Korttipelit ovat kehittyneet huimin harppauksin digiaikana. Enää ei tarvitse tyytyä inkkaripokkaan, vaan kaveriporukalla voi uhmata Sauronin silmää tai sukeltaa kyberavaruuteen rötöstelemään.
Keräilykorttipelien ikiaikaisen keisarin Magic: The Gatheringin varjoissa on kahden vuosikymmenen ajan elänyt ja kuollut epälukuinen joukko muita korttipelejä. Fantasy Flight Games on luonut useampiakin menestyneitä keräilykorttipelejä, jotka perustuvat sellaisiin vahvoihin lisenssibrändeihin kuin Game of Thrones, Warhammer, Tähtien sota ja Taru sormusten herrasta.
FFG kutsuu pelejä termillä ”living card game”. Ne eroavat Magicin tyyppisistä keräilykorttipeleistä siinä, että lisäkortteja ei osteta buustereissa sokkona, vaan laajennukset sisältävät aina samat kortit, vieläpä niin monena kappaleena kuin niitä enimmillään tarvitsee. Ne ovat siis eräänlaisia keräilykorttipelien ja lautapelien sekasikiöitä, sillä jo pelkkä aloituspakkaus tarjoaa varsin pitkäikäisen ja vaihtelevan pelikokemuksen, eikä pakanrakentelu ole välttämättömyys.
Firman kaksi suosituinta LCG-peliä ovat Lord of the Rings ja Android: Netrunner, jotka ovat mekaniikaltaan jotakuinkin yhtä erilaisia kuin yö ja päivä. Toinen on nimittäin videopelitermejä hyödyntääkseni yhteistyötä painottava PvE-peli, kun taas toinen on täysin armoton PvP-taisto.
Aragornin korni koni
J.R.R. Tolkienin luomaan, kaikkien takuulla tuntemaan Keskimaahan sijoittuva Lord of the Rings: The Card Game on sikäli erikoislaatuinen, että pelaajat eivät tartu toistensa kurkkuihin vaan käyvät yhdessä taistoon Sauronin ilkeitä örkkejä ja muita pimeyden asukkeja vastaan. Vaikka peli on tarkoitettu kahdelle pelaajalle, sitä voi pelata yksinkin, ja kaksi peruspakkausta ostamalla myös kolmen tai neljän pelaajan pelit onnistuvat.
Lord of the Ringsissä rakennetaan pakka, jonka ytimen muodostaa yhdestä kolmeen sankaria. Kukin sankari edustaa jotain pelin neljästä ”maasta” (eli nörttikielellä spherestä), joilla kaikilla on oma osaamisalueensa. Yleisimmin pakat edustavat kahta eri maata, joten tasapainoisessa kahden pelaajan pelissä kaikki neljä ovat mukana. Lisäosien myötä myös yhden, kolmen tai jopa neljän spheren pakat ovat täysin hyväksyttäviä vaihtoehtoja, mutta silloin todella täytyy tietää, mitä on tekemässä.
Pelipakan kortit sisältävät muun muassa varusteita, liittolaisia ja kertakäyttöisiä tapahtumia, joita pelataan kädestä pöytään sankarien tuottamilla resurssinappuloilla. Vitsi on siinä, että näitä resursseja voi käyttää ainoastaan kyseisen sankarin edustaman spheren kortteihin. Eli leadership-sphereä edustavan Aragornin resursseilla voi pelata pöytään samaan sphereen kuuluvan Radagast-liittolaisen, mutta haltiamiekkaan tarvitaan tactics-resursseja tuottavan Boromirin voimia.
Angmarista Anduinin alajuoksulle
Tavoitteena on selvittää tarinallinen seikkailu, jossa yleensä on yhdestä kuuteen eri osaa. Aikaa ei ole loputtomasti, sillä jokaisen kierroksen lopussa Sauronin huomio nostaa Threat-lukemaa. Jos mittari kilahtaa viiteenkymmeneen tai kaikki sankarit kuolevat, on seikkailu ohi.
Kierrokset etenevät vaiheissa. Ensin hankitaan uusia leluja ja liittolaisia, sitten seikkaillaan, matkustetaan ja nahistellaan Sauronin kätyrien kanssa. Yksi pelin suurimmista haasteista onkin siinä, että sankarit voivat yleensä toimia vain kerran kierroksen aikana. Niinpä pelaajien täytyy jatkuvasti pohtia, kuka hahmoista yrittää edistää seikkailun kulkua, kuka puolustaa tovereitaan örkkien hyökkäyksiltä, kuka käy lyömässä peikkoa kirveellä ja niin edespäin. Monet pelin voimakkaimmista korteista antavat sankarin suorittaa useampia toimintoja kierroksen aikana.
Suurin satunnaiselementti on erilaisia ilkimyksiä, matkustuskohteita ja ikäviä tapahtumia sisältävä kohtaamispakka, jonka koostumus vaihtelee eri seikkailujen kesken. Jokaisella kierroksella tästä pahuuden pakasta nousee pöydän keskelle vähintään pelaajamäärän verran kortteja, ja jos niistä ei hankkiudu eroon, seikkailu loppuu hyvin nopeasti.
Sormuksen saattueen poika
Pelin kulku on selkeä eikä vaadi aiempaa kokemusta kortti- tai lautapeleistä. Aluksi vaikeammat kortit voi jättää pois ja laajentaa korttivalikoimaa vähitellen. Lisäksi monimutkaisemmat laput löytyvät pääasiassa lisäosista. Pakanrakentelun pehmeä lasku onnistuu testaamalla ensin aloituspakkauksen erilaisia sphere-yhdistelmiä, ja sitten lisäämällä niihin vain muutamia uusia kortteja lisäreistä.
Yhteistoiminnallisen luonteensa ansiosta Lord of the Rings on myös mitä parhain perhe- tai parisuhdepeli. Pakanrakentelussa riittää, että edes toinen pelaajista jaksaa perehtyä siihen tarpeeksi hyvin rakentaakseen kaksi hyvin yhteen pelaavaa pakkaa.
Osa seikkailuista voi olla aloittelijoille todella haastavia, vaikka niitä ei ole tarkoituskaan päästä ensi yrittämällä läpi. Halutessaan peliä voi helpottaa ohjekirjan ns. easy mode -säännöillä, jolloin kohtaamispakasta poistetaan osa pahimmista vastuksista.
Runsas lisäsisältö antaa tosi kattavat mahdollisuudet erilaisten pakkojen kokoamiseen ja seikkailujen valitsemiseen sen mukaan, mikä eniten kiinnostaa. Jos haluaa toikkaroida täysin kaanonin vastaisesti vaikkapa Boromirin, Bilbon ja Elrondin muodostamalla joukkiolla Klonkkua jahtaamassa, se onnistuu ja on varmasti hauskaakin, mikäli ei ole nipo-tolkienääri. Vakaumukselliset fanit voivat puolestaan rakentaa kirjoja uskollisesti myötäileviä teemapakkoja.
Lord of the Rings: The Card Game sopii kaikille Keskimaan ystäville kuin siivet balrogille.
Kuumaa kyberöintiä
Fantasy Flightin peleistä suosituin on Android: Netrunner. Se perustuu Magic: The Gatheringin isän Richard Garfieldin niin ikään 90-luvun alkupuolella kehittämään Netrunner-peliin raskaasti uudelleen kehitettynä versiona.
Koska teema on kyberpunk, se on osaltaan vaatinut pelin sisällön tuunaamista, kun oikea teknologia on mennyt vauhdilla ohi ysärin villeimmistäkin kyberkuvitelmista. Lord of the Ringsin tapaan Netrunner syleilee teemaansa täysin rinnoin, joten peli on täynnä melko hankalaakin terminologiaa. Esimerkiksi pelaajien nosto- ja poistopakat eivät suinkaan ole pakkoja vaan ”stack”, ”archives”, ”R&D” ja niin edelleen.
Netrunner on siitä erikoinen, että se on asymmetrinen. Toisin kuin vaikka Magicissa, molemmat pelaajat pelaavat täysin eri korteilla, siis niin, että pakoissa ei ole edes mahdollista käyttää samoja kortteja, ja osin jopa eri säännöillä. Myös pelaajien roolit ja tavoitteet pelin voittamiseksi ovat jossain määrin toisistaan poikkeavat.
Sekä hakkerien että korporaatioiden pakat rakennetaan valittujen roolien ympärille. Hakkereilla ne ovat yksittäisiä hahmoja kolmesta eri ryhmittymästä, korporaatioiden vaihtoehdot ovat neljän eri suuryrityksen tytäryhtiöitä.
Siksi myös pelaajien tavoitteet ovat erilaisia. Korporaatio pyrkii edistämään agenda-korttiensa salaisia suunnitelmia, hakkeri yrittää varastaa agendat korporaation palvelimilta. Hakkeri myös voittaa jos korporaation pelipakka tyhjenee, vastaavasti hakkerin ennenaikainen kuolema on voitto yritysmaailmalle.
Hakkeripelaajan rooli siis on hyökkäävämpi, korporaatio panostaa yleensä puolustukseen. Voi korporaatiokin pelata aggressiivisesti, mutta se helposti altistaa suojeltavat resurssit vaarallisille vastatoimille.
Juokse, L0L-4
Netrunnerin säännöt ovat Fantasy Flightin peliksi suhteellisen selkeät. Molempien pelaajien vuorot sisältävät ensinnäkin perinteistä resurssien organisointia eli rahan keräämistä ja sen käyttämistä. Hakkeri hommaa masseillaan vaikka uusia moduuleja ja ohjelmia tietokoneeseensa, korporaatio suorittaa operaatioita ja asentaa suojauksia palvelimilleen.
Todellinen toiminta tapahtuu hakkerin vuoron aikana toteutettavissa kyberjuoksuissa eli hyökkäyksissä korporaation palvelimille agendojen pihistämään. Juoksujen aikana hakkeri kohtaa turvaohjelmistoja ja ohittaa ne omien softiensa voimalla. Onnistuneen hakkeroinnin palkinto voi olla kourallinen yrityssalaisuuksia, mutta hakkeri voi myös päätyä kuolleeksi, aivokuolleeksi tai vähintään korporaation mustapukuisten miesten jahtaamaksi.
Netrunner on sikäli vaativa, että siinä pärjääminen kumpana osapuolena hyvänsä edellyttää hyvää korttien ja vastustajan potentiaalisten pelistrategioiden tuntemusta. Jo vastapuolen valitseman roolin nähdessään pitäisi suurin piirtein osata päätellä, millaisia kortteja pakka mahdollisesti sisältää ja millä keinoilla niitä vastaan voi taistella.
Siksi aloittelijoiden pelit tuppaavat päättymään lähinnä huonoon tai hyvään tuuriin, mikä voi tuntua jopa epäreilulta ja turhauttavalta, erityisesti hakkeripelaajalle. Mutta pelikokemuksen ja -ymmärryksen karttuessa Netrunner muuttuu erittäin kutkuttavaksi kilpa-ajatteluksi ja vastustajan suunnitelmien ennakoinniksi.
Living card game -pelien valikoimasta Netrunner on selvästi suunnattu kokeneemmille pelaajille, niille, jotka eivät hätkähdä pelin edellyttämää syventymistä ja joskus hieman monimutkaisia sääntöinteraktioita. Myös pelin erittäin runsas ja omalaatuinen terminologia voi tuottaa omaksumisvaikeuksia, jos kyberteema ei sytytä ihan täysillä.
Netrunnerille kannattaa antaa tilaisuus, jos syvällinen ja monipuolinen kaksinpeli kiinnostaa, sillä sen paikka 2000-luvun klassikkopelien joukossa on täysin ansaittu.
Lord of the Rings: The Card Game
Android: Netrunner
Fantasy Flight Games
www.fantasyflightgames.com
Kultainen korttisade
Living card gameissa ei hankita sokkona tai yksittäiskappaleina diilereiltä, vaan pelien laajennuspakkaukset sisältävät aina täydet kolme kappaletta jokaista korttia. Tästä huolimatta ostettavaa riittää lihavammankin lompakon laihduttamiseksi.
Alun perin vuonna 2011 ilmestynyt Lord of the Rings on kasvattanut jatkokseen jo melkoisen lisäosakatraan, joka on koostumukseltaan hieman sekava. Aloituspakkauksen lisäksi saatavilla on kolmenlaisia lisäkorttipaketteja: deluxe-lisäreitä, adventure packeja ja saga-laajennuksia. Deluxet ovat isompia, 165 korttia ja kolme seikkailua sisältäviä kokonaisuuksia, kun taas adventure packit ovat pieniä 60 kortin ja yhden seikkailun pakkauksia. Sisällöstä yleensä noin puolet on aina pelaajapakan kortteja ja toinen puolisko sitten seikkailun vaatimia kohtaamispakan lappuja.
Jokaisen deluxen julkaisua on seurannut kuuden adventure packin sarja, joiden sisältämiä seikkailuja ei voi pelata ilman niihin liittyvää deluxea. Esimerkiksi Against the Shadow -sarjan pelaaminen edellyttää Heirs of Numenor -laajennuksen omistamista. Minkä tahansa yksittäisen adventure packin voi kuitenkin ostaa koska tahansa, jos haluaa vain päästä käsiksi sen sisältämään sankariin tai muihin pelaajakortteihin. Jos siis esimerkiksi kokee vaikka kaipaavansa pakanrakenteluun Elrondia ja tämän mahtisormus Vilyaa, voi haltiaukkelin sisältävän korttipakan napata kaupasta mukaan heti peruspelin kaveriksi, vaikka ”oikeasti” kyseinen paketti on Dwarrowdelf-sarjan viimeinen osa. Itse seikkailun voi sitten säästää myöhempään ajankohtaan.
Kaikki deluxet ja adventure packit sijoittuvat tarinallisesti Hobitin ja Sormusten herran väliseen viidenkymmenen vuoden ajanjaksoon, ja niiden sisältämät seikkailut ovat samanlaista Tolkienin tarinoiden marginaaleihin sijoittuvaa kamaa kuin vaikkapa Lord of the Rings Online -mörpin tapahtumat. Jos tämän epävirallisen puuhastelun sijasta haluaa seikkailla kirjojen juonten mukana, sen mahdollistavat saga-laajennukset.
Saagabokseja on tätä kirjoitettaessa ilmestynyt neljä, joista kaksi ensimmäistä käsittelee Hobitin tapahtumat ja kaksi seuraavaa kattaa Sormuksen ritarit kokonaan. Näiden lisärien seikkailut muuntavat kirjat hyvinkin uskollisesti korttipelimuotoon niin juonen kuin uusien pelimekaniikkojenkin osalta. Esimerkiksi Bilbon ja Klonkun välinen arvoituskilpa ja Sauronin mahtisormuksen aiheuttama henkinen taakka on mallinnettu peliin varsin kekseliäällä tavalla. Sujuvuuden takia tapahtumia on toki jouduttu tiivistämään – koko Hobitti koostuu yhteensä kuudesta seikkailusta – mutta kaikki olennaiset tapahtumat ovat mukana.
Netrunnerissa homma menee samalla tavalla. Lisäosia on julkaistu sekä isoina deluxe-bokseina että 60 kortin pakkauksina, ja jokaista deluxea on seurannut kuusi “saman sarjan” pikkulisäriä. Tällainen kokonainen sykli keskittyy pääasiassa yhteen korporaatioon ja yhteen hakkeriryhmään, toki muutkin saavat lisäkortteja, joskin vähemmän. Netrunneriin lisäkortissa ei tarvitse miettiä ostojärjestystä, vaan ostopäätökset voi tehdä puhtaasti sen perusteella, mitä uusia kortteja tarvitsee pakanrakenteluun.
Kaikkien LCG-pelien suurin kiusa on se, että toisin kuin lisäkorttipakkaukset, peruspeli ei sisällä kolmea kappaletta kaikista korteista. Usein aloituspakkauksen yhtenä tai kahtena kappaleena esiintyvät laput ovat sellaisia, joita yleisesti pidetään pelien voimakkaimpina tai muuten vaan tärkeimpinä kortteina. Jos ostaa useamman kappaleen perussettejä, suurin osa niiden korteista jää ylimääräisiksi.
Lord of the Ringsissä ongelma ei ole suuri, sillä pelin yhteistyöluonteen ansiosta se ei ole niin riippuvainen yksittäisistä hyvistä korteista. Netrunnerissa tasaista menestystä ei voi rakentaa yksittäisten tuurinostojen varaan ja harmi tuplakappaleiden puuttumisesta on hieman suurempi, mutta lisärien hankkiminen helpottaa asiaa jonkun verran. Useampi kappale ”tehokortteja” kuitenkin vähentää satunnaisuuden vaikutusta, joten vähintään toisen peruspakkauksen hankkiminen on käytännön välttämättömyys.
