Lost Eden – Tylsyyden kadonnut paratiisi

Cryon Lost Eden tarjoaa aivan uutta tulkintaa ajanlaskumme alusta. Sen mukaan aikojen alussa ihminen ja hirmuliskot, tyrannosauruksia lukuunottamatta, olivat mitä parhaat ystävykset.

Kaunis katsella, tylsä pelata _ siinä lyhyen tehokkaasti Cryon uusin seikkailuyritelmä. Käsittämättömän tylsän Dragon Loren jälkeen suunnittelutiimi siirtyi renderoimaan Kadonneen paratiisin pääosissa kieppuvia dinosauruksia, mutta itse peli on jälleen unohtunut.

Jurassic Arch

Kauan sitten, maailman ja ihmisrodun ollessa vielä nuoria, maata hallitsi ihmisten ja dinosaurusten liitto. Vain tyrannosaurukset kieltäytyivät yhteistoiminnasta ja julistivat sodan koko muulle rauhan unilinnassa tuutivalle maailmalle. Hitaasti mutta varmasti Morkus Rexin johtamat tyrannosaurusjoukot etenivät murskaten alleen liittouman linnakkeet ja kansat. Ihmisten ja dinosaurusten liitto raukesi, ja ryhmää suojelleiden linnoitusten rakennustaito katosi historiaan.

Nyt kaikista mahtavista linnoituksista on jäljellä enää yksi: Mo. Siellä asuu prinssi Adam, joka täysi-ikäistymisensä päivänä saa pyhäksi tehtäväkseen yhdistää jälleen ihmiset ja dinosaurukset yhdeksi ryhmäksi taistoon Morkus Rexiä vastaan. Niinpä Adam aloittaa vaarallisen matkansa laaksosta toiseen aikomuksenaan rakentaa uudet linnoitukset ja samalla poistaa Rexin joukkojen tuoma uhka lopullisesti.

Reippahasti käypi askeleet

Lost Eden voisi olla Dragon Lore 2, niin valitettavan suuret ovat pelien yhtäläisyydet. Lost Eden käyttää samaa engineä, joten pelin ohjailukin toimii Dragon Loren tavoin.

Peli on siis kuvattu sankarin silmin ja liikkuminen tapahtuu askel kerrallaan niin kutsutulla flickscreen-tekniikalla. Joka väliin on yleensä lykätty täysin merkityksettömiä animaatioita. Hiirikursoria esittää ruudulla kieppuva kuutio, jonka kylkeen ilmestyy tarpeen tullen eri merkkejä toimintoa osoittamaan. Jos kuvasta voi esimerkiksi liikkua vasemmalle, ilmestyy kuution kylkeen vasemmalle osoittava nuoli kuution osuessa vasemmalle puolelle ruutua. Silloin tällöin eteen sattuvia esineitä voi poimia mukaansa kätevästi ruudun alalaitaan sijoitettuun inventaarioon.

Adamin mukana heiluu pieni apujoukko, jonka kanssa pääsee keskustelemaan klikkaamalla milloin tahansa hiiren oikeaa namiskaa, joskaan mitään varsinaista hyötyä näistä tyypeistä ei kuitenkaan ole. Suurin osa ainakin naispuolisista ryhmäläisistä tuntuu olevan mukana vain kasvattamassa sankarin ja pelaajan miehistä egoa. Vai mitä mieltä olette huokauksista tyyliin: "Oh Adam, kuinka sinä olet noin rohkea!", tai "Olen niiiin kauhuissani, mutta onneksi sinä olet paikalla turvanani." Vähän säälittävää oikeastaan.

Ongelmia, mitä ongelmia?!

Cryon suunnittelutiimillä on ilmiselvän outo käsitys seikkailupelistä. Siinä missä Dragon Loressa lähinnä käveltiin ympäriinsä, Lost Edenissä suurin osa peliajasta kuluu päättömään laaksoissa samoilemiseen ja niiden välillä lentelyyn. Muutenkaan ei peliä voi liiallisesta monimutkaisuudesta syyttää.

Näin se menee: Ensin Adam vaeltaa laaksoon. Siellä hän etsii paikalliset asukkaat piilostaan ja saa näistä liittolaisiaan. Seuraavaksi etsitään brontosauruslauma nostokurjiksi, jotta paikalliset pääsevät rakentamaan linnoitustaan. Sitten etsitään yksi kappale vedessä eläviä dinoja, ja udellaan tältä tietoja. Vaeltelua jatketaan etsimällä velociraptor-joukko, joka palkataan kullalla ajamaan tyrannin joukot pois laaksosta. Homma viimeistellään etsimällä lisää dinoja rakennushommiin. Tämä sama rituaali toistuu identtisenä jokaisessa kuudessa laaksossa.

Mukaan on yritetty saada väriä tappamalla Adamin isä ja kaivamalla esiin sankarin salaperäinen sisko, mutta peli on silti aivan yhtä jännittävä kuin ruotsinkirjan lukeminen kolmelta aamuyöllä. Tietenkin maailma voi olla rauhassa vasta Morkus Rexin kuoltua, joten pelin lopuksi Adam käy hoitelemassa tämän sielunvihollisen pois päiviltä. Kuinka yllättävää.

Tärkeintä kaikessa on se, miltä näytät

Itse pelin unohduttua jonnekin taka-alalle Cryon pojat ovat voineet keskittyä mielestään itse olennaiseen eli taiteen renderoitiin 3D-Studiolla. Ja vaihteeksi koneen ääressä tuhlattu aika peräti näkyy pelistäkin: se on nimittäin todella kaunis vakuuttavine lentelyjaksoineen ja massiivisine dinoineen. Animaatioita on ängetty jokaiseen mahdolliseen väliin, ja niitä on kieltämättä mukava katsella. Välillä väritys tahtoo painua hieman haljun puolelle, mutta kauniina taide säilyy silti koko ajan. Itse hahmot ovat tavallisesti piirrettyjä pulliaisia, mutta etenkin Eeva (kyllä, Aatami JA Eeva...) näyttää huvittavasti kukkaislapselta otsapantoineen kaikkineen.

Toinen iloinen yllätys Lost Edenissä on sen laadukas musiikki. Osin Enigma-tyylinen taustamusa luo peliin kaivattua tunnelmaa, ja volyymi tuleekin pelin aikana pidettyä lähellä maksimia. Äänitehosteita on turha edes mainita, mutta pakollinen puhe on sitävastoin kiitettävästi näytelty. Mitä nyt välillä jotkut tuppaavat huutamaan liikaa, ja naiset kuulostavat osaansa sopivasti heikoilta kuin haavanlehti.

Valmiina ampumaradalle

Bugittomuudestaan Lost Eden ansaitsee tuon himoitun papukaijamerkin ja kymmenen pistettä, muuten peli edustaa surullisesti sitä aivan liian yleistä käsitystä romppupeleistä: Peli on unohdettu ja kaikki aika ja energia on tuhlattu taiteen renderointiin. Ainakin itse katson vielä mieluummin elokuvat passiivisina elokuvina, ja pelaan pelit peleinä. Cryo on näköjään kanssani eri mieltä, ja suoltaa markkinoille rendoroiduilla animaatioilla täytettyjä romppuja pelien nimillä. Toivottavasti tämä suuntaus tulee muuttumaan, sillä ainakin minä pidän Lost Edeniä sopivana lähinnä tarkkuusammunan maalitauluksi.

65