Zelda on sen luokan legenda, että uuteen Zeldaan tarttuminen on poikkeuksellisen juhlallinen hetki. Vihreänuttuinen Link on taistellut Ganonia vastaan jokaisessa Nintendon koneessa, vauhdittaen paitsi pahan tuhoa myös konsolin myyntiä.

Tällä kertaa vihreänuttuiseen suippokorvaan liittyi paljon odotusarvoja. Etukäteen tiedossa oli uusi kuvallinen tyyli sekä meritematiikka, mutta muuten mielikuvitus sai juosta vapaana.

Uuden Zeldan kohtaaminen arvostelijana on haaste, sillä sarjan edeltävät osat, etenkin Link to the Past ja Ocarina of Time kummittelevat väkisinkin pääkopassa. Edeltäjien lumosta kertoo se, että molemmat pelit ovat edelleen käypää kauppatavaraa. Ensin mainittua kaupataan parhaillaan Gameboylle, jälkimmäinen on Wind Wakerin erikoisversion bonusherkkua.

Nintendo ei ole ottanut järin suurta riskiä uutukaisensa pelilogiikkaa hioessaan. Tutut Zelda-elementit, ehkäpä tärkeimpänä laajan esinekatraan oivaltava käyttö, ovat mukana ihania ääniefektejä myöten. Luolastot ovat aiempaa monipuolisempia, mutta tuttu (ja loppujen lopuksi melko onneton) karttasysteemi, arkuista löytyvät avaimet ja huonekohtaiset puzzlet ovat mukana. Puhetta ei ole vaan hahmot elävöittävät kirjoitettua dialogia päästelemällä puhekupliin sopivia hassuja äänteitä ja ynähdyksiä.

Ollako vai eikö olla Link

Sankari ei ole enää vanha tuttu Link, vaan Outset Island -saarenpahasella asustava piskuinen pojanvesseli. Kutsuttakoon häntä kuitenkin edelleen Linkiksi, niin tekee ohjevihkonenkin.

Saarella on ollut jo pitkään tapana pukea nuoret pojat vihreisiin heidän tullessaan tiettyyn ikään. Näin kunnioitetaan vanhoja legendoja, aikaa, jolloin paha ja pirullinen Ganon terrorisoivat muinaista kuningaskuntaa. Riitin kautta Linkin legenda siirtyy sukupolvelta toiselle. Ikipaha Ganon herää henkiin, ja pelaajan on oitis hypättävä vihreäpukuisen pikkupojan tamineisiin...

Uusin Zelda aloittaa nostalgialla. Ensimmäinen korviinkantautuva viisu toistaa vanhaa Zelda-teemaa. Nurkan takaa löytyy vanha kunnon keijuluola, josta tosin keijut ovat kadonneet jonnekin.

Link on vaihtanut muinaishuilun puhaltelun Wind Waker -nimiseen tahtikeppiin. Ocarinan maukkaaseen melodiankuljetteluun tahtikeppi ei aivan taivu, mutta hieman bemani-peleistä mukaillut kontrollit omaksuu nopeasti.

Ensimmäisellä tahtipuikkokuviolla Link pystyy kääntämään tuulen suuntaa, mikä on oleellinen taito. Kun Ocarina of Timessa sankarimme laukkasi hevosella Hyrulen mantuja, nyt paikasta toiseen siirrytään pienellä, mutta persoonallisella veneellä. Ensin pitää löytää purje, mutta sen jälkeen matkaa taittuu "Kuninkaan" kyydissä mukavan jouhevaa vauhtia.

Purjehdusmatka kartan ylälaidasta eteläisimpään kolkkaan vie melkoisen tovin, mutta tornadohenkistä kuljetusapua on luvassa seikkailun edetessä. Kussakin matkakohteessa on yleensä luolasto, torni tai muu rakennelma, jonka salaisuuksiin on tutustuttava pääjuonen eteenpäin viemiseksi.

Pehmopiirretyn maailmanvalloitus

Uuden Zeldan kuvallinen tyyli on herättänyt runsasta keskustelua. Minua pelkistetty kuvallinen toteutus ei innosta ylisanoihin, ja se vie ajatukseni vääjäämättä pikkulapsille suunnattuun piirrettyyn. Nintendo on ennenkin karsastanut valokuvantarkkaa toteutusta, mutta Yoshi's Story -pompiskelussa piirrettyjen sudinvetojen idea toimi huomattavasti Zeldaa paremmin.

Eniten häiritsee taustojen outo pehmeäpiirtoisuus, jopa suttuisuus. Käynti optikolla, uudet lasit ja laserkirurgia eivät asiaa muuksi muuttaneet. Ilman teräväpiirtoa hitusen lisäävää S-VHS-tai RGB-piuhaa Zelda kannattaa kiertää kaukaa. Nintendo herätys! Eivät hyvät, nautittavat, silmäähivelevät grafiikat todellakaan peliä pilaa.

Jos grafiikka jättää ristiriitaisen jälkimaun, on äänimaalailu hauskaa, eloisaa ja Zeldaan sopivaa. Puuttuvan puheen korvikkeena tärykalvoja kutitellaan lukuisalla joukolla hauskoja pikku ralleja ja lurituksia, jotka istuvat kokonaisuuteen saumatta. Kullakin tapahtumalla, paikalla tai päähahmolla on omat teemanpätkänsä. Äänet kuulostavat kovin supernintendomaiselta, 16-bittiseltä biitiltä, mikä lienee ollut tarkoituskin. Kaikkia ei tämäkään miellytä, itse pidän enemmän äänien kuin kuvien nostalgiasta.

Taistelusysteemi on entistä monipuolisempi. Erilaisia liikkeitä on liuta, mutta suoralla mätöllä pärjää perusvihulaisia vastaan. Spin Attack on mukana, mutta miekkailun tekevät mielenkiintoiseksi horisontaaliset swingit, vertikaaliset slashit ja viekkaat vastaiskut.

Oma lukunsa on hurjien ja näyttävien, kerrostalon kokoisten pääörmyjen kurittaminen. Kullakin on oma heikkoutensa, johon on iskettävä suoraan ja säälimättä. Yleensä viimeisin mukaan karttunut erikoisominaisuus tai esine ovat osa strategiaa. Pomoviholliset ovat juuri sopivan hankalia, ja niiden eliminointi tuottaa sanoinkuvaamatonta tyydytystä.

Tutkimusmatkailun perusteet

Pääjuoni etenee kuin juna, mutta erilaisia sivujuonia, seikkailuntynkiä ja mystisiä käänteitä on ripoteltu sinne tänne yltiökätisesti. Master Swordin löytymisen jälkeen yllätti ensimmäinen ihan oikea jumipaikka, sillä kartalle merkityille kahdelle saarelle ei ollut senhetkisillä kyvyillä menemistä. Vinkitkin muuttuivat tuolloin korostetun epäselviksi. Tällä oli oma merkityksensä: pelaaja pakotetaan näin tutkimusmatkailun kiehtovaan maailmaan.

Tutkimusmatkailija palkitaan monenmoisilla yllätyksillä, joista osan merkitys avautuu vasta myöhemmin. Joillakin saarilla asuu keijuja, jotka auliisti antavat matkalaiselle vaikkapa isomman lompakon tai muuta etenemistä helpottavaa tarpeistoa. Sukellusveneistä löytyy lisää killinkejä ja kaivattuja sydämenpalasia. Lukuisilla saarilla tuntuu tapahtuvan kaikkea kummallista, ja öisin kaduilla liikkuvien, enemmän tai vähemmän hämäräperäisten hemmojen edesottamuksiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Zeldan maailma on jälleen kerran täyteläinen ja yksityiskohtien runsaus houkuttelee useaan otteeseen sivuun päätarinan kulkureitiltä. Linkin ja Medlin yhteinen luolan mittainen seikkailu tuo mieleen Ico-klassikon ja hiiviskelläänpä hetki Metal Gear Solidinkin hengessä.

Esinekatras on osittain ennallaan. Pommit, mukana kuljetettavat pullot, sydänsäiliöt, nuolet ja jouset ja bumerangit ovat tuttua peruszeldaa ja kertovat edeltävien osien vahvasta pelisuunnittelusta. Uutta värinää tuovat tarzanmaiseen leiskautteluun houkutteleva Grappling Hook ja monikäyttöinen Deku Leaf. Deekun lehti on näppärä, vihollisia tainnuttava ase, jolla aikaansaatua tuulenpuhuria käytetään hyvinkin erilaisten ongelmien ratkaisuissa. Lisäksi sillä voi liitää kallionkielekkeeltä toiselle, kunhan taikavoimaa on jäljellä.

Oivaltava, usean esineen samanaikainen käyttö ongelmanratkaisussa on osa Zeldan lumoa. Oma lukunsa ovat luolaston sopukoista löytyvät huonekohtaiset esineet, kuten tulisoihdut, laatikot tai paikasta toiseen siirrettävät patsaat.

Legend of Zelda, The Wind Waker ei ole vallankumous. Perusteema ja pelattavuus ovat tuttuja sarjan aiemmista osista. Silti Wind Waker vetää mukaansa häkellyttävällä voimalla, jopa tiukemmin kuin sarjan kaksi edellistä osaa. Korostetun yksinkertainen grafiikka ei onnistu peittämään uuden Zeldan moniulotteista ja rikasta maailmaa.

* * * * *

Tinglen kutsu

Uutta Wind Wakerissä on toimiva ja innovatiivinen Gameboy-linkkimahdollisuus. Tietyllä tavalla Zelda muuttuu tuolloin kaksinpeliksi, jossa toinen pelaaja voi ohjastaa Tingle-nimistä hippiäistä.

Pääpelin kuvaruudulla Tingle näkyy sinne tänne viuhuvana kursorina. Tingle toki toimii yksinpelaajankin apuna, ja uuden Gameboy SP:n taustavalon ansiosta Tingleä pitää mielellään polvellaan. Tingle heittelee vinkkejä, kertoilee niitä näitä ja yllyttää erilaisiin pieniin pääjuonen ulkopuolisiin seikkailunpoikasiin. Etenkin merellä, mutta myös luolastoissa Tingle toimii myös näppäränä kartturina. Koska pääpelin dungeon-kartat ovat yhtä epämääräisiä kuin ennenkin, tulee Gameboyn suuntaan aina silloin tällöin vilkaistua.

Tingle lisää pelin syvyyttä ja kiehtovuutta, mutta hetkittäin Tinglen etenemistä helpottavat vinkit ja apukeinot arveluttavat. Jos elinvoima alkaa ehtyä, Tingle voi täyttää sydänsäiliöt nappia painamalla vaikka täyteen, jos vain Rupeet siihen riittävät. Tällöin tietyt osiot helpottuvat ehkä liiaksikin. Wind Waker ei ole loputtoman vaikea peli, joten lisähelpotus saattaa latistaa kokeneen zeldaseikkailijan peli-iloa. Silti Tinglestä ei malta luopua, vaikka läpipeluu onnistuu ilman pikkuhippiäisenkin seuraa.

* * * * *

Kipin kapin kauppaan

Legend of Zelda, The Wind Wakeristä ilmestyy kerrassaan hekumallinen, rajoitetun painoksen erikoisversio. Sen mukana tulevalta bonuslevykkeeltä löytyy peräti kaksi kokonaista Zelda-seikkailua: klassikoksi aikoinaan tituleerattu Ocarina of Time sekä sen jatko-osaksi kaavailtu Ocarina of Time Master Quest. Viime mainittu, aikakirjoissa Ura Questiksikin tituleerattu, oli tarkoitus julkaista aikoinaan Nintendo 64:n heikosti menestyneelle levykelisälaitteelle (N64DD).

Bonuslevykkeellä on lisäksi joukkio ajankohtaisia demoja, joista 1080 Avalanche -lumilautailu ja Segan Amusement Visions -tiimin näkemys F-Zero-ajopeliklassikosta ovat mielenkiintoisimmat.