Raiteet ovat sotkussa eivätkä junat löydä perille. Tällaista ongelmavyyhtiä ei ole nähty sitten VR:n lippu-uudistuksen.
Tsekkiläisen Plastic Realityn puzzlepeliä on mainostettu uutena Lemmingsinä, jossa söpöjen pikku sopulien tilalla ovat raiteita kolisuttavat rautahevot. Loco-Commotionin kantavana ideana on opastaa yksi tai useampi juna lähtöalueelta maalipisteeseen. Matkalla on monenlaisia mutkia, jotka saavat älynystyrät (tai otsasuonen) käymään ylikierroksilla.
Tehtävät ovat jakaantuneet yhdeksään lukuun, joissa kussakin on kuusi tehtävää. Ensimmäinen luku on yksinkertainen tutoriaali, jossa väännetään rautalankaa niin vimmatusti, että peliin pääsee sisälle vaikka käsitys puzzleista olisi tasoa "kumpaa vihollista ammun ensin".
Yksinkertaisimmillaan tehtävissä siirrellään vaihteet paikoilleen ja annetaan junalle lähtökäsky, jonka jälkeen jäädään seuraamaan, kun juna puksuttaa määränpäähänsä. Vaikeammissa tehtävissä on jo monenlaisia muuttujia: hyvin usein junat tarvitsevat esimerkiksi kimmokkeen joko toisista junista tai väärässä asennossa olevasta vaihteesta. Mukana on teleportteja, siltoja, esteitä, puuttuvia radan pätkiä ja muuta mukavaa. Korjaus- ja rakentamistöitä varten tehtävissä on huoltojunia.
Tyypillinen hieman vaikeamman tason tehtävä on esimerkiksi sellainen, jossa ensin huoltojunat käyvät raivaamassa esteet, aktivoimassa teleportit, rakentamassa tarvittavat sillat ja mahdollisesti sijoittuvat paikkoihin, joista maalia kohti etenevä juna saa tarvittavat kimmokkeet. Tämän jälkeen pääjunan voi pistää liikkeelle ja matkan edetessä napsautella vaihteita oikeisiin asentoihin.
Pelkkää logiikkaa ja hahmotuskykyä vaativien tehtävien lisäksi mukana on hyvää ajoitusta kaipaavia tehtäviä, joissa pääosassa ovat rytmi ja oikea-aikaisuus. Näennäisestä monipuolisuudestaan huolimatta tehtävät ovat pidemmän päälle kuitenkin turhan samankaltaisia, eikä mukana tulevalla sinänsä näppärällä kenttäeditorillakaan jaksa kauaa leikkiä.
Vaikeustaso kapuaa korkeammalle pikku hiljaa. Mahdottomalta tuntuvaa tehtävää ei tarvitse jäädä jauhamaan, sillä kappaleesta pääsee eteenpäin, kun on suorittanut kuudesta tehtävästä viisi.
Loco-Commotionin grafiikka on kliinisen siistiä 3D:tä, ja sitä pystyy mutkattomasti zoomaamaan ja pyörittämään. Äänet ovat jotakuinkin olemattomat ja musiikki on ärsyttävää pimputusta.
Loco-Commotion on pohjimmiltaan ihan kelpo peli, mutta se ei onnistu missään vaiheessa todella imaisemaan mukaansa. Pikkuruiset junat eivät herätä sympatiaa, joten peli jää puhtaaksi ongelmanratkonnaksi, eikä se sellaisena jaksa muutamaa iltaa kauemmin vedota.
69
