Kun kuulee pelistä, johon on jälleen kerran yritetty saada visuaalista näyttävyyttä ties kuinka monella päällekkäisvierityksellä, alkavat pahat aavistukset herätä, sillä yleensä näistä peleistä on itse peli unohtunut jonnekin suunnittelupöydille. Lionheart on tässä suhteessa kuitenkin iloinen poikkeus.
Saksalaisfirma Thalionin Lionheart on kuudentoista kuukauden työn tulos. Pelin suunnittelusta vastannut Erik Simon löysi grafiikasta vastaavan Erik Nieborgin Hollannista, ohjelmoija Erwin Kloibhofer taas löytyi Itävallasta. Näin se Eurooppa yhdentyy. Päämäärä ei ollut turhan vaatimaton: tiimi halusi tehdä täydellisen toimintapelin Amigalle.
Lionheart, oikealta nimeltään Valdyn, on pikkurikollinen, joka joutuu yllättäen vankityrmään kesken uhkapeli-illan. Hänet kutsutaan kuninkaan puhutteluun, joka paljastaa, että vallan symboli, pyhä jalokivi Lionheart, on varastettu ja jumalat ovat valinneet Valdyn-paran pelastusretkelle. Sattumalta kivivarkaat myös kivettivät Valdynin mielitietyn Ilenen, jonka pelastamiseksi on löydettävä vasta-aine. Koska vaihtoehtona ovat kuninkaan pahamaineiset kidutuskammiot, alkaa Valdynin seikkailujalka kummasti vipattaa.
Mukaansa Valdyn, alias Lionheart, saa pienen lohikäärmeen, jonka selässä matka alkaa. Pahan Norkan ilmalaiva kuitenkin kaappaa apurin heti alkumatkasta ja matka jatkuu jalan pitkin loputonta suota. Tämä pelin ensimmäinen vaihe on häkellyttävän pitkä, jopa aavistuksen tylsä, vaikkakin sitä on piristämässä kaksi luolavaihetta. Miekkaa heiluttaen seikkailu etenee onneksi kohti jännittävämpiä maisemia. Pikku hiljaa pelin luonne paljastuu: kyseessä on yllättävänkin monipuolinen tasohyppely, jossa on mukana jopa persoonallisia tuoreita oivalluksia.
Osumat luonnollisesti kuluttavat Valdynin voimia, joita parannellaan kahdella erikokoisella energiapullolla, ja Valdynin maksimielinvoima lisääntyy pikkuhiljaa matkan varrelta löytyvien energiakristallien avulla. Tiettyihin vaikeapääsyisiin kohtiin on piilotettu lisäelämiä ja vielä vaikeapääsyisempiin kohtiin tehokkaampia miekkoja.
Vaikka itse peliruutu ei olekaan suuren suuri, on Lionheart silti kuvallisesti vaikuttava peli, ehkäpä paikoin yksi kauneimmista Amiga-peleistä kautta aikojen. Taustan parallaksitaivas ja -maa luovat upean syvyyden tunteen, värien käyttö on myös erinomaisen hallittua. Tätä tukee mahtipontinen peliin sopiva klassisvaikutteinen musiikki.
Kaikella tällä krumeluurilla on kuitenkin hintansa: peli on varsin hidas ja hidastuu lisää, jos kuvaruudulla on vähänkään enemmän melskettä. Peli huomioi super-Amigojen nopeammat prosessorit, mikä osaltaan ratkaissee tuon ongelman. Pelinautintoa nakertavampi seikka on kuitenkin pelin bugisuus. Vähitellen nuo hyytymiskohdat oppii jotensakin välttämään, mutta peli menettää mahdollisuutensa klassikkopeliksi. Jos pelipaketin päällä mainitaan, että peli toimii Amiga 500:ssa, sen pitäisi myös siinä moitteettomasti toimia!
Ajoittaisesta tahmailusta huolimatta Lionheart on hyvä peli, jota on mukava pelata. Pelattavaa on melkoisen paljon ja vaihteluakin onneksi riittävästi. Uuden pelin joutuu aloittamaan aina alusta, mikä on hivenen turhauttavaa. Salasana edes suovaiheen jälkeen olisi ollut oikeus ja kohtuus, sen verran pitkiksi peli-istunnot nyt venyvät.
Pelilaatikon kannessa mainostetaan pelin olevan lajityyppinsä valio. Ja valio Lionheart onkin jos lajityypiksi valitaan "tieskuinkamontaparallaksivieritystä"-pelit.
80
