Mä en meinannutkaan huomata teitä muksutjuksut, kun mä kävin tuolla valaistuksen portaiden ylimmällä tasanteella asti. LittleBigPlanet vie kaikki sinne.
Pelin voi tehdä sadistisesta tappamisesta, eikä kuulu kuin muminaa. Jos söpöpelin musiikkeihin eksyy pari värssyä Koraanista, siirtyy julkaisija täyteen hälytystilaan: paketoidut pelit kerätään varastoista, uudet levyt painetaan ja pyydetään nöyrästi anteeksi. Niin kävi LittleBigPlanetille alle viikko ennen suunniteltua ensi-iltaa.
Ymmärrettävämmäksi varovaisuuden tekee se, että Sonylla on paljon pelissä. Omaperäinen ja valloittava tasohyppely LittleBigPlanet on firmalle vuoden tärkein julkaisu. Ideana on pelata yhdessä muiden kanssa, muiden pelaajien tekemiä kenttiä. Eikä mitä tahansa kenttiä, sillä jokainen voi treenaamalla luoda samanlaisia loikkaratoja, tai jopa parempia, kuin Media Moleculen ammattilaiset. LittleBigPlanetissa jokainen voi olla kenttämestari ja jakaa ideansa koko maailman kanssa.
Muksuluuri
Pelikentät ovat kuin isoja lavasteista koostuvia teatterinäyttämöitä. Kaikki hahmot ovat sätkyukkoja, marionetteja ja muita mekaanisia kummajaisia. Media Moleculen tyylitaju on huima!
Meno on yksinkertaista. Sackboy juoksee, Sackboy hyppii, Sackboy tarttuu. Kiinni pitämällä voi flengata kuin apinamies tai siirtää tavaroita. Ohjaimena on tatti, joten liikkumisessa ei ole vanhan ajan tarkkuutta. Pehmeä liike sopii kuitenkin luonnonlakeja tottelevaan maailmaan. Juoksuvauhti on maltillinen, samoin hypyt. Muu tuskin toimisikaan, sillä moninpelissä joukkion pitää pysyä samalla ruudulla. Hyökkäykset, mariomaiset monimutkaiset hyppytekniikat ja lisäominaisuuksia antavat power-upit puuttuvat. Yksinkertaisuus toimii, koska kenttien mielikuvituksellisuus hoitaa vaihteluntarpeen.
Ensialkuun eniten viehättää maailman fysiikka. Kun Tyyris Tyllerön tönäisee alas muurilta, pyörähtää se hiljalleen kyljelleen ja murtuu. Esineitä voi vetää ja työntää. Katkeava silta ja kolaroiva kaivosvaunu käyttäytyvät juuri niin kuin pitääkin. Myös pelihahmo, räsynukke Sackboy, liikkuu ja loikkii luonnonlakien mukaan.
Enimmillään samalle sohvalle tai nettiyhteyden päähän mahtuu neljä pelaajaa. Tekniikka pelaa, ja peli pitää monipuolisesti ajan tasalla siitä, mitä kaverilistalaiset puuhailevat. Säkkihenkilöiden (naisten vaatteitakin löytyy) välillä ei ole erityisen paljon suoraa vuorovaikutusta, mutta yhdessä koetut onnistumiset ja epäonnistumiset tekevät pelaamisesta meluisaa ja hilpeää.
Liike ei pitäydy aina kahdessa ulottuvuudessa, vaan välillä liikutaan myös syvyyssuunnassa. Välillä syvyystasolta toiselle siirtyminen aiheuttaa ongelmia tai automatiikka on liian avulias. Maastoonkin voi juuttua. Harmit eivät ole suuria.
Matkalla on tiuhassa check pointteja. Varsinaisia elämiä ei ole, mutta jokaiselle tarkastuspisteelle voi palata vain muutaman kerran. Jos saman paikan mokaa liian monta kertaa, joutuu kentän aloittamaan alusta. Se nostaa muutaman kerran raivon apina-asteelle, sillä vaikka meno on suurimman osan ajasta helppoa, vaikeuspiikkipaikoissa uudelleenyrityksensä hassaa nopeasti. Paikat tuppaavat vielä olemaan pitkien kenttien loppupuolella.
Hallussa sekä releet että eleet
Kolmiulotteisella grafiikalla tyylikkäästi söpöily on perinteisesti ollut vaikeaa länsimaisille pelistudioille. Nyt törähtää. Sackboy näyttää upealta, eivätkä sen liikkeet ole ennalta purkitettuja. Sen voi vaatettaa miten huvittaa, vaikka ninjapinjaksi, räppäriksi tai larppaajaksi, ja sekoittaa tyylejä maun mukaan.
Sackboy ei ole koskaan kahta kertaa ihan samassa asennossa, sillä ohjaimen kallistuskulma vaikuttaa ryhtiin ja pään asentoon. Ristinäppäimellä voi valita eri ilmeitä ilosta suruun ja vihasta pelkoon. Käsiä voi heilutella vapaasti tateilla, kunhan painaa liipaisimet pohjaan. Ilveily ja venkoilu on tietysti ihan turhaa, mutta myös erittäin hauska lisä moninpeliin. Vaikean kohdan selvittämisen jälkeen voi vetää hilpeän voitontanssin käsiä ja takapuolta heiluttaen. Sackboy on niin liikkis, että yksinkin pelatessa tulee ilveiltyä.
Cosplaytakin on tarjolla tai ainakin tulossa, sillä Sackboy on nähty jo Solid Snake-, Sephiroth- ja Kratos-vaatetuksessa. Satavarmasti Sony käyttää LittleBigPlanetia monipuolisesti peliensä ja konsolinsa markkinointiin.
LittleBigPlanet on hamstraustautia potevan unelma. Kerättävää, mutta ei pakollista tavaraa, on joka nurkka pullollaan. Vaatteiden lisäksi voi haalia tukikohtana toimivan avaruusaluksen somisteita, seiniin tai kanssapelaajien naamaan läntättäviä tarroja, bonustasoja avaavia avaimia ja tärkeimpänä rakennuspalikoita kenttäeditoriin.
Katutaiteilun lisäksi oikeaan paikkaan läntätty tarra voi paljastaa lisäpalkintoja. Tarrakokoelman karttuessa voi palata etsimään koristelupaikkoja. Roinaa saa myös silloin, kun suorittaa kentän ilman mokia. Osa aarrekätköistä vaatii apulaista. Toisen pitää esimerkiksi jäädä seisomaan ovenavausnapin päälle, jotta toinen pääsee hakemaan herkut. Tavaravirta on jatkuva.
Tavaran lisäksi kentät ovat täynnä pistepallukoita. Suorituksia tilastoidaan maailmanlaajuisesti, mutta pisteiden kerääminen pisteiden vuoksi saa pallojahdin tuntumaan LittleBigPlanetin tapaisessa pelissä puoliksi turhalta.
Tee itse parempi
Kenttäeditori on enemmän kuin pelkkä pelin jatke ja siitä hyötyy, vaikkei itse rakentelusta innostuisikaan. Pelilevyllä on 50 kenttää. Niistä puolet on perinteisiä tasohyppelykenttiä, loput minipelimäisiä lyhyitä taitotehtäviä. Niillä pääsee alkuun, ja huvia riittää varsinkin moninpelissä, mutta parhaat hetket ovat vasta edessä, kun verkko täyttyy pelaajien itse tekemistä kentistä.
Editori on poikkeuksellisen monipuolinen. Sillä voi tehdä yhtä hienoja loikkaratoja kuin pelin mukana tulee tai kehittää tasoloikkaa ihan uuteen ennennäkemättömään suuntaan. Nyt on jo nähty muun muassa kilpa-ajoja, shmup-kyhäelmä ja hyödytön, mutta vaikuttava mekaaninen laskin.
Tasohyppelyn tekeminen muiden pelien teemalla on myös suosittua, esimerkkinä meiningiltään ja miljööltään hieno Mirror’s Edge -kenttä. Vielä on vaikea sanoa, kuinka kauas perinteisestä tasoloikasta ideat voivat venyä, mutta ennuste on kova, kun ajattelee, mihin kekseliäisyys ylsi jo viikkojen pituisen betatestin aikana.
Rakentelu on pääosin helppoa, mutta laatua ei synny ilman tuntien uurastusta. Rakennuspalikoita on paljon, kuten myös asioita, joihin voi vaikuttaa, puhumattakaan hyvän kentän testaamiseen ja hiomiseen kuluvasta ajasta. Hienointa on, jos koko kaveriporukka innostuu rakentelusta.
Betatesti osoitti myös, että suurin osa itse tehdyistä kentistä on roskaa. Kukaan ei tietysti ole seppä syntyessään, mutta valtaosa ei opi takomaan edes treenaamalla. Koska tauhkaan ei kannata tuhlata aikaansa, Media Molecule ratkaisee ongelman sillä, että hyville kentille annetaan verkossa puoltoääniä. Nautiskelija voi poimia rusinat pullasta.
Yhteisössä on voimaa
LittleBigPlanet on kuin pohjaton laatikko, josta löytyy jatkuvasti uusia leikkikaluja. Leikkiminen on tietysti hauskinta kavereiden kanssa ja silloin, kun innostuu itse rakentamaan ja kokeilemaan.
Puhtaan teknisesti tarkasteltuna LittleBigPlanet ei ole huippuhyvä tasoloikka, sillä hiukan epätarkka ohjaus vaivaa. Se ei juuri haittaa, sillä suorittamisen ja keskinäisen kilpailun sijaan kyse on hyvän mielen tekemisestä. Kavereiden kanssa häröily on harvinaisen hilpeää hommaa ja yksinpeli on hauskaa, vaikkei ihan täyttä timangia. Epäilemättä tulevaisuudessa pääsee pelaamaan myös sellaisia kenttiä, jotka on suunniteltu tarkkaan taitoloikkimiseen.
Kovin juttu LittleBigPlanetissa on sen potentiaali. Todenteolla yhteisö lähtee lentoon vasta tulevaisuudessa, kun kentäntekijät panevat parastaan ja jakavat uudet kentät muille. Potentiaalista on paha antaa pisteitä, mutta LittleBigPlanetia on helppo suositella jo nyt.
92
