Legend of Myra – Jänis istui maan alla...

Boulder Dashia paukuteltiin aikoinaan sormet verille ja olikin jo aika saada siitä 90-luvun versio. Tätä yrittää nyt Grandslam.

Kloonilla on sentään oltava omaperäinen juoni ja tässä on kieltämättä onnistuttu. Pelin taustatarina kertoo jälleen kerran ihmisten olevan kaiken pahan takana. Tällä kertaa he (me?) ovat säilöneet kaikki vapaana kasvavat kaalit salaisiin varastoihin, joihin nuoren Myra-jäniksen on murtauduttava, kerättävä mahdollisimman monta kaalinpäätä ja vielä onnistuttava häipymään, ennen kuin jää lohkareiden vangiksi.

Peliformaatti on aivan suora kopio Boulder Dashista. Rockford/Myra kaivelee tietään eteenpäin kaksiulotteisessa sokkelossa keräillen timantteja/kaalinpäitä ja varoen lähinnä kivien muodostamia ansoja, ne kun tippuvat niskaan kun maan kaivaa alta pois.

Siinä missä Rockfordin ainoa erikoiskyky oli maan syöminen, pystyy Myra puolestaan varsin monipuoliseen toimintaan syöpöttelyn lisäksi. Hän voi kerätä sokkeloon sinne tänne ripoteltuja apuvälineitä ja jopa käyttää niitä. Lisävarusteisiin kuuluvat muun muassa gnomet (käytännössä alustoja), veitset, pistoolit, pommit ja suosikkiaseeni liekinheitin.

Jos ainainen vihollisten pakoilu ja kiviesteiden kietäminen alkaa keittää, voi yhden arvokkaan lisäelämän uhraamalla muuttua hetken ajaksi vihreäksi superjänikseksi. Superjäniksenä voi suomalaisen lailla pureutua vaikka läpi harmaan kiven ja luonnollisesti listiä vastaantulevat örmelöt. Käyttökelpoista ja käyttäjäystävällistä.

Tasoja riittää

Pelissä on mukana satakunta kenttää ja hyvällä omallatunnolla voin väittää, että niiden selvittämisessä menee hyvin kauan. Alussa on kymmenkunta harjoittelutasoa, jotka kuka tahansa pääsee läpi, mutta tämän jälkeen vaikeustaso alkaa nousta progressiivisesti. Loppupuolella kirjaimellisesti repii hiuksia päästään.

Eri kentät ovat varsin mielenkiintoisia ja iloiseksi yllätykseksi myös hyvin monipuolisia. Mukaan on mahtunut muutama tylsä/typerä, mutta nämä harvat ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Vain yksi virhe

Tähän asti on varmaan kuulostanut hyvältä, mutta nyt tuleekin huonojen uutisten vuoro. Peli on nimittäin todella turhauttava: ei suunnittelultaan, ei idealtaan, vaan ohjelmoinniltaan, sillä näppäimistöohjaus klikkaa erittäin ikävästi.

Ohjattaessa Myraa johonkin suuntaan se liikahtaa hienoisella viiveellä, eikä sen aikana lueta näppäimistöä. Tämä estää hyvin tehokkaasti nopeat itsemurhaliikkeet, jotka olivat arkipäivää Boulder Dashissa. Erittäin ikävää se on silloin, kun on juostava hirviötä karkuun tai yritettävä ehtiä pois putoavan kivikasan alta. Kaiken muun pahan lisäksi pelin ruudunvieritys tuntuu hitaalta sekä toimituksen AT:llä että omalla 486-tehomyllylläni.

Myra olisi erittäin mielyttävää peliviihdettä, mikäli näppäimistön käytöstä tulisi jotain. Jos lopullinen versio kohentaa tätä, nousee arvosana noin 10 pisteellä.

75