Logitech Speed Force Wireless

Autoa ei ajeta kortilla, mutta ratti on jokaisen nelitassun vakiovaruste. Wiillä tallotaan tämän perusoikeuden ylitse muovikehikoita heilutellen.

Nintendon kikkaohjainkonsolin lisäohjaintarjonta koostuu pääasiassa erinäisistä muovikotelohäkkyröistä, joiden sisälle Wiimote sullotaan. Logitech yrittää ratkaista konsolin rattiongelman, mutta laadukkaassa ohjauspyörässä on muutama perustavanlaatuinen ongelma.

Jämäkkä rattiohjain ei nitise eikä nitku. Tärinä- ja vääntötehosteet toimivat mallikkaasti ja sylissä lepäävää ohjauspyörää on ilo käännellä. Säädettävien siivekkeiden avulla ratti istuu hienosti kaiken kokoisten käyttäjien jalkojen päälle. Yhteys konsoliin toimii langattomasti usb-mokkulan välityksellä, mutta ratti ottaa virtansa paristojen sijaan seinästä. Pitkä virtajohto onneksi hieman helpottaa laitteen sijoittamista.

Logitechin tuotekehitysosasto on unohtanut erään todella tärkeän yksityiskohdan ohjaimestaan, sillä ratin mukana ei toimiteta lainkaan pedaaleja. Kaasu ja jarru on siis hoidettava ratin keskiöön asennettujen ohjainpainikkeiden tai vaihdeviiksien avulla. Eriskummallinen puute aiheuttaa ihmetystä, sillä en ole koskaan tavannut polkimista riisuttua automallia.

Pedaalittomuus on kahdesta ongelmasta se pienempi, sillä ohjaimen suurin kompastuskivi on yhteensopivuus. Kallis rattiohjain toimii toistaiseksi vain kahden pelin kanssa, joista toinen on onneton F1 2009 ja toinen EA:n kivikautinen Need for Speed: Undercover. Ratti kieltämättä paransi formulakokemusta, mutta tällaista kieputinta olisi mukava käskyttää myös muissa autopeleissä. Esimerkiksi Mario Kartiin ratti sopisi erinomaisesti.

Yhteensopivuusongelmaansa nähden rattia myydään todelliseen kiskurihintaan. Lähes satasen sijoitukselle ei saa riittävästi katetta, vaikka asiaa puntaroisi miten päin tahansa. Jos jokaiseen peliin vaaditaan erikseen yhteensopivuus erikoisohjaimelle, jossain on menty metsään ja pahasti. Syyttävä sormeni osoittaa Logitechin insinööriosastoa.

Arvostelu on luettavissa pelit.fi:ssä 2.6.2010.

David Bowie halusi olla sankari edes päivän. Majestyssa on tarkoitus pitää bowiet hengissä mielellään pitempään.

Majesty 2 on eräänlainen SimKingdom, jossa lauma sankareita puolustaa kuningaskuntaa hirviöiltä. Pelaajapa ei ohjaakaan sankareita, vaan kehittää kuningaskuntansa infrastuktuuria ja motivoi sankareita rahapalkkioilla. Nämä kantavat rahansa pelaajan rakentamiin ja kehittämiin kauppoihin ostaen parempia varusteita, ja sitten veromiehet keräävät rahat takaisin pelaajalle.

Majesty 2 on 3D-uusversio vuonna 2000 ilmestyneestä alkuperäisversiosta, joka sekin on edelleen täysin kuranttia kamaa. Majestyt ovat hämmästyttävän vetovoimaisia pelejä, jotka kelpaavat ihan kasuaalivääntäjällekin.

Uusversion 3D-grafiikka aiheutti sellaisen ongelman, etteivät satunnaisesti luodut kentät enää onnistuneet, ennen kuin uusimmassa päivityksessä (joka ei vaadi Kingmakeria). Tosin vain kauppa-asemien ja hirviöpesien paikat arvotaan, mutta parempi sekin kuin aina sama skenaario.

Kingmaker-laajennus on kahdeksan tehtävän mittaisella Return of Grum-Gog -kampanjalla maustettu tehtäväeditori. Esileikit jätetään väliin, tehtävät ovat suoraan siitä vaikeasta päästä. Vaikeustaso on joko majestymestarin luokkaa tai minusta on tullut tosi huono. Ikävä kyllä peliä ei laajenneta muulla uudella kuin gobliineilla, jotka ovat kamppiksen päävastus.

Tehtäväeditori lupailee, että uutta käyttäjien luomaa sisältöä tulee jatkossa. Minä lupailen, että ei minun käsistäni. Työkalu tuntuu olevan sama, jolla Ino itse tekee kentät, eli se ei ole mikään koko kansan kevyt kenttäeditori.

Jatkossa näkisin mielelläni helpomman vaikeustason pelattavaa uusilla jutuilla terästettynä, mutta kiva, ettei loistopeliä ole hyljätty.

Lisää aiheesta

  • Steelseries 7H & Steelseries Spectrum 5XB

    Steelseriesin Siberia-kuulokkeet yllättivät äänenlaadullaan. Yltävätkö valmistajan muut luurit samalle tasolle?

    Pelikuulokkeita änkeää nykyään joka tuutista. Erilaisia tuotesarjoja on niin paljon, että hitaampi ei pysy kyydissä. Siberia-kuulokkeiden rinnalle on tarjolla muun muassa…
  • Roccat Kone+

    Roccat viilaa esikoishiirensä entistä ehommaksi.

    Alkuperäinen Kone on hyvä pelihiiri, joka kärsii yhdestä isosta ongelmasta: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Roccat palaa vanhan suosikin pariin plus-mallissa, ja tällä kertaa myös ajuriongelmaan on paneuduttu. Hiiri toimii…
  • Logitech G110

    Logitechin G-sarjan näppäimistö asuu monen pelaajan kotona. G110 on uusversio parin vuoden takaisesta G11-pikkuvelimallista.

    Makropainikkeilla varustettuja pelinäppäimistöjä on nykyään joka lähtöön, mutta Logitech ehti markkinoille ensimmäisten joukossa. Sen takia etenkin monen…