Kidnappaus kidnappauksen perään, mutta prinsessa Zelda ei opi mitään. Linkki menneisyydestä pelastaa saamattoman prinsessan jo toistamiseen samasta pulasta.

The Legend of Zelda: A Link to the Past -toimintaseikkailu julkaistiin Japanissa SNES-konsolille jo vuonna 1992. GBA-painoksessa on tukku pieniä muutoksia, mutta mitään olennaista ei ole muutettu, jollei sellaiseksi laske Four Swords -moninpeliä.

Link lähtee pelastamaan prinsessa Zeldaa ja kuutta bonusneitoa synkän Agahnim-velhon ja Ganonin kynsistä. Neitojen pelastelua höystetään valinnaisilla bonuskeikoilla ja muilla pikkujipoilla. Rönsyilevän tarinan poimuista paljastuu tusinoittain hirmuisia petoja ja hämäriä luolakomplekseja. Hyvin toimii vanha resepti, sillä seikkailun puoliavoin rakenne ja nokkelat yksityiskohdat loihtivat touhuun edelleen maagisen imun.

Hyrulen tiiviin maailman melkein kaikki maanpäälliset kolkat ovat vierailtavissa alusta saakka. Seikkailu etenee silti ripeästi, sillä oikea suunta löytyy ystävällisten asukkaiden vihjeiden ja varustearsenaalin puutteiden ohjastuksella. Avainpaikkoihin ja luolastoihin pääsee järjestyksessä paljastuvilla apuvälineillä. Niissä odottaa isompi hirviö tappoaan ja palkintoesine löytymistään.

Link to the Pastin maailma jakautuu kahteen puoliskoon, valoisaan Hyruleen ja Ganonin kierouttamaan pimeyden maahan. Link loikkaa maailmasta toiseen kätevästi taskuun mahtuvalla taikapeilillä, jota voi käyttää missä tahansa. Maaston yleispiirteet ovat samanlaisia molemmissa maailmoissa, mutta väripaletit, hirviöt ja yksityiskohdat muuttuvat. Hyrulen valtavärinä velloo eloisa vihreä, Ganonin maassa näköhermoja sortaa ummehtunut ruskea. Harmahtavat luolastot ovat kliinisiä ja tarpeettoman kulmikkaita sokkeloita.

Seikkailun taustalla tiluttaa hauskoja, mutta ennen pitkää ärsyttäviä kipaleita. Toisin kuin SNES:llä, Link ääntelee toimintatilanteissa Nintendo kuusnepan Ajan savipillistä tutuilla ynähdyksillä ja kirkaisuilla.

Miekka tanaan

Taistelut käydään suoraan maastossa aina samasta paikasta löytyviä vihollisia vastaan. Miekan ohella Link puolustautuu muun muassa jousella, bumerangilla, pommeilla ja vasaralla. Sankari osaa myös tuiman kamikaze-ryntäyksen.

Taistelussa terän pitää napsahtaa pikselin tarkkuudella kohteeseen. Sama pätee torjuntaan, joten vihollisten kimppuun ei kannata käydä asekäden puolelta. Jos kahakointi tympii, useimmat ottelut voi kiertää kokonaan.

Linkin edesottamusten seuraaminen on addiktiivista touhua. Pitkä tarina jaetaan helposti jäsenneltäviin tavoitteisiin ja uusia härveleitä tiputellaan syliin sopivaan tahtiin. Lisävarusteiden kokeilu ja niiden myötä tipoittain aukeavat uudet loukot ja luolastot pitävät mielenkiintoa tehokkaasti yllä. Paikoitellen valppaus kuitenkin herpaantuu, sillä pidemmän päälle puuduttavissa luolastoissa kompataan liian usein.

Kiperiä pulmia ja matseja jaksaa junnata pitkään vielä kerran -fiiliksen voimalla. Näppärästi suunnitellut luolastot pitävät huolen siitä, että jos kuolo käy, ulko-ovelta aloittava Link ehtii takaisin ongelmapaikkaan korkeintaan parissa minuutissa. Seikkailun pulmat vaativat enemmän tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta kuin puhdasta ajatustyötä. Jos missaa halkeaman seinässä, muuten yksinkertaiseen luolaston saattaa jumittua päiväkausiksi. Zelda opettaa kantapään kautta tarkistamaan kaikki poikkeavat piirteet.

Tiimityöskentely kunniaan

Samasta paketista löytyy lisä-Linkkinä Zelda-aiheinen Four Swords -moninpelillä. Tuulimaagi Vaati kaappaa prinsessa Zeldan ja pelastusretkelle singahtaa poikkeuksellisesti kahdesta neljään sankaria.

Linkkilaumaa kaivataan, koska pulmat on suunniteltu siten, että niiden ratkomiseen tarvitaan vähintään kaksi heppua. Isot kivet eivät siirry yhden Linkin hauiksilla ja joskus kaveri pitää heittää rotkon tai joen yli. Monen sankarin kytkinkoukerot ovat melko keinotekoisia virityksiä. Seikkailu koostuu pienehköistä kentistä, joissa kevyiden pulmien ratkominen on taistelua tärkeämpää.

Joka kerta hieman erilaiset kenttäryppäät jakautuvat treenipaikan ohella metsään, luolastoon, tulivuoreen ja Vaatin palatsiin. Monipuoliset pomot ja pulmat kepitetään vain kunnon tiimityöllä. Tilanne tallentuu, kun kyseisen alueen pomohirviö kuukahtaa. Läpäisy palkitaan avaimella, ja kun niitä on tarpeeksi, Linkkijengi pääsee Vaatin kimppuun.

Pienen kaveriporukan aika kuluu rattoisasti riittävän zeldamaisen Four Swordsin parissa. Vaikka Neljän miekan luolastot ratkeavat suhteellisen ripeästi, se ei ole vika, sillä peliseuraa ei taiota sormia napsauttamalla.

Jos A Link to the Pastin ensimmäinen kierros meni sivu suun, Four Swordsilla höystetyn GBA-käännöksen parissa viihtyy pitkään. Yksinäisten Zelda-veteraanien kannattaa suhtautua hankintaan varauksella, sillä Four Swords tarvitsee vähintään yhden taisteluparin ja kaksi pelimoduulia.

Linkin GBA-esiintyminen on taskuviihteen eliittiä ja pakkohankinta kaikille Zelda-ummikoille.