Legend of Kay (PS2) (nettiarvostelu) – Kovan onnen katti

Kissat ovat tunnetusti nokkelia ja itsepäisiä otuksia. Kay-katti voittaa vastoinkäymiset ällillä ja reilulla annoksella tällejä. Todellista Kay-poweria!

Kay-kissan legenda on toimintaseikkailuksi paisunut tasoloikka, joka sijoittuu älykkäiden eläimien kansoittamaan fantasiamaahan. Neon Studios -tiimin seuraava neronleimaus on varmaan Pac-Man-klooni.

Seikkailun rakenne noudattaa tuttua ja toimivaa peruskaavaa. Miellyttävän laajat kentät koostuvat tasoloikka- tai taistelupainotteisista putkista, jotka yhdistetään muutamalla vapauden illuusiota lisäävällä risteysalueella. Tutkimusmatkat tyssäävät nopeasti avaimilla ja muulla tilpehöörillä lukittuihin umpikujiin. Reitit aukeavat vaihtelevasti perusteltujen ketteryys- ja taistelutehtävien palkintoina.

Kun yhden alueen ongelmat ovat hoidettu ja ilkeiden rottamaagien käskyttämät viholliset listitty, Kay vaihtaa maisemaa. Tuoreelle tantereelle siirrytään maailman yhtenäisyyttä murtavan latausruudun kautta. Jänis-, sammakko- ja pandakylät tuntuvat eri tasoilta, joiden välissä lojuu tyhjä bittiavaruus. Jak & Daxterin (Pelit 12/2001, 93 pistettä) sopiviin pullonkauloihin piilotetut lataustauot ja horisontissa häämöttävät kiintopisteet ovat selvästi maukkaampia ratkaisuja.

Maastot ovat teknisesti päteviä, mutta tyylitaju tökkii. Etenkin alkutaipaleen miljööt ovat miljoona kertaa nähtyjä vehreitä metsiä, sumuisia soita ja synkkiä luolastoja. Tilannetta kärjistetään puuduttavan tavanomaisilla väri- ja pinnoitevalinnoilla. Fantasiamaan ponnettomat asukit unohtuvat yhtä nopeasti kuin haaleat maisemat. Löperöt eläinhahmot kaipaavat tuhtia persoonallisuuspiikkiä persauksiin.

Tökerö ääninäyttely häiritsee tarinan kuljetusta. Kayta esittävän tenavan teennäinen läpänheitto korventaa korvia jatkuvasti. En yleensä kimmastu hölmöstä höpötyksestä, mutta Legend of Kay käyttää tarpeettoman paljon puhetta tehtävien ja vinkkien kuvaamiseen. Missä kaikki jäyhät ja hiljaiset sankarit luuraavat, kun niitä kaivataan?

Patsastelevia komboja

Lukuisia tasoloikkaosuuksia piristetään kutkuttavissa korkeuksissa kelluvilla zhong-kombopatsailla. Jos maanpinnan lähellä lilluvan demonipatsaan lyö mäsäksi, Kay voi singahtaa nopeasti yläilmoihin seuraavan patsaan luokse. Zhong-syöksyt ovat reilusti tavallisia tupla- tai kyykkyloikkia pidempiä leiskautuksia. Kay leijuu paikallaan zhongia hakatessaan, joten pitkät lentomatkat eivät vaadi erityistä sorminäppäryyttä.

Zhong-kombojen kaltaisia komeita singahduksia tehdään myös taisteluissa. Kay voi syöksyä yhden osuman jälkeen suoraan toisen vihollisen syliin, joten vauhdikkaat käsirysyt ovat parhaimmillaan kung fu -leffamaista poukkoilua. Kombokohteen ei tarvitse olla edes ruudulla, sillä vastustajien sijainti ilmaistaan kookkailla nuolilla.

Vastarinta murretaan miekalla, metallikynsillä ja sotavasaralla. Nujakointi on mukavan monipuolista, sillä Kay osaa useita erilaisia iskuja ja viholliset torjuvat hyökkäyksiä aktiivisesti. Turhan innokkaat blokkaajat taltutetaan vastustajan taakse suuntautuvalla kierähdyksellä, jota jatketaan heitolla. Suurin osa vastustajista on rumien rottamaagien komentamia gorilloja, krokotiilejä ja kilpikonnia. Sai-tikareita heiluttavat kilpparit vinoilevat ansaitusti ärsyttäville mutanttininjakilpikonnille.

Periaatteessa pätevät taistelut latistuvat tökeröiden aluerajoitusten takia. Näkymättömissä karsinoissa tepastelevat viholliset eivät pakene tai lähde takaa-ajoon, vaikka henki menisi. Vastustajien reagointirajaa hyödyntämällä useat dramaattiset nujakat puuroutuvat monotoniseksi pakkopullaksi. Syöksyisku rajan yli, juoksu takaisin, viholliset palaavat päivystyspaikoilleen ja sama uudestaan. Tekoäly pärjää kelvollisesti vain suljetuilla areenoilla.

Jäykkä kamera on Legend of Kayn toinen murheenkryyni. Seiniä ja kookkaiden esineiden pintoja pitkin muljahteleva linssi mutkistaa ahtaissa paikoissa taistelemista ja loikintaa. Kameraa voi ja useimmiten pitääkin säätää käsin, mutta kunnon kuvakulman löytäminen on toisinaan mahdotonta mitättömien pystysäätöjen takia. Oikea hyppysuunta jää ikävän usein arvauksen varaan.

Tekoälyn puutteet ja kökkö kameramies ovat Legend of Kayn suurimmat ongelmat, kliseiset miljööt ja hahmosuunnittelu eivät haittaa menoa käytännössä. Vihollisten hölmöilyä lukuun ottamatta puutteet ovat kohtuullisen pieniä, ja peli-iloa murskaavia mokia ei ole ainuttakaan. Tasoloikkaseikkailujen rima on kuitenkin niin korkealla, että keskitason suoritus ei riitä huipulle.

78