Oi onnea, Interplayn bittiversio Tolkienin trilogiasta Lord of The Rings eli Taru Sormusten Herrasta jatkuu viimeinkin. Interplayn ensimmäinen Keski-Maa-seikkailu hyppäsi välittömästi parhaaksi Tolkien-aihepiiristä tehdyksi peliksi ja nyt jatko-osa Two Towers tekee saman. (Tolkien-peleistä kiinnostuneet tuskin missasivat Pelit-lehteä 2/92?)
Tapahtui viime kerralla...
Pelit on synkronisoitu kirjojen etenemistahtiin ja toistavat pääpiirteiltään niiden tapahtumat, jolloin osa 2 alkaa siitä, kun örkkilauma on onnistunut yllättämään Sormuksen Saattueen ja pieni joukko on hajaantunut. Kaksi hobiteista on jäänyt örkkien vangeiksi ja ovat matkalla kohti Sarumanin linnoitusta.
Frodo ja Sam ovat livahtaneet karkuun kaikilta ja pyrkivät yhdessä kohti Mordoria. Boromir on heittänyt veivinsä. Loput surkeat jäännökset Saattueesta ravaavat örkkilauman perässä vakaana aikomuksenaan listiä mokomat ja pelastaa hobitit.
Jatkuu ensi viikolla
Two Towers jatkaa Tolkien-pelien perinteitä erittäin kunniakkaasti. Usein Tolkienista inspiroidut pelit ovat tuoneet pelimaailmaan uusia innovaatioita ja Two Towers on yksi näistä.
Sormuksen Saattuehan on jakautunut kolmeen osaan, jotka ajavat asiaansa kukin omalla tavallaan. Niinpä kutakin ryhmää kontrolloidaan toisista riippumatta kohti omia päämääriään. Kuulostaako sekavalta?
Sitä se ei suinkaan ole, sillä kaikkien kolmen joukon kontrollointi on yllättävän helppoa. Kullakin ryhmällä operoidaan aikansa, jonka jälkeen peli vaihtaa seuraavaan. Jaksotus on kuin TV:n jatkosarjassa: tietty tehtävä päättyy jännittävään kohtaan ja sitten jäädään odottamaan seuraavaa "jaksoa". Paranoidisuus ei pääse liian vahvaksi ja pelaaminen luonnistuu.
Aina paranee
Ykkösosaan verrattuna Two Towers on kuin suklaapirtelö sulaneen mansikkalötöskän jälkeen. Hyödyllisiä parannuksia on runsaasti.
Automaattinen kartoitus ansaitsee valtavat aplodit, sillä yllättävän harva roolipeli sen tarjoaa, mutta älysipähän Interplay, mikä puree pelaajiin. Esineiden ja taitojen käyttäminen on helpottunut: aiemmin täytyi vaihtaa johtohenkilö päästäkseen käsiksi toisten taitoihin tai esineisiin, mutta nyt henkilöitä voi vaihtaa menusta toiseen pomppimatta. Käyttöliittymää on parannettu, esineiden käyttämistä on parannettu, grafiikkaa on parannettu... The Two Towers on joka suhteessa huippeasti parempi kuin hyvä edeltäjänsä.
Onpa jotain tuttuja kliseitäkin jäänyt. Pelihahmot osaavat suunnistaa vain itä-länsi- ja pohjois-etelä-suunnissa. Ei vinoittain liikkuminen ole tabu Keski-Maassa, eikä Keski-Maan magneettikenttien pitäisi vaikuttaa ihmisten liikkumiseen. Viholliset ja ystävät teleporttautuvat edelleen lähes niskaan sen sijaan että ilmestyisivät ruudun reunoilta.
Keskusteleminen on vieläkin epätoivoista arvaa avainsana -systeemiä, jolla saa irti hyvin lyhyitä lausahduksia kultakin tuttavuudelta. Vakavan tiedon pumppaaminen on epätoivoista, ja onkin suositeltavaa, että pelaaja pitää valmiina paperia, johon on merkitty valmiiksi kaikki mahdolliset avainsanat.
Tavattujen ystävien ja puoliystävien keinoälyssäkin voisi olla hieman parantamisen varaa. Tavatut ihmiset jäävät seisoskelemaan paikoilleen ilmeisesti tuomionpäivään saakka, ellei heitä saada oikealla avainsanalla tai toiminnalla aktivoiduksi.
Miedosti magiaa
Taikuudella ei vieläkään jyrätä Keski-Maassa, ainoastaan Sauron käyttää vapaasti Mustaa Taikuutta. Taikoja on vain kahdeksan kappaletta. Näistä kolme tepsii taisteluissa, mutta nekään eivät ole mitään massatuhotaikoja, joihin ahkera AD&D-pelaaja on tottunut (AD&D:n taikuri vastaan Gandalf: hyvästi Gandalf!).
Muutenkin taikuuden käyttäminen on lähes samaa kuin kaivaisi veitsellä kurkkuaan auki, sillä taian vaatima voima otetaan suoraan omasta elinvoimasta. Terveyden kannalta turvallisempi taikuuteen viittaava keino ovat voimasanat, jotka yleisluonteisesti ovat kertakäyttöisiä, eri tilanteisiin sopivia.
Taitoja ja taistelua
Taidot ovat samat kuin ykkösosassa. Taitoihin kuuluu muun muassa vaikka lukkojen availu, kääpiötietous, hyppy, karisma ja semmoisia. Eli jos vaikka haluaa saada jonkun mukaansa, käytetään sopivan henkilön karisma-taitoa.
Kuten oikein onkin, Two Towers koostuu enemmän oikeaoppisesta seikkailusta ja ongelmien ratkomisesta kuin jatkuvasta taistelemisesta. Taistelusysteemillekin löytyy silti käyttöä eikä valittamisen aihetta ole. Kukin taistelee omalla vuorollaan, taistelujärjestyksen riippuessa kunkin näppäryydestä. Oikein näppärät kaverit voivat takoa vastustajaa useamman kerran. Takomisen lisäksi voi liikkua, heittää taikoja tai voimasanoja sekä käyttää esineitä ja taitoja.
Mainninnan arvoista on jousien käyttäminen. Tavallisestihan ammutut nuolet ovat kerrasta menetettyjä, mutta TTT:ssä osan käytetyistä nuolista voi kerätä kentältä mukaansa. Kertonee jotain asekauppojen yleisyydestä Keski-Maan kamaralla...
Peli tukee sekä hiirtä että näppäimistöä, ja suosittelen lämpimästi näppäimistöä. Sillä ei tarvitse hypätä päämenuun, vaan kaikki käskyt ovat välittömästi saatavilla.
Peli ei noudata orjallisesti The Two Towers -kirjaa. Juonta on jonkin verran muotoiltu ja tavaraa lisätty, joten myös ahkerat tolkienistit löytävät uutta ja kiinnostavaa vaihtelua.
Alkuunpääseminen on paljon nopeampaa kuin ykkösessä. Alusta alkaen on tiedossa mitä pitää tehdä, miksi ja miten. Sivujuonien paljastuttua kiinnostus vain nousee. Minkäs teet, parempi kuin erinomainen ykkösosa tämä The Two Towers on. Tolkien rules, ok?
92
