Tuukka Grönholm on käynyt E3-messuilla vuodesta 1999.
* * * * * *
Ennen muinoin E3 oli pelivuoden pääraaka-aine. Nyt se on enää yksi lisäaine pelisopassa.
En tiedä yhtään pelijournoa, jolla ei olisi viha–rakkaus-suhdetta E3-messuihin.
Viikko sisältää intensiivisen tykityksen, joka alkaa viikonloppuna konsolivalmistajien ja pelifirmojen pressitilaisuuksilla. Niissä kerrotaan, mitä viikolla alkavilla messuilla varsinaisesti esitellään.
Tapahtumasta toiseen juostaan minuuttiaikataululla, useista päällekkäisistä tapahtumista joutuu valitsemaan ennakkoon kiinnostavimman ja uutta materiaalia lyödään silmille jatkuvalla syötöllä. Olo on kuin maanisdepressiivisellä, ensin erinomaisesta pelistä aidosti innostuu ja seuraavassa hetkessä joutuu katselemaan kuraa ja miettimään, että tähän ei olisi nyt aikaa.
E3 on vuoden harvoja hetkiä, kun oikeasti tunnen olevani töissä.
Ihmisiä vai kultakaloja
Yksi asia on E3-messuilla kuitenkin muuttunut. Nykyään messut toimivat netin ehdoilla, alkuaikoina säännöt sanelivat lehdet ja niiden tarpeet. Pelilehtien tarkoituksena on taustoittaa ja viihdyttää, netin vain viihdyttää.
Nicholas Carr kuvaa vahingossa myös E3:n kehityksen kirjassaan Pinnalliset, joka käsittelee netin vaikutusta ihmisten lukutottumuksiin, käyttäytymiseen ja jopa ajatteluun. Carrin mielestä netin runsas tarjonta kasvattaa meidät silmäilijöiksi, jotka eivät kiinnostu kokonaisuuksista, vaan tyytyvät vain nopeasti vilkaisemaan kaikkea hauskaa.
Nykyinen E3-palvelee juuri Carrin kuvaamaa käyttäytymistä. Messuesittelyjen perusteella pystyy pudottamaan nipun uusia kuvia, lataamaan käheän trailerin ja kirjoittamaan vaikka Elder Scrolls V: Skyrimistä nopeita, näennäisiä faktoja tyyliin: ”Skyrimissä on 150 luolastoa ja 60 000 riviä dialogia.” Eihän se mitään kerro kenellekään. En edes tiedä, kuinka kauan yhden luolastollisen pelaamiseen menee.
E3:n juttu oli ennen siinä, että paikalla olivat pelitiimien suurimmat nimet esittelemässä teoksiaan. Nyt esittelijät ovat usein vaihtuneet tuottajiksi ja muiksi joutopenoiksi, jotka osaavat sanoa, millainen peli on. He eivät osaa (tai saa) kertoa, miksi peli tehdään sellaiseksi kuin tehdään, mikä olisi huomattavasti kiinnostavampaa. Jos kysyy taustasta, esittelijä ei tiedä. Jos pyytää käytännön esimerkin mainitusta asiasta, vastaus kuuluu: ”Kerromme lisää Games.comissa.”
Jos aikaisemmin pelilehdistöä syötettiin lusikalla, nyt tietoa tippuu pipetillä. Netti on muuttanut maailmaa. Kun Andy Warholin aikaan jokainen oli kuuluisa vartin, nyt puhutaan kolmesta sekunnista. Tekijät haluavat, että heidän pelinsä saa ne sekunnit mahdollisimman usein. Siksi tietoa saa vähän mutta tiheään.
Mielensäpahoittaja
On E3:ssa paljon makeaa. Pelkät messuständit ovat parhaimmillaan nähtävyyksiä. Esimerkiksi Xcom-avaruusräiskintä oli nojoo-tasoista suojahuohotusta, mutta esittelytilaksi rakennettu 60-lukulainen komentokeskus taitettavine metallituoleineen valloittavan komea.
Itse Los Angeles on hieno, kuten kaikki maailman metropolit. Suurkaupungeissa kokee asioita, joita ei Suomessa ole. Nytkin pääsin Top Chefissä loistaneen Stefan Richterin ravintolaan Santa Monicassa. Kotona asialla keuliessani kuulin, että sellainen olisi ollut Tampereellakin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Amerikkalaisetkaan eivät vaikuta tuomiojamaisesti sotahulluilta fasisteilta, jos jenkkejä oikeasti tapaa. Esmes 17 miljoonan asukkaan kaupungissa ruuhkat ovat sujuvampia kuin 5 miljoonan ihmisen Suomessa. Kehä I:llä seistään parkissa aina, jos autoja on neljä ja kaistoja vain kolme. Losissa ajetaan kiihdytyskaista huoletta loppuun asti, koska toisille annetaan tilaa viimeistään vilkulla.
Dude, where’s my car
Lähimmäisistä on aina iloa. Pitkillä työmatkoilla ei ole vieläkään koti-ikävä. Muksuja vähän kaipaan, mutta rakkaat kollegat ajavat vähän saman asian.
Vartin ajomatkan jälkeen moottoritie 10:llä Tuomas ilmoittaa, että badge jäi. Ilman messulätkää sisälle yrittävä raahataan hallista ulos niin vauhdikkaasti, etteivät edes kengän kärjet ehdi kulua. Oli pakko kääntää ympäri, vaikka aamuruuhka on keskustasta Santa Monican suuntaan. Matka takaisin veisi vähintään tupla-ajan.
Kun badge oli haettu hotellilta ja uusi lähtöyritys aluillaan, ensimmäisissä valoissa MikroBitin Valtteri alkoi valittaa vessahätää. Kuin olisi kotona ollut.
Tuomaksen kunniaksi on sanottava, että ainoa missattu keikka oli Alien’s Colonial Marines -esittelyni, jonka Tuomas kävi myöhemmin katsomassa. Se ei ole tunnin välein täyteen buukatussa messuaikataulussa helppo temppu.
Olen toki itsekin loistanut. Messupäivä alkaa varsinaisilla messuilla pressitapaamisineen, minkä jälkeen on vielä iltarientoja haastatteluista duunidokaamiseen. Olen porukan ainoa kuski, joten suhailen paikasta toiseen jättäen auton milloin mihinkin parkkiin. Yhdestä pressistä lähtiessä Valet Parkingin kaveri kysyi: ”Mikä auto herralla on?” ja pystyin jetlagissa sopertamaan vain että joku harmaa. Vuokraamossa ei valitettu, kun palautin parkkihallista saamani Ford Tauruksen.
Miksi sitten menen
Jälkikäteen tapahtuman tärkein anti oli, että pääsin käpistelemään Wii U:n prototyyppiä edes hetkeksi. Suurin pettymys oli, että kiinnostavimmat asiat olivat selvillä jo ennen messuja. Suurimmat julkistukset säästetään firmojen omiin tilaisuuksiin, jolloin ne saavat pelimaailman huomion edes hetkeksi.
E3 ei ole ajanhukkaa, kaukana siitä. Parhaimmillaan siellä pääsee juttelemaan pelintekijöiden, myyjien ja muiden toimittajien kanssa, jolloin saa pelialasta laajemman kuvan kuin toimituksen kahviautomaatilla pyöriessä. Kokonaiskuvani pelialasta olisi ilman E3-messuja paljon, paljon kapeampi.
Kiinnostavin lause tuntuu aina alkavan sanoilla: ”Et saa kirjoittaa tästä, mutta…” On aina yhtä vekkulia nähdä jotain, jonka alkuperäisideasta on kuullut vuosia aikaisemmin vain suuntaviivoja. E3-messuilla myös saa hyvän yleiskuvan tulevien vuosien hiteistä, mikä auttaa suunnittelemaan lehteä ennakkoon.
Saa E3:sta tehtyä juttujakin, mutta ei enää siihen malliin kuin takavuosina. Maailman tahti on sen verran kiihtynyt, että puoli vuotta sitten tehtyä haastattelua ei voi enää käyttää jutun runkona.
Ala myös pyörii pärstäkertoimen perusteella. Asiat sujuvat tai ovat sujumatta henkilökohtaisten suhteiden varassa. E3:ssa on yhtä paljon kyse pelien kuin ihmisten näkemisestä. Enkä tarkoita messubabeja.
Jos ei ole paikalla, ei ole olemassa.
