Legend of Legaia (PSone) – Pahan sumun ikeessä

Roolipelejä alkaa vihdoin saapua enenevässä määrin myös Eurooppaan. Se on pelkästään hyvä asia, vaikka kaikki niistä eivät voikaan olla hyviä.

Legaian maailmassa tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Salaperäinen sumu leviää ympäri maata ja tuo mukanaan kuolemaa ja hulluutta. Ihmiskunnalle elintärkeät seru-olennot, jotka palvelevat ihmisiä näiden kehoihin kiinnittyneinä, tulevat sumussa hulluiksi ja maailmanloppua enteilevä kaaos on valmis. Vain mahtavat, taikavoimia sisältävät genesis-puut voivat karkottaa sumun, mutta nekin ovat päässeet kuolemaan.

Tilannetta selvittämään kohtalo usuttaa yhteen kolme nuorta sankaria, joiden tehtävänä on herättää puut henkiin ja selvittää, mistä sumu on peräisin. Kolmikosta Vahn on sinitukkainen teini Rim Elmin linnoitetusta kylästä, Noa luolassa elänyt, suden kasvattama tyttölapsi ja Gala taisteleva munkki Bironin luostarista. Tärkeässä roolissa ovat myös ra-seru-henkiolennot, jotka liittyvät päähahmojen kehoihin ja vahvistavat heitä taikomiskyvyllään.

Nyrkein ja potkuin maailmaa pelastamassa

Legend of Legaian tarina etenee pääkolmikon matkustaessa ympäri maailmaa etsimässä sumun karkoittavia genesis-puita. Yleensä nämä puut sijaitsevat hirviöitä vilisevien luola- tai metsäkompleksien perukoilla, jonne matkaohjeet saa lähimmästä kylästä tai kaupungista. Tältä osin Legend of Legaia noudattaa tuttua reseptiä ja etenee kuten muutkin rooliseikkailut.

Kaupungeissa keskustellaan ja selvitellään juonta, labyrinttimaisissa luolastoissa harhaillaan ja taistellaan ja maailmankartalla matkustetaan paikkojen väliä ja taistellaan. Erinäköiset hirviöt yllättävät tietenkin tyhjästä ja niitä voittamalla hahmot keräävät kokemuspisteitä.

Taistelusysteemi on piristävän omaperäinen ja toimiva. Perinteisen aseilla huitomisen sijaan viholliset otetaan hengiltä pääasiassa nyrkeillä ja potkuilla kuin mätkintäpelissä ikään. Reaaliajassa nappeja ei sentään hakata, vaan taistelut etenevät roolipelimäisesti vuoropohjaisina. Vuoron alussa pelaaja määrää kunkin hahmon joko hyökkäämään, loitsimaan tai käyttämään esinettä ja sitten yksitellen jokainen suorittaa toimintansa.

Fyysinen hyökkäys jakautuu ylös, alas, vasemmalle ja oikealle suunnattuihin iskuihin ja potkuihin, joita voi ketjuttaa peräkkäin niin monta kuin hahmon taistelumittari sallii. Liikesarjojen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon vastustajan fysiikka ja esimerkiksi ilmassa liihoitteleviin vihollisiin on turha tuhlata alaspäin suunnattuja liikkeitä. Matkan varrella hahmot oppivat myös tehokkaita kykypisteitä kuluttavia erikoisliikkeitä, jotka vaativat tiettyjä näppäinyhdistelmiä. Eri elementteihin perustuvat loitsut ovat tärkeitä, hankkiminen onnistuu voittamalla niitä tietyntyyppisiltä hirviöiltä.

Ainoa ongelma taisteluissa on, että ne puhkeavat aivan liian tiheään. Luolastoissa matkanteko keskeytyy hirviöihin noin joka kymmenes sekunti, mikä tekee etenemisestä todella turhauttavaa. Ongelmaa vain pahentaa se, että taistelut ovat melko lailla aikaa vieviä. Jokaisen hahmon ja hirviön toiminta ladataan ja näytetään erikseen, joten aikaa tuhraantuu suhteellisen paljon jo harmittomia perusötököitä tapettaessa. Mikäli kärhämien puhkeamistiheyttä olisi pudotettu vaikka puolella, luolastoissa eteneminen ei olisi aivan yhtä raskassoutuista ja taistelusysteemin vahvuudet pääsisivät paremmin oikeuksiinsa.

Toteutus kaukana legendasta

Vaikka pelin tarina on suhteellisen omaperäinen ja toimiva, toinen yhtä tärkeä osa-alue, hahmosuunnittelu ontuu pahasti. Kaikki kolme päähahmoa ovat kliseisiä, hengettömiä ja tylsiä ja mielenkiinto tapahtumia kohtaan kokee näin ollen kolauksen jo heti kättelyssä. Kun ottaa vielä huomioon, että pelin tuotantotiimin edellinen projekti oli hahmoillaan hurmannut pikkuklassikko Wild Arms, on Legend on Legaia tältä osin selvä pettymys.

Graafisesti Legend of Legaia on vaatimaton, paikoin jopa ruma. Yksitoikkoiset hahmot ja ympäristöt ovat karua katseltavaa, eikä synkkä väripaletti paljon tunnelmaa luo. Ainoastaan taisteluissa voi törmätä muutamaan hieman näyttävämpään efektiin. Kun musiikkikin on vain keskinkertaista lurittelua, jää yleisvaikutelma varsin hengettömäksi.

Legend of Legaia ei ole huono peli, mutta karu ulkoasu, yhdentekevät hahmot ja turhauttava taistelurumba vievät pohjan kelvolta juonelta sekä omaperäiseltä taistelusysteemiltä. Varsinkin nyt, kun hyvissäkin roolipeleissä alkaa olla jo valinnanvaraa, on Legend of Legaian paikka armotta keskikastissa.

70