Usein valitetaan, että pelit loppuvat kesken juuri kun on päässyt vauhtiin. Liberationin pelaajalta loppuu nopeammin elinikä kuin peli, joten jos haaste kiinnostaa niin siittä vaan.
Tony Crowtherin muutaman vuoden takainen Captive kuului 3D-roolipelien tähtikaartiin. Dungeon Master -tyylisessä pelissä riehuivat konetuliasein varustetut robotit ja koko pelin läpäisemiseen ei ihmisen elinikä oikeastaan riittänyt.
Captive ykkösen sankari, aikoinaan syyttömänä vangittu Trill on viimein vapaa mies. Leppoisat eläkepäivät ovat kuitenkin vielä edessäpäin, kun selviää, että megakorporaatiot ovat lavastaneet sadoittain viattomia ihmisiä syyllisiksi omien viallisten turvallisuusrobottiensa tekemiin murhiin. Trill ei voi kestää ajatusta luvattomista vapaudenriistoista, ja päättää neljän kauko-ohjattavan droidinsa avulla vapauttaa heistä niin monta kuin mahdollista.
Korporaatiot pääsevät kuitenkin selville Trillin aikeista, ja niin alkaa huima sokkoleikki 2800-luvun kaupunkikomplekseissa. Trillin ohjaamien neljän droidin on tiedonjyviä metsästäen jäljitettävä vangitut ihmiset ja vapautettava heidät koko ajan Securi-Corpin joukot perässään.
Kehitystä
Liberation seuraa Captive ykkösen jalanjälkiä. Liikkuminen tapahtuu perinteisesti askel kerrallaan ja 90 asteen kulmissa kääntyen, joskin nyt peli näyttää liikkuessa ruudusta toiseen aina väliframen tai kaksi, sivuille voi katsoa 45 asteen kulmissa ja kuikuilu ylä- ja alaviistoihinkin onnistuu, eli portaiden alapään tapahtumat voi katsastaa. Koko peli pyörii reaaliajassa, joten Captiven hermojariistävä tunnelma on tallella, ja julmettu avainkorttien etsiskely ovien avaamiseksi on myös tuttua edeltäjästä.
Vangin luo johtavan reitin pituutta säätelevää vaikeustasoa voi muuttaa helpon ja vaikean välillä, ja toimintaa kaipaavat voivat valita pelimoodin, jossa asenneongelmaista väkeä pyörii droidien lähettyvillä enemmän.
Droideilla voi nyt halutessaan liikkua täysin itsenäisesti. Nopea jakolasku kertoo kuitenkin yksinään harhailevan droidin tulivoiman olevan neljäsosa kokonaisen joukon vastaavasta, joten yksinään harhailu ei ole erityisen suositeltavaa.
Kultarahapussit ovat vaihtuneet luottokortteihin, ja jokaisella esineellä on nyt painon lisäksi koko. Reppuun mahtuvan kaman määrä ei siis enää määräydy ainoastaan painon ja vapaiden "tavaralokeroiden" perusteella. Tavaraa ei myöskään voi liu'uttaa pois kassista tai kassiin, jos sen edessä on muuta tavaraa. Mielenkiintoinen systeemi.
Toimiva maailma
Kaikki, mitä tulevaisuuden kaupungeissa liikkuu, ei ole vihamielistä, ja liipasinherkältä droidiryhmältä loppuvat nopeasti niin ystävät kuin ammuksetkin. Viholliset ovat muuttuneet älykkäämmiksi, sillä ne osaavat liikkua rappusia pitkin kerrosten väliä, ja joskus pakenevat, kun huomaavat olevansa tappiolla. Poliisivoimat reagoivat pelityyliin. Jos ampuu poliisia, viipyy liian kauan lataamassa droidiaan pistorasiasta tai alkaa mekkaloida pankissa tai muussa yleisessä virastossa, voi olla varma, että muutamassa minuutissa ulko-ovella seisoo poliisiauto ja paikassa hyörii virkavallan edustajia.
Kaupankäynti on oleellinen osa Liberationia. Täysin palasiksikin ammutusta droidista saa kalua, kun vain ostaa poksahtaneiden komponenttien tilalle uudet. Droidit voivat myös korjauttaa haarniskoitaan rahalla tai "nukkumalla", mutta viimeksimainittua ei kannata tehdä ulkotiloissa, ellei halua huomata tulleensa itse ryöstetyksi. Hereillä ollessaankin voi huomata tavarakatoa, joten kannattaa pitää silmällä ympärillään liikuskelevia outoja hiippareita.
Jokainen kaupunki on jaettu yhdeksään vyöhykkeeseen ja useisiin eri tasoihin. Viemäritasolla ja katoilla on meno paljon kovempaa kuin katutasolla, mutta viemäritasoilla voi ostaa parempaa hardwarea hämärämiehiltä. Rahaa droidiensa ylläpitoon ja asearsenaalin kasvattamiseen saa lähinnä ryöstelemällä yksityishenkilöiden asuntoja ja myymällä "löytynyttä" tavaraa.
Kaupunkien valtavan koon takia droideilla on heti pelin alusta alkaen mukanaan kartoituslaite, johon voi ohjelmoida reitit avainpaikkoihin, jonka jälkeen tarvitseekin vain etsiä taksi ja nauttia kyydistä. Droideihin liitettäviä elämää helpottavia lisälaitteita saa nyt kaksi per peltiukko entisen yhden sijasta.
Massiivinen peto
Liberation kiertää ovelasti vanhempien Amigoiden prosessoritehon puutteen muistin kulutuksen kustannuksella. Pelin kaikki seinägrafiikat ovat texturemapattuja, mutta peli ei laske näitä reaaliajassa, vaan lataa etukäteen levyltä senhetkisen alueen grafiikat. Levykkeiltä pelatessa seinägrafiikkoja on vain neljä erilaista settiä, mutta kiintolevyn omistajilla on mahdollisuus käyttää pelissä 71:tä erilaista pinnoitetta. Koska pinnoitteiden projisoinnit eri perspektiiveissä lasketaan vasta installointivaiheessa, kesti Liberationin installointi turboamattomalla A500:lla maksimidetaljeilla ja kaikilla grafiikoilla 10 tuntia! Tätä kyseenalaista ennätystä ei varmasti ihan heti rikota.
Liberation alkoi tavallisena A500-pelinä, mutta kasvoi sittemmin niin muhkeaksi, että vanhat megaiset peli-Amigat eivät valitettavasti peliä pyöritä. Liberation tulee varmasti myymään paljon CD32-paketteja, sillä CD32-versiossa on AGA-grafiikan lisäksi puhetta ja CD-musiikit. Isona hienoutena kiintolevyltä ajettu Liberation moniajaa kauniisti omalla ruudullansa.
Valitettavasti versio 2.00c tuntui kovin huteralta, kauppoja hierottaessa peli kaatui, jos antoi luottokortin kauppiaalle liian aikaisin, ja pari kertaa peli muuten vain yritti saavuttaa uutta tajunnan tasoa meditoimalla. Tilanne siis kannattaa tallentaa usein. Bugittoman version pistemäärää voisi huoletta korottaa hieman.
Captiven tavaramerkit tallella
Pelattavuus on mainio, vaikka vaatiikin totuttelua hieman erikoisen tavaroiden hallinnan takia _ sanoisin jopa, että tässä on otettu hieman takapakkia Captivesta, jossa pelattavuus oli täydellinen. Pelin ulkonäköä voi jossain määrin säädellä mieleisekseen, sillä ikkunoiden paikkaa ruudulla voi muuttaa ja näkymän voi skaalata koko ruudun levyiseksi halutessaan.
Joitakin pelin grafiikkatyyli ei ehkä miellytä, sillä se on samanlaista riemunkirjavaa, hieman lapsellisen näköistä pikselisalaattia kuin Captivessakin. Äänet eivät ole mitenkään erikoisia, mutta ajavat tehtävänsä. Musiikit vaihtuvat pelitapahtumien mukaan ja ovat ihan kivoja. Kaikki objektit on toteutettu bittikarttapinnoitetulla varjostetulla vektorigrafiikalla. Tulos ei mielestäni ole kovinkaan onnistuneen näköinen, joten on onni, että objektien pinnat voi muuttaa tavallisiksi selkeiksi rasteroiduksi polygoneiksi. Objektien monimutkaisuuden ja pinnoitustavan säätely on lähinnä makuasia, sillä nopeudessa ei ole suurta eroa eri detaljitasoilla.
Liberationissa on uskomattomasti imua, ja tehtävien määrän vuoksi sitä voi pelata yhä uudelleen pelaamaan kohtaamatta koskaan täysin samoja alueita. Geneettisesti jalostamattoman keskivertokansalaisen elinikä ei varmasti riitä kaikkien tehtävien läpipelaamiseen. Jos vielä Liberationissa olisi Underworld-tyylinen täysin "vapaa" liikkuminen, peli täytyisi luokitella huumeeksi.
92
