Lord of The Rings: Fellowship of The Ring (PS2)

Sormusten herra on kuumaa kamaa pelimarkkinoilla. Ihailen Vivendiä, joka veti Electronic Artsin filmilisenssiä nenästä lisensoimalla kirjan, ja nimesi pelin nerokkaasti "viralliseksi" peliksi.

Sääli, että peli itse on puolituinen. Viime numeron esimulgaisun voi lukea arvosteluna, vaikka Vivendi väittikin, että kyseessä oli pelin ennakkoversio.

Nyt on kädessä takuuvarma myyntiversio, eikä ihmettä ole tapahtunut. Sormusten herra on se sama yksinkertainen, puuduttava toimintaseikkailun irvikuva. Seikkailu jää siihen, kun Frodo suorittaa Konnussa vapaaehtoisia lähettikeikkoja. Lyhyen nazgul-hipan jälkeen Frodo kumppaneineen pääsee varsinaiseen pääpeliin, jossa Frodon lisäksi pelattavaksi vaihtuu välillä Gandalf, välillä Aragorn, usein yhden tai useamman siipimiehen kanssa.

Pääpeli on juoksua kapeaksi rajatussa putkessa. Niin kapeassa, että kun alun metsälabyrintissa kymmenen sentin kukkula erottaa kaksi polkua, siitä ei saa oikaista. Satunnaiset sokkelot ovat onneksi lähinnä nimellisiä. Vastaan tulee pääasiassa hämähäkkejä, susia, örkkejä ja peikkoja. Ilman sen kummempaa taitoa niitä joko hakataan tai pöllytetään kivillä, loitsuilla tai nuolilla. Jo Ultima 8 opetti, että pyllylleen pöllähtävä, hitaasti nouseva sankari aiheuttaa vain vihaa, mutta tätä ei Vivendi näytä tajunneen.

Pääasiassa helpon taistelun vastapainoksi välillä on perinteikäs välihirviö, kuten Vanha Halavaukko, Morian vartija, balrog tai lentävä nazgul. Pomotaisteluissa on yleensä joku hämärä kikka tai sitten tappelu on hidasta osumapisteiden kihnutusta. Läpipeluu onnistuu silti viikonlopussa, jos on sitkeä.

Electronic Artsin peli on simppeliä toimintaa, suunnattu pesemättömälle massalle, mutta se on hienosti tehty, kiva pelata (ainakin jonkun aikaa) ja siinä on pirusti enemmän vaihtelua. Taistelussa on jopa eri lyöntejä. Vivendin versio on kuin Ralph Bakshin Taru-piirroselokuva verrattuna Peter Jacksonin hienoon visioon. Vaikka grafiikka on ihan OK-tasoista, muuten toteutus on yksinkertaista, kömpelöä ja tyylitöntä. Esimerkiksi umpitylsät välianimaatiot puhuvine päineen ja käsiään heiluttavine pökkelöineen eivät kuulu tämän lisenssiluokan peliin.

Pelaako tätä PC:llä vai PS2:lla on aivan sama. PC:llä kamera toimii paremmin, mutta grafiikka nytkähtelee oudosti. PS2-versio automaattitähtäyksineen on sutjakampi, mutta sen kamera ei toimi kunnolla. Jos hakemalla haen positiivisia juttuja, niin Konnun jäykkäniskaiset lampaat jaksavat huvittaa, samoin kaiken mahdollisen kivittäminen. Kiviä kun eivät noteeraa sen enempää hobittilapsi, valtias Galadriel kuin piskuinen kottarainen. Keskiakselinsa ympäri pyörivää, tanssivaa Kultamarjaa laulullaan säestävä Tom Bombadil säväyttää aina, mutta pahalla tavalla.

Kauniiksi kehutusta Xbox-versiosta en sano sanaakaan, vaikka sitä pari päivää ennen deadlinea pitelinkin käsissäni. Tämä oli nimittäin kolmas kerta, kun minulla oli kunnia pelata Sauronin kostoa. Neljättä kertaa en sitä enää tee, vaikka siitä riippuisi Keski-Maan kohtalo.

Tolkienin ja Muumin perikunnan valvojilla on yksi ero: Muumeista ei ikinä saisi tämmöistä skeidaa julkaista. Tavallaan pelissä on tiivistettynä kaikki se paha keskinkertaisuus, mikä huonoon toimintaseikkailuun mahtuu. Jos pelin master-levyn nakkaisi Tuomionvuoreen, poistuisiko pelimaailmasta edes yksi vitsaus?

57