Lightning Returns: Final Fantasy XIII – Ajan pyörä

Tuoreessa Final Fantasyssa on maailmanlopun meininki.

Final Fantasy XIII -trilogian viimeinen osa on miellyttävä yllätys. Pelintekijät ovat nostaneet tasoa tasaisesti joka osassa, ja Lightning Returns korjaa perusvirheistä sen pahimman: synkästä tarinastaan huolimatta Lightning Returns viihdyttää.

Final Fantasy XIII -sarjan ensimmäistä osaa haukuttiin lineaarisuudesta, tarinan sekavuudesta, köyhistä henkilöhahmoista ja olemattomista sivutehtävistä. Kakkonen lisäsi valinnan vapautta ja korjasi monia ongelmia, mutta tarina hukkui sekavaan aikamatkailuun, loputtomiin paradokseihin ja päättyi väliosamaiseen cliffhangeriin. Kolmonen päästää fanit jännityksestä ja vie trilogian päätökseensä.

Matkalla on vain ihan pikkuisia mutkia.

Lähetystyö

Tarina sijoittuu maailman viimeisiin päiviin. Maailmanlopun alla kukaan ei ikäänny, mutta hirviöt, taudit ja onnettomuudet karsivat populaatiota. Jumala Bhunivelze antaa Lightningille tehtäväksi pelastaa niin monta sielua kuin mahdollista ennen kuin Bhunivelze luo uuden maailman tuhoutuvan tilalle. Palkkiokseen Lightning haluaa Serah-siskonsa takaisin elävien kirjoihin.

Maailman jäljellä olevan ajan näkee tuomiopäivän kellosta, joka tikittää vääjäämättä eteenpäin. Kellon tarkoituksena on luoda painostavaa tunnelmaa, mikä onnistuukin hyvin. Pelastetuista sieluista saa eradiaa, jolla voi ostaa lisäaikaa maailmalle. Tuomiopäivän kello on olennainen osa seikkailua, esimerkiksi tietyille alueille pääsee vain tiettyyn aikaan. Joka aamu kello kuusi on sankarin palattava Arkkiin luovuttamaan eradiaa, jotta päivä voi vaihtua seuraavaan.

Pelattavana hahmona on vain Lightning, mutta sarjan muut sankarit seikkailevat sivuosissa. Hope istuu jumalan apulaisena ylhäällä Arkissa syöttäen tietoa ja tehtäviä sankarille, Snow on Yusnaan kaupungin suojelija ja Vanille ajautunut näkijäksi keskelle uskonnollista kulttia.

Lightning Returnsissa seikkaillaan suuressa avoimessa maailmassa. Maisemat ovat silmiä hivelevän kauniita, joskin aikarajan takia ihailin niitä vain ohi juostessani. Nova Chrysalia on jaettu neljään erilliseen saareen, eli pääkaupunkiin Luxerioniin, Yusnaan viihdekaupunkiin,  laajojen ruohokenttien ja tiheiden metsien Wild Landsiin sekä aavikoituneeseen Dead Dunesiin. Kaikki alueet ovat heti auki ja niiden välillä voi matkustaa joko junalla tai teleportilla.  Jokainen alue sisältää palan päätarinaa ja kasan sivutehtäviä.

Vaatekaappi

Lightningilla on useita asuja, aseita ja asusteita, jotka vaikuttavat ominaisuuksiin ja liikkeisiin. Asut vaihtelevat haarniskoista liituraitapukuun ja lohikäärmeasuun, joten hahmon ulkonäköä on hauska muokata, mutta iso osa hepenistä on suunniteltu puhtaasti tirkistelyhalun tyydyttämiseksi. En odottanut näkeväni lujaluonteista ristiretkeläistä esimerkiksi pinkeissä bikineissä ja karvasäärystimissä.

Vaikka hahmoja on vain yksi, asukokonaisuuksia on kolme, joiden välillä vaihdellaan taistelussa. Salamannopeasti vaihtuvilla vaatekerroilla on eri iskupisteet ja ominaisuudet. Asuilla eli schematoilla kikkaileminen on halpaa hupia, koska taistelut voitetaan vihollisen heikkouksiin keskittymällä. Jos jättihirviö on heikko sähkölle, kannattaa kaikki asut ladata täyteen sähköiskuja. Systeemin ansiosta uusia asuja tulee jatkuvasti muokattua.

Pöö, lampaat!

Roolipelin rakenne eroaa muusta sarjasta, sillä hahmo ei kehity perinteisesti muita hakkaamalla vaan tehtäviä suorittamalla. Ja sitten salama iskee metsään. Valtaosa tehtävistä on puhtaasti hanttihommia: kilpajuoksua pikkupojan kanssa, kaman keräämistä ja sedän kadonneen päiväkirjan etsimistä. Tuomiopäiväteemaa ajatellen sivutehtävät ovat täysin mielipuolisia: pelastaessani sieluja maailmanlopulta en odota joutuvani säikyttelemään lampaita eläinlääkärin mieliksi.

Toimintaroolipelin uudistukset ovat toimivia, mutta ongelmaksi nousee taas tarina. Pahimmillaan juoni on täynnä lapsellisia tunteita ja loputonta jankkaamista toivosta. Eläytyminen tehdään tarpeettoman vaikeaksi, sillä hahmot tekevät johtopäätöksiä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää, eikä päätösten taustoja selitetä. Pahimmillaan keskustelut täytetään sekavalla tuomiopäivän terminologialla, johon katoaa joko juoni tai mielenkiinto. Yleensä molemmat.

Lightning on edelleen sankarikaartin tylsin tapaus, nainen vailla substanssia. Lightning ei jaksa kannatella tarinaa yksinään, sillä hahmo on välillä jopa kiusaannuttavan kuiva. Tunnelma lepää sivuhahmojen varassa, mutta ne saavat liian vähän ruutuaikaa. Ainoastaan Hope pitää keskustelua yllä, muistuttaa Lightningia tehtävistä, ajankulusta tai vaan puhuu muuten vain lämpimikseen.

Lightning Returnsilla on loistelias kuori ja taustalla soi hyvä soundtrack, mutta tarina jää päätösosassakin sekamelskaksi eikä onnistu rakentamaan hyvää kaarta kolmelle osalle. Tekijöillä on paljon hyviä ideoita, joiden toteutus jää yllättävän kömpelöksi. Kokonaisuus ei ole mikään maailmaloppu, mutta Final Fantasy -saagassa jokainen keskinkertainen osa tuntuu pettymykseltä. Nyt niitä on tullut jo kolme putkeen.

 

Arvosteltu: Playstation 3

Alustat: Playstation 3, Xbox 360

Square Enix

Versio: Arvostelu

Moninpeli: Ei

Ikäraja: 16

 

70