Electronic Arts pistää mutkat suoraksi ja pakkaa ensimmäiseen peliinsä heti kättelyssä kaksi ensimmäistä elokuvaa. Odotin, että pelimaailman Mordorissa tehtäisiin kolmiulotteinen toimintaseikkailu, jossa Gandalf ampuisi velhosauva punaisena örkkejä, mutta yllätyin enemmän kuin sormusaaveet Rivendellin kahlaamolla: Two Towers ei ole varman päälle laskelmoitu toimintaseikkailu, vaan Dynasty Warriors -tyylinen joukkomätkintä, jossa pelaaja ohjaa suuremman taistelun melskeessä sätkivää miestä.
Two Towersiin on otettu elokuvista kaikki, mikä on hauskaa ja vauhdikasta ja unohdettu Tarun tylsimmät osuudet, aina Tolkienin liirumlaarum-runoista Frodon puuduttavaan suolla rämpimiseen. Esikuvaa kunnioitetaan niin tarkasti, että sekä pelin että filmin heikoin kohtaus on yhteinen: Balinin haudalla jyystetään pari osumapistettä kerrallaan rumasta luolapeikosta, joka tyylirikkona vielä jahtaa pelaajaa eikä Sormuksenviejää.
Kolme torvea
Erikoisesti pelissä ei ohjata koko show'n sankaria Frodoa tai hänen uskollista sidekickiään Gandalfia lainkaan. Sormuksenviejä ja Istari itte häärivät mukana tietokoneohjauksessa, mutta ohjattavat pelihahmot ovat ne soturimiehet.
Kolme sankaria eroavat ominaisuuksiltaan ja taistelutyyliltään toisistaan: Aragorn on monipuolinen huiskija, Gimli vahva jässikkä ja Legolas on parhaimmillaan jousiammuntakohtauksissa. Sankarinsa voi valita kolmikosta vapaasti ennen jokaista kolmeatoista tehtävää, ja hahmot keräävät seikkailun aikana kokemuspisteitä, joilla voi ostaa uusia liikkeitä sankarilleen.
Mätkintäpeliksi Kaksi tornia on yksinkertainen, sillä pisimpiin liikesarjoihin vaaditaan vain paria, kolmea eri nappia. Pelin tasapainotus on jäänyt kesken, sillä useimmista taisteluista selviää perusliikkeitä toistamalla: Ensin voimalyönnillä vihollinen tasapainosta, örkki potkulla selälleen ja miekka rinnasta läpi. Toiston takia myös alkuihastus laimenee nopeasti rutiininomaiseksi mättämiseksi.
Hahmo valitsee automaattisesti iskusarjan uhriksi lähimmän vihollisen ja yhteenotot ovat parhaimmillaan elokuvamaisen komeita. Kimpussa on jatkuvasti tusinan verran örkkejä ja ympärillä muut sormusritarit miekkailevat mukana. Vihollisen tekoäly noudattaa mainiosti leffateemoja. Rivissä pelkäävät pikkuörkit voi huitoa huoletta hengiltä, mutta urukhai-joukkoon ryntäämällä pääsee hengestään ellei torjunta suju. Vain muutamissa tehtävissä örkit ja kuvakulmat on suunniteltu Legolaksen jousella pelattaviksi. Jousi on vähän tylsä, koska ammuskellessa ei useimmiten näe, mihin nuolet kuvaruudun ulkopuolella osuvat.
Tehtävien perusrakenne noudattaa elokuvan tavoitteita. Viimapäällä hätistellään palavalla kalikalla sormusaaveita Frodon kimpusta ja Helmin linnoituksessa yritetään pysäyttää örkki-invaasio. Tehtäviä rajoittaa ideoiden kaavamaisuus. Tekijät ovat selvästi miettineet, että tässä kohtauksessa teemana on torjua örkkijousimiesten nuolia eikä jaksossa sitten muuta tehdäkään.
Pelaajan kekseliäisyyttä ei juuri koetella, sillä kentät ovat joko tiukasti suljettuja alueita tai putkimaisia käytäviä. Niissä voi mennä vain sinne, missä viholliset ovat vielä hengissä. Muutama vaihtoehtoinen ratkaisu on mukana näön vuoksi: esimerkiksi Rohanissa voi jättää ihmispolot liekehtivän talon nurkkaan kytemään tai lyödä vieressä olevat tynnyrit säpäleiksi, jolloin vesi sammuttaa tulipalon.
Juonta ei kuljeteta perinteisillä välianimaatioilla, vaan elokuvasta otetuilla kohtauksilla, joista siirrytään pelitapahtumiin. Koska tarinassa hypitään vain toimintakohtauksesta toiseen, juoneen jää Tuomiovuoren kokoisia aukkoja. Tekijöiden mukaan pelissä on useita kohtauksia, jotka eivät ole mahtuneet varsinaiseen Two Towers -elokuvaan. Mitään mullistavaa ei nähdä, sillä pätkien pääpaino on toiminnassa eikä varsinaisia juoniosuuksia ole.
Aragornmusha
Lisenssin ansiosta musiikki ja ääninäyttelijät ovat suoraan elokuvasta, ja varsinkin Howard Shoren säveltämä ritariromanttinen orkesteripaisuttelu sopii kokonaisuuteen erinomaisesti. Muuten äänet ovat puhdasta miekan kalsketta ja kalahtelua. Sankarit eivät muistuta näyttelijöitä kuin nimeksi, mutta peli näyttää komealta, eikä örkeissä ja taisteluanimaatioissa ole valittamista.
Lisenssin kylkiäisenä tulevissa DVD-lisukkeissa elokuvantekijät kertovat taustoja filmistä ja vaikutelmiaan pelistä. Osuus on kiinnostava, vaikka jutut tuntuvatkin osin markkinahenkiseltä keuhkoamiselta. Frodoa näyttelevä Elijah Wood ei jätä järin järkevää kuvaa kiljuessaan padi kourassa: "Konkari on niin viileä hemmo, kunpa voisin olla hän."
Arvosteluversio on beta, mutta lopullisen oloinen. Pari siirtymää elokuvasta peliin paljastivat rumuudellaan keskeneräisyytensä ja muutama bugi lähinnä huvitti. Välianimaatiossa Aragorn juoksi matkalla Moriaan vuoren rinteeltä rotkoon ja huuteli kuilusta vastauksia tasanteelle pysähtyneelle Gimlille.
Lord of the Rings: The Two Towers viihdyttää, mutta lajityypissä Onimushat ja Dynasty Warriors ovat selkeästi hiotumpia ja mietitympiä kokonaisuuksia. Olisin mielelläni nähnyt jonkinlaisen kaksinpelin, vähintään kaveri kaveria vastaan mättönä ja mieluummin mahdollisuuden yhteistyössä pelattavaan perusseikkailuun. Tosin pelkkä Two Towers -elokuvapätkien näkeminen ennen varsinaista elokuvan ensi-iltaa riittää mainiosti myyntivaltiksi. Se tuntuu olleen myös tekijöiden mielessä.
78
