Interaktiivisen viihteen ja elokuvan symbioosi toimii: Taru sormusten herrasta -elokuvasarja on saatu finaaliin, mutta fantasia jatkuu pelinä.

Kolmas aika on japsiropeja matkiva roolipeli. Veto on yllättävä, koska elokuvat harvemmin kääntyvät roolipeleiksi: se ei ole paras lajityyppi massojen haalimiseen lisenssin kimppuun.

Suurten varjossa

The Third Agessa on upouudet hahmot. Ensimmäiseksi kohdataan Berethor, gondorilainen vartija, joka on saanut tehtäväkseen lähteä Boromirin perään Morian kaivoksiin. Berethorin seuraan lyöttäytyy joukko muita Keski-Maan asukkaita, kuten haltia Idrial, samooja Elegost ja kääpiö Hadhod. Seurue on pian Sormuksen saattueen jalanjäljillä. Ideana on esittää uusi näkökulma tuttuun taruun.

Taistelusysteemi on vuoropohjainen. Ruudun laidassa voi nähdä vuorojen kulun ja rakentaa strategiansa sen mukaiseksi. Omasta seurueesta mahtuu yhdellä kerralla tantereelle vain kolme hahmoa, mutta hahmoketjua voi vaihtaa lennossa. Hyökkäyksiä on mallia perus-, erikois- ja henkivoima.

Erikoishyökkäykset ja henkivoiman käyttö kuluttavat toimintapisteitä riippuen siitä, millaista möyrytystä vihollisparoille haluaa. Kannattaa kuitenkin miettiä mihin pisteitään tuhlaa: kallis hyökkäys voi tehota vain yhtä vihollistyyppiä vastaan.

Vihollisia ei näe tarpoessaan, vaan taistelut alkavat satunnaisesti. Japanilaisessa roolipelitraditiossa on paljon hyvää, mutta aivan jokaista muinaisjäännettä ei saisi toistaa. Joillakin alueilla örkeistä varoittaa ruudulle syttyvä Sauronin silmä, mutta mitään keinoa välttää taistelua en silloinkaan keksinyt.

Tarina on lineaarinen, mutta uuttera seikkailija palkitaan lisätehtävillä. Laiskempi voi välttää sivupolut ja jopa heittää valikosta vaikeusasteen pykälää alemmaksi, jos ahdistaa. Touhu on turhaa, koska tasot nousevat ryminällä, ja haastetta saa hakemalla hakea. Kokemuspisteiden jaossa ollaan armollisia: pisteitä (ja uuden elämän) saa jopa taistelussa kaatunut urho.

Seikkailussa on kymmenkunta lukua, joista jokaisella on oma läpäisyprosenttinsa. Sataa ei ole pakko saada täyteen, mutta se on hyvä houkutin. Vanhoihin kenttiin voi palata tallennuspisteiden kautta.

Keski-verto-Maa

Vaikka pelimaailma ei vedä vertoja elokuvien upealle Keski-Maalle, on yritys hyvä. Visuaalinen ilme noudattaa tarkkaan elokuvien linjaa ja mukaan on mallinnettu pieteetillä monta tuttua tapahtumapaikkaa. Alueet ovat melko rajallisia, minkä takia tuntuu kuin seikkailisi lavasteissa. Vaikka eksymisen vaara on mitätön, kaipaisi suunnistamiseen selkeyttä, sillä tutka ei auta maaston hahmottamisessa.

Grafiikka ei säästy vertailulta elokuviin siksikään, että seikkailua siivitetään elokuvista koostetuin videoin. Leffapätkien informatiivisuus on kyseenalainen, sillä yhteys peliin paljastuu vain tehtävää selvittävää kertojaa kuuntelemalla.

Ainoat miinukset grafiikalle tulevat elottomuudesta. The Third Age kalpenee etenkin pirteiden japanilaisfantasioiden rinnalla. Hahmoihin on haettu fotorealismia, mutta nykyisellä konekannalla ei onnistuta välttymään hienoiselta tönkköydeltä.

Sormuksen mahti jää jokaisen omaan harkintaan. Kuuluisa lisenssi saattaa jopa olla pelin ongelma, sillä ironista kyllä, yksi tarun heikoista kohdista on tarina. Hahmoihin ei syvennytä eikä syvää Tolkienin maailmaa sörkitä pintaa syvemmältä. Koska hahmojen tarinaa ei ole leffassa ennalta määrätty, olisi niiden kehittämiseen voinut panostaa enemmän. Nyt pelaajan kontolle jää vain taitopisteiden jakaminen ja erikoistaitojen opetteleminen.

Jotain vähän erikoistakin mahtuu mukaan. Evil Modessa pääsee pelaamaan läpäisemiään lukuja uudestaan, mutta tällä kertaa vihollisen roolissa. Taistelut toimivat täsmälleen samalla tavalla, mutta puolet ja keinot ovat vaihtuneet.

The Third Age on oivaa ajanvietettä leffakrapulasta kärsiville, mutta pelinä se ei ole kummempi kuin keskiverto ropetus. Lisenssipeliasteikolla peli on jopa hyvä, mutta se ei arvosanaa nosta.