenään automaattisesti.
Hahmo pystyy kantamaan muihin peleihin verrattuna aika vähän tavaraa. Taskuihin menee neljä, käteen kaksi ja salkkuun kahdeksan esinettä. Isommat esineet vievät enemmän tilaa, esimerkiksi katana ryöstää tästä kapasiteetista neljä yksikköä. Siksipä kamakätköltä toiselle juoksentelua onkin runsaasti.
Say hello to my little friend!
Taistelu Legacyssä sujuu mallikelpoisesti. Hit-nappulalla lyödään tai ammutaan lähintä hirviötä, ja jos niitä on päässyt ryhmittymään, Aim-nappulalla saa tähdättyä haluamaansa pimeyden palvelijaa. Aimilla on muuten merkitystä muutaman ongelmankin ratkaisussa.
Aseet jakautuvat karkeasti nuijiin, teräaseisiin ja ampumaseisiin. On katkaistua haulikko, M-16-rynnäkkökivääri, moottorisaha, pesäpallomaila, keittiöveitsi ja muuta mukavaa vähemmän näkynyttä. Pyssykät tarvitsevat tietysti ammuksia ja moottorisaha bensaa. Muita elossapysymisen kannalta tärkeitä tavaroita ovat taikakristallit, joista voi imeä taikaenergiaa, uudet loitsut, ruoka ja erilaiset avaimet. Lisäksi päivänkirjansivut, muistilaput ja muut vihjaisevat, auttavat ja luovat tunnelmaa.
Legacy on alunperin suunniteltu sellaiseksi, että tapella kannattaa vasta kun on umpikujassa. Siksipä kunnon väistelytaidolla voikin rynniä hirviön ohi ja oven taakse turvaan. Hirviöiden tappaminen, esineiden löytäminen ja ennen kaikkea ongelmien ratkaisu palkitaan kokemuksella, jolla voi kasvattaa lukuisia taitojaan ja ominaisuuksiaan.
Ongelmia kerrakseen
Ongelmiltaan Legacy muistuttaa genren muita pelejä, kahdella huomattavalla poikkeuksella. Pakkosokkelo puuttuu (joskin vaihtaisin Ethereal Planen siihen heti), samoin kuin ah niin rasittavat kombinaatio-ongelmat.
Olen saanut kyllä nokkani tungettua joka tasolle (kai) aina Belhegorin valtakuntaa myöten, ja ainakin osa vaadittavista toimenpiteistä alkaa olla selvillä. Keksisi vain miten Alberothin näköispainokset saisi pois tieltä tai kierrettyä, että saisin useammankin tarpeellisen tavaran takaisin.
Bugejakin löytyy ravakasti. Kun yrität käyttää esineitä erikoishuoneissa, voivat ne jäädä paikkaan, josta niitä ei enää saa takaisin. Ainakin kun yrittää muiluttaa esineitä Alberothien ohi, osa joutuu limboon. Ja peli kaatuu noin kerran viidessä tunnissa, joten tallentakaa.
Huvia huijaamalla
The Legacyn lähes tuhoaa sen brittiläinen masokismi. Surkea rääppähahmo saa voimakkailta hirviöiltä jatkuvasti 10_0 turppinsa ja save/restore-rumba on hirviä. Beholder-tyylillä (tappele-lepää-tappele-lepää) ei voi pärjätä. Ongelmienratkaisuun ei voi keskittyä, kun koko ajan saa olla käpälämäessä, ja v-käyrä kohoaa nopeasti.
Mutta tällä kertaa sadulla on onnellinen loppu. Ohjelmoijat ovat olleet joko tosi typeriä tai tosi kaukonäköisiä. Hahmon alkuarvot on nimittäin äärettömän helppo kilauttaa maksimiin, jolloin peli on noin Beholder I:n luokkaa mitä henkiinjäämiseen tulee, ja pelistä alkaa jo nauttia.
Tämän jälkeen Legacyn suurimmaksi puutteeksi jää se, että se on vähän hajanainen peli, eikä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja missä ja miten. Legacy on niin kuin palapeli, joka alkaa hahmottua vain pikkuhiljaa. Onneksi imua löytyy sen verran, että karmivimmat hirviöt näkee aamuyöllä monitorin heijastuksesta.
The Legacystä olisi pikku viilailulla saanut todella klassikkopelin, mutta tällaisenaankin se on aivan tarpeeksi erinomainen, jotta sitä uskaltaa suositella.
78
