Lord of the Rings: Return of the King (PS2, Xbox, GameCube) – Kruunataan kruunuton

EA:n Taru sormusten herrasta -leffamätkintä oli viime vuoden hauskimpia mättöpelejä PS2:lle. Menosta puuttui vain kaksinpeli, joka hykerryttävästi on kakkososa Return of the Kingin yksi tärkeimmistä uudistuksista.

EA hallitsee lisenssipelien tekemisen. Return of the King noudattaa jouluna ilmestyvän elokuvan juonta ja kuljettaa pelaajaa toimintakohtauksesta toiseen aina Tuomiovuorelle asti. Välissä nähdään pätkiä kahdesta ensimmäisestä elokuvasta ja mukana vilahtaa kohtauksia myös Kuninkaan paluu -elokuvasta, vaikka ensi-ilta on vasta 17. joulukuuta.

Return of the Kingissä käytetään paljon elokuvista tuttuja kikkoja, jotka tuovat menoon mukavan leffafiiliksen. Tehtävät alustetaan juonta kuljettavilla elokuvakohtauksilla, jotka häivytetään pois ja vaihdetaan peligrafiikaksi. Etualan taistelussa asiat näkyvät tarkkoina, mutta tausta on hieman sumea, koska kamera ei tarkennu niin kauas. Valmiiden kuvakulmien ansiosta voidaan käyttää kamera-ajoja vaikka tikapuiden puolien läpi pelaajan käymään yhteenottoon.

Elokuvista tutut näyttelijät esittävät pelihahmojen äänet ja musiikkina soi tuttuja Howard Shoren teemoja. Etenemisestä palkitaan pelin- ja elokuvantekijöiden suunnittelupiirroksilla sekä näyttelijöiden haastatteluilla. Haastattelupätkät ovat markkinahenkisinä puuduttavaa katsottavaa, sillä usein näyttelijät lähinnä kehuvat pelaajan tekemää hienoa ostopäätöstä.

Ei kaikki kiiltävä kultaa lie

Kakkososassa kaikkea on ykköstä enemmän pidemmistä tehtävistä kaikkiaan yhdeksään pelihahmoon. Seikkailun tarina seuraa Return of the Kingin kolmihaaraista juonta, jonka yhdessä osassa Sam ja Frodo vievät sormusta Tuomiovuorelle, toisessa Gandalf hämää sormuksen olevan Minas Tirithissä ja kolmannessa Aragorn matkaa kuninkaaksi Gimlin ja Legolaksen kanssa. Yhden tehtävähaaran jäädessä jumiin muissa juonipoluissa voi silti jatkaa etenemistä.

Juoni poukkoilee pahasti, joten Sormusten herra -ummikot eivät varmasti pysty seuraamaan tapahtumia. Elokuvaa näkemättä tuntuu ei vain kornilta vaan jopa arakornilta, että Gandalf huiskii örkkejä miekalla ja Sam on yksi örkkien pahimmista painajaisista. Muuten Return of the King on sujuvaa toimintamätkintää.

Liikesarjoihin tarvitaan vain paria-kolmea nappia ja useimmilla hahmoilla liikkeet ovat vieläpä yhteisiä, joten tarinan edetessä sankarista toiseen vaihtaminen sujuu vaivattomasti. Taistelemisessa on aikaisempaa enemmän taktista otetta, sillä enää ei pärjää paria peruskomboa toistamalla, vaan viholliset pakottavat pelaajan välillä jopa suojaamaan.

Lisäväriä touhuun saadaan kehittyvillä hahmoilla. Tehtävistä kerätään kokemuspisteitä, joilla voi ostaa hahmolle uusia entistä tehokkaampia liikkeitä. Hieman enemmän kokemuspisteitä sijoittamalla saa kaikille hahmoille hankittua tiettyjä peruskomboja, joilla voi avittaa toiseen juonipuuhun jumiin jääneen hahmon etenemistä omassa tarinassaan. Itse huiskin Gandalfin ja Samin seikkailut läpi, ja palasin vasta viimeisenä ostoksilla parannetun Aragornin pariin.

Vihollisia on eri tasoisia. Mordorin kapiset örkit lähinnä kiljuvat eivätkä hyökkää kuin hobittien kimppuun. Örkkikapteenit ryntäävät karjuen taistelukentälle lyöden sankarin lisäksi selälleen omiakin. Ruudulla on jatkuvasti useita vihollisia ja suurimmissa taisteluissa tuntuu, että ympärillä vellovat tuhatpäiset armeijat. Vihollismääristä huolimatta peli pyörii sujuvasti.

Vaeltaja ei eksy jokainen

Vaikka useimmiten seikkaillaan putkimaisilla käytävillä, pelaaja voi yleensä valita parista reitistä tai toimintatavasta. Minas Tirithin muureja puolustaessa voi yrittää taistella tiensä örkkien läpi päästäkseen potkimaan rynnäkkötikkaat alas tai juosta vapaasti muurin kyljessä olevalla kielekkeellä, jossa ei tarvitse örkeistä välittää. Aikaa säästyy, mutta muurin harjalla omat joukot kärsivät ilman Gandalfin apua enemmän tappioita. Se ei ole kuin moraalinen ongelma, sillä Minas Tirithin maineikkaat miehet ovat elävinä lähinnä tiellä.

Yhteistyössä pelattava kaksinpeli kuulosti ennakkoon Return of the Kingin suurimmalta valtilta. Asiassa on liikaa muttia. Valmiiksi säädettyjen kamerakulmien takia molemmat hahmot eivät näy hyvin kuvassa, joten usein ukkelit katoavat väkijoukkoon. Kimppapeli toimii kohtuullisesti, mutta se ei ole samanlainen pelintäydentäjä kuin esimerkiksi Halon kaksinpeli. Lisäharmina kaveri ei voi tulla peliin ja lähteä pois milloin huvittaa.

Return of the Kingin ykkösosasta kiristynyt vaikeustaso on vähän kaksipiippuinen juttu. Tehtävät eivät pääty epäonnistumiseen vain huonosti pelaamalla vaan myös selvien suunnitteluvirheiden takia. Kiukku oli pinnassa jo kakkoskentässä, kun Aragornilla juostaan sortuvasta käytävästä. Kameraa ei voi kääntää menosuuntaan, joten oikean reitin joutui opettelemaan kuolemalla ensin umpikujiin sortuvien kivien alle. Kesken pelin voi katsoa tekijöiden antamia vinkkejä, mutta ne ovat usein tapa örkit -tyylisiä nerokkuuksia, jotka epätietoisuuden hetkellä vain hermostuttavat.

Kokonaisuutena Return of the King on hauskaa viihdettä, mutta samalla siitä loistaa kustannustehokkuus. Pienellä lisävaivalla hyvästä olisi saanut loistavan. Kuvaavaa on, kuinka esimerkiksi örkit ja Faramirin miehet yrittävät taistellessaan lyödä Klonkkua, mutta miekat suhahtelevat harmittomasti ohi, koska Klonkulle ei ole tehty väistöanimaatioita.

Pikkupuutteista huolimatta Return of the King on parempi kuin ensimmäinen EA:n Lord of the Rings -mätkintä ja Buffyn kakkosseikkailu. Klonkku on bonuksena nätimpi ja huomattavasti parempi näyttelijä kuin SMG, joten arvostelujärjestelmän etäisen logiikan säilyttämiseksi pisteitäkin tulee enemmän. (Mitäh! Ilkeä hobitti loukkaa Aaaarrretta! Ssssss! _Nn)

82