Managerin posti on tyly ja epäkiitollinen. Hyvää hyvyyttäni Litmasen pois Liverpoolin vaihtopenkiltä ostaneena ja muutamaa kuukautta myöhemmin maajoukkuekapteenimme Siperiaan tuominneena tiedän sen paremmin kuin haluaisin tietää.
PSonelle ilmestyneet alkuperäinen LMA Manager ja sen päivitysversio vuodelle 2001 olivat kiistatta erinomaisia pelejä, mutta niillä oli omat ongelmansa. Suurimpana ehkä se, että ne olivat varsinkin jälkimmäisen osalta PlayStation-rukalle auttamatta ylisuuria. Pitkät lataus-, odotus- ja tallennusajat latistivat kokemuksen niukasti mutta ratkaisevasti elämää suuremman alapuolelle. Sitä myöten sarjan siirtymistä Mustalle laatikolle on odotettu kuin kuuta nousevaa ainakin täällä Loimaan suunnalla.
Lisääntyneet resurssit näkyvät alusta asti. Englannin ja Skotlannin lisäksi manageroitavissa ovat nyt myös Italian-, Espanjan-, Saksan- ja Ranskan-liigat. Kun työsopimus loppuu, valtiota voi vapaasti vaihtaa.
Käyttöliittymä, joka jo yksinään on erottanut LMA Managerin vuosien varrella edukseen kilpailijoistaan, on pysynyt onneksi täysin ennallaan. Padin olkapäänappeihin perustuva ylä- ja alavalikkonavigaatio on aluksi hieman hämmentävä, mutta kun systeemin on kerran sisäistänyt ei sen loogista toimintaa, jopa säkenöivää nerokkuutta, käy kiistäminen. Lisäpisteitä mestarilliselle käyttöliittymälle tuovat informaation järkevä jaottelu ja selkeä esitystapa.
Kuka ottaa vastuun?
LMA Manager edustaa koulukuntaa, jonka mukaan manageri seuran koosta riippumatta häärii joka puolella. Johtokunta asettaa toiminnalle raamit budjettien ja tavoitteiden muodossa, mutta sen jälkeen isot pamput eivät palkkalaisensa toimintaan puutu kuin ovea näyttämällä.
Valmentajat, fysioterapeutti, apulaismanageri sun muut ovat kelpo lisä suureen iloiseen urheiluperheeseen, ja heille voi halutessaan delegoida melkoisen osan omista tehtävistään. Jotkut alaisista ovat (minkä ylimalkainen ohjekirja unohtaa mainita) toiminnalle välttämättömiä vaikkei heille tehtäviä jakaisikaan. Esimerkiksi taktinen valmennus jää kokonaan tekemättä ilman päävalmentajaa.
Jotkut tehtävät, kuten sponsorisopimusten tekeminen tai stadionin laajentaminen/rakentaminen, ovat varsin pelkistettyjä eikä niiden parissa tarvitse vaivata päätään kovin usein. Sponsorit valitaan listasta, pointtina sopimuksen pituuden suhteuttaminen lähivuosien oletettuun menestykseen ja stadionpottiin ilmestyy vuosittain rahaa, kunnes manageri näkee uudistetun tai kokonaan uuden kotiareenan hetken koittaneen.
Lihatiski
Pelaajapuoli on erinomainen ja elävä esimerkki siitä, ettei miekkosten erojen mallintamiseen tarvita sataa julkista ja salaista arvoa. Rapiat kymmenen riittää mainiosti. Varsinaisten kykyjen lisäksi pelaajilla on usein yksi tai kaksi erikoisominaisuutta, kuten rankkari- tai vapaapotkuspesialisti.
Yksinkertaisella, mutta mainiolla etsintätyökalulla valtavan pelaajakasan saa sopivasti rajattua, ja kiinnostavan hepun löydyttyä on aika lähettää scoutti paikalle nuuhkuttamaan. Ellei sitten halua toimia pelkän kokonaistaidon perusteella, kuten me kärsimättömät managerit usein teemme ja siitä huonolla tuurilla kärsimme.
Pelistrategia pitää suunnitella pelaajilleen sopivaksi. Jos kärkimiehiltä ei löydy pääpelivoimaa, menestyksen tavoittelu puhtaasti laitalinkkien keskityksiin perustuvalla taktiikalla päättyy mitä todennäköisimmin kitkeriin kyyneliin Gazetto dello Sportin kannessa.
Kourallisella muodostelmia 4-4-2:sta alkaen ja vain viidellä liukusäätimellä LMA saavuttaa suorastaan hämmentävän monimuotoisuuden. Kokeilunhalua hillitsee vain se, että uusien kuvioiden täydellinen omaksuminen vie joukkueelta aikaa sitä kauemmin, mitä radikaalimpi muutos ja huonompi valmennustiimi. Eron harjoittamattoman ja harjoitellun taktiikan välillä todella huomaa.
Harjoitteluohjelman voi laatia erikseen vaikka joka jannulle, mutta käytännössä järkevintä on laatia yksi ohjelma per pelaajaryhmä. Saman ohjelman pitkittynyt jyystäminen johtaa hyvinkin nopeasti treenaamattomien taitojen taantumiseen ja samoin tekee liian löysä ohjelma joka ainoalle attribuutille. Tiukka ohjelma puolestaan edistää kehitystä, mutta sisältää omat riskinsä. Sisältäköön, sanon minä, ei tuskaa - ei tulosta.
Tarpeettomat pelaajat saa onneksi potkaistua ulos joukkueesta vapaiksi agenteiksi. Jämämiehet eivät enää, kuten LMA:n aiemmissa inkarnaatioissa, luuhaa sopimuksettomina nurkissa vuosikausia, jos kukaan ei halua ottaa heitä edes ilmaiseksi.
Ei enää Urheiluruutua
Kaikki arkiset manageriaspektit toimivat harmoniassa ja yhteisymmärryksessä, mutta taivaalliseksi homman viimeistelee ottelutoteutus. Sekä informatiivisuudeltaan että tunnelmaltaan LMA:n graafinen otteluesitys on aivan omassa luokassaan, valovuosia edellä muita manageripelejä.
Suuret voitot eivät ole koskaan tuntuneet ruudun tällä puolella niin suurilta kuin nyt, eikä taktiikkansa analysointia voisi edes kuvitella tekevänsä tässä mittakaavassa ellei se avautuisi eteen jokaisessa ottelussa kaikessa kauneudessaan/kauheudessaan. Alan Hansenin ja Gary Linekerin juontama Urheiluruudun vastine on käynyt täysin tarpeettomaksi, sillä hidastukset näkee jo ottelun tuoksinnassa.
LMA Managerin manageripeliksi karkinomainen kauneus ja suhteellisen kevyt näkemys eivät välttämättä tee vaikutusta raskaimman sarjan hardcore-pelureihin, mutta minuun se vetoaa tavalla, johon vain harvat pelit ovat vuosien varrella pystyneet. The Manager ja On The Ball saavat pitkästä aikaa seuraa klassikkohyllyyn, sinne minne silmät vuosienkin päästä silloin tällöin hakeutuvat pelattavaa etsittäessä, ja josta pelintekijänä inspiraatiota tarpeen vaatiessa ammennan.
95
