Lost In Translation

Tuukka Grönholm on Pelit-lehden autonkuljettaja, joka E3:ssa rahtaa Sanoma Magazinesin toimittajia illanvietosta toiseen. Mies on käynyt E3:ssa vuodesta 1999 asti ja viihtynyt melkein aina.

* * * * *

Messuraportissa pitää jarrutella sisälläni asuvaa saarnaajaa, kolumnissa ei. Totuus E3-messujen yllättäjistä ja pettymyksistä, olkaa hyvä.

Ilman E3-messuja pelimaailma olisi aivan eri näköinen, sillä pelimarkkinat ovat oikea malliesimerkki nykyaikaisesta kvartaalitaloudesta. Nykyisellä tai varsinkaan vanhoilla saavutuksilla ei ole painoarvoa, vaan tulevan pitää olla suurempaa, parempaa ja kasvun ikuista. Se on myös E3-messuilla kuuluva viesti. Messuilla on lukemattomia hyviä pelejä kaikkien kokeiltavana, mutta PS3-suosikiksi nousi silti video. Metal Gear Solid 4 -raina oli taas loistavaa videoviihdettä huonouksia laukovilla hahmoillaan, mutta pelistä oli paha päätellä juuri mitään.

Kaikki kolme konsolivalmistajaa yrittävät kilvan vakuuttaa, että juuri heidän koneensa kannattaa hankkia ja perusteena käytetään messuilla esiteltäviä tulevia pelejä. Juuri siihen tarkoitukseen E3-messut sopivat erinomaisesti, sillä messujen suurin vahvuus on siinä, että pääsee jututtamaan pelintekijöitä ja kokeilemaan vielä tekeillä olevia pelejä. Samoin tulevan vuoden lehtien tekeminen helpottuu, koska on edes etäinen yleiskuva siitä, mitkä jutut missäkin kuussa ovat ne kovimmat.

Tilaisuudessa ovat kaikki pelimaailman edustajat tekijöistä myyjiin, joten toimittaja-armeijan ansiosta messut alkavat olla niin hyvin raportoituja, että netistä saa nopeamman ja laajemman kuvan tapahtumista kuin paikan päällä. Eniten korpesi ajettuani puoli Los Angelesia Sonyn lehdistötilaisuudesta takaisin kämpille, sillä hotellilla kuulin netistä lehdistötilaisuutta seuranneilta halvempaan PS3:een liittyneen jipon. Kiintolevyn lisäksi budjetti-PS3:sta oli karsittu muitakin ominaisuuksia, kuten liitäntöjä ja muistikorttipaikkoja. Ei Sony tietenkään mitään puutteista lehdistötilaisuudessa puhunut, vaan fakta selvisi vasta oheismateriaalista.

Varsinkin pelintekijöitä pääsee näkemään liian harvoin, sillä pelimaailman kiinnostavimmat vaikuttajat jäävät yksinoikeussopimusten ja julkaisijoiden rakentaman suojamuurin taakse. Pahimmillaan rajoitukset vaivaavat myös messuilla, jolloin haastattelut saavat kafkamaisia piirteitä. Suosikeikseni nousivat kaksi tilaisuutta. Football Manager -haastattelussa ei saanut kysyä pelistä mitään, mikä kertarysäyksellä tuhosi ennakkovalmisteluni varsin tehokkaasti. Paneelihaastattelussa Okamin tuottaja Atsushi Inabalta kysytty Mikä eläin olisit ja miksi -kysymys sai omat finglishiksi äännetyt sönkkäykseni tuntumaan journalistipalkintokamalta.

Uskontunnustus

Suurin messutähti oli Wii, sillä ennakkoon kauhistelin Nintendon kuolemaan tuomittua ideaa. Jos jopa laitevalmistaja sanoo konettaan heikkotehoiseksi, on jäänyt jotain ymmärtämättä pelimaailmassa. Persoonallinen kaukosäätimen ja padin puolikkaan yhdistävä kaksikätinen ohjaus ei selitettynä kuulostanut riittävän yksinkertaiselta toimiakseen.

Uskominen on kokeilemista. Täpötäydellä Nintendo-alueella oli hyvä pomppia demokoneelta toiselle maahantuojan kiidättämänä ohittaen pelivuoroaan odottaneet messukävijät. Sen verran vihaisia katseita jonottavat fanipojat loivat kiilaavaan tikkuniskaani, että pidin varoiksi kilpailijan käyntikorttia oman nimikoidun badgeni päällä.

Kapulaohjaus yllätti, koska kuvittelin sen olevan sujuva vain Wii Sports -tyylisissä parin illan hupailuissa, joissa huidottaisiin kepillä eri urheiluvälineillä pesäpallosta golfiin. Wiin Mario-tasoloikka osoitti, että pelkkä peligenre ei rajoita Remote-ohjaimen käyttöä vaan ohjaussysteemi iskostuu nopeasti mieleen. Pelaamisesta vain tulee hauskalla tavalla fyysistä, jolloin tekemiseen uppoutuu entistä intensiivisemmin ja vierestä katseleminen käy samanlaisesta viihteestä kuin tanssipelissä tai Guitar Herossa pelivuoron kyttääminen. Idea koko perheen pelaamisesta voi todella toimia.

Ohjaus tuntuu sikäli luontevalta, että myös käännökset muilta koneilta Wiille eivät ainakaan ohjaukseen kaadu. Wii-ohjaus tuntuu erilaiselta, mutta loppujen lopuksi toimii samoin kuin padiohjaus. Tosin jos väittää Wii-ohjaimen peittoavan kolmedeepräiskinnöissä hiiri- ja näppisyhdistelmän, kannattaa tarkistaa realismiasetukset. Red Steelissä ohjaus oli liian kiikkerä ja Metroid Primessa liian hidas eikä nopea sivuille vilkuilu toiminut sujuvasti. Sen voi toki peliä tehdessä välttää laittamalla viholliset suurin piirtein samaan suuntaan ja välttää nopeita sivulle kääntymisiä.

Wii toimii, mutta nyt jännitän Nintendon hintapolitiikkaa. Ollakseen kiinnostava konsolin ja varsinkin virtuaalikonsolipelien on oltava todella huokeita. Retropelistä maksaisin korkeintaan viisi euroa kappale, jolloin voisi nopeasti testailla, vieläkö vanhassa klassikossa riittää koukkua. Yllättävän usein paljastuu, että peli, jota 80-luvulla väänsin pikkutunneille asti kiinnostaa enää pikkusekunteja. Nintendo ei ole ainakaan Gameboylla ollut järin maltillinen klassikkokäännösten kanssa. Tiedän parikin Gameboy-peliä, jotka tekijät sanovat kääntäneensä kolmessa viikossa ja saaneensa kuukauden liksan, mutta peli hinnoitellaan silti täyshintaiseksi meillä ja maailmalla.

Wiin teknistä eroa PS3:een ja Xbox 360:een en osaa vielä edes arvioida, sillä pelkkä kilpailijoiden käyttämä teräväpiirtoresoluutio nostaa silmäkarkin Xboxin, GameCuben ja PS2:n edelle. Ilmiö näkyy Gran Turismo HD:ssä erinomaisesti, sillä peli on vain PS2:n Gran Turismo 4 korkeammalla resoluutiolla kaunistettuna. Tosin pidän Wiin yhtenä lisävalttina sitä, että konsolin takia en joudu ostamaan teräväpiirtotelevisiota. Töllöhankinta nostaa PS3:n ja Xbox 360:n hankintahintaa entisestään, sillä ilman kunnon ruutua konsolitehot menevät hukkaan.

Terminator ei tulekaan

Ihmisille suurin yllätys tuntui olevan, että PS3 ei osoittautunut maailman tuhoavaksi supertietokoneeksi eikä Ken Kutaragi edes laukaissut mitään noloa lehdistötilaisuudessa. Hyvä uutinen on, että Xbox 360 ja PS3 näyttävät tehoiltaan olevan varsin samalla viivalla eikä PS2:n tapaista pullonkaulaa tule seuraavan sukupolven käännöspelejä häiritsemään.

Xbox 360 näytti grafiikoiltaan olevan jopa PS3:n edellä, vaikka molemmilla koneilla pyörineitä pelejä ei ollutkaan näytillä. Xbox 360 -peleissä näkyi selvästi, että pelintekijät olivat julkaisseet ensimmäiset pelinsä jo vuosi sitten ja PS3:n ohjelmointia vasta opetellaan. Ainakin E3:n perusteella Microsoft hyödynsi vuoden etumatkansa Sonya paremmin.

Messutarjonnan perusteella konsolit eivät tällä kierroksella saaneet kiinni tietokonetta edes hetkeksi. Parhaiten se käy tilastoja enemmän totuutta vääristävällä tekniikalla eli rinnastuksella. Xbox 360:n Nineny-Nine Nightsia ja PS3:n Heavenly Swordia kehuttiin siitä, että supertehojen ansiosta taistelukentälle saadaan tuhansia samannäköisiä sotilaita yhtä aikaa mättämään. PC:n Medievalin II:ssa kunniankentille marssii tuhansia erinäköisiä sotilaita, joilla on yksilölliset ratsut, eri tavalla repaleiset vaatteet ja hurmeiset haarniskat. Toki messujen komeimmat PC-pelit pyörivät konsolin hintaisilla huippunäytönohjaimilla ja osa vieläpä raudalla, jota ei edes kaupasta saa. Uusille korteille kun on oltava edes pari huippupeliä, jotka tukevat näytönohjainten ominaisuuksia ainakin osittain.

Kolme muskettisoturia

Henkilökohtaisesti suurin pettymys oli järjestäjien messubabekielto. Liian paljastava pukeutuminen on kielletty. Tiedotteen mukaan minihame ja toppi olivat ok, bikinit eivät. Tutkivana journalistina kysyin mediainfolta, kuinka tarkka raja on ja sallitaanko esimerkiksi Teräsmies-tekniikka, jossa vetäisin bikinit farkkujeni päälle. Tyly vastaus oli, että bikinit ovat kiellettyjä. Jos ne näkyvät, messualueelle ei ole asiaa.

Normaalisti jokaisella ständillä on pari kaunotarta jakamassa lehtisiä ja t-paitoja, mutta nyt koko alueella oli vain parikymmentä naista, joiden tehtävänä oli näyttää kauniilta. Moinen muutti tapahtuman yleisilmettä. Jos sai kolmelta pimulta pakit, oli kaikki varteenotettavat ehdokkaat käyty läpi.

Olen aina ollut kateellinen peliohjelmia töllöön tekeville. Heillä on messuilla matkaseurana hyvännäköinen bimbo, ja itse matkustan osana friikkisirkusta. Toisaalta mitä minä missillä, sillä olen klassinen nörtti, iskutekniikkani Ihastuminen-ketjun tasoa ja pelaan lätkän sijasta kaukalopalloa.

Nykyisessä E3-seurueestani lähinnä naisen näköistä on naapurilehden vegaanihippi. Feminiinillä luonteella on varustettu lisäksi Pelitin vinttikoiraksi muuttuva anorektikko, joka katoaa lentokoneesta päästyään business loungeen, vaikka ehtii vain kääntymään kynnyksellä ennen koneen vaihtoa. Herra ei edes suostu syömään kalapuikkoja ja pottumuusia, ellei niitä kutsuta le fishcakeksi ja duchesseperunaksi, joista laskutetaan vähintään 40 dollaria.

Kolmas lenkki on World of Warcraftille vapaa-aikansa pyhittävä ylikriittinen leffafriikki, joka on nähnyt hyvän elokuvan viimeksi vuonna 1941 (Citizen Kane) ja tuomiopäivänä lopullisen postitusosoitteen kuulleessaan kiroaa: "Just joo arvasin. Helvetissä olisi ollut lämpimämpikin."

Kyllä, kymmenen päivää samassa seurassa hotellikuolemaa olivat liikaa. Messut sinänsä hyvät ja Wii suorastaan loistava.

Lisää aiheesta

  • Lupausten aika

    Tuukka Grönholm aloitti uransa omassa työhuoneessa. Kohta hänellä ei ole enää edes ikkunaa.

    * * * * *

    Minä, peliteollisuus, lupaan tänä vuonna laskea pelien hintoja ja nostaa niiden tasoa.

    Uuden vuoden voisi aloittaa lupauksilla, mutta palsta-aiheiden lisäksi en äkkiseltään keksi…
  • Vihan hedelmät

    Tuukka Grönholmia ei olisi keskiajalla poltettu noitana ennustajalahjojensa takia.

    * * * * * *

    Se on lama nyt.

    Olen vain kerran ollut pahemmin väärässä kuin tammikuun Pelit-lehdessä, jossa väitin peliteollisuuden selviävän taloustaantumapudotuksesta vähän polvia joustamalla. Yllätyin…
  • Hullut päivät

    Tulevaisuuden pelihistorioitsijat näkevät 2000-luvun latauspelien nousukautena. Toki vain siinä tapauksessa, että nykypäivää edes erotetaan muusta pelihistorian mosaiikkikaudesta.

    Vielä pari vuotta sitten riitti, että nettikauppojen latauspelejä seurasi sivusilmällä ja kokosi pari…