Lue ja katso: IL-2 Forgotten Battles massiivimoninpelinä - Zemsta Olega

IL-2 Forgotten Battlesia voi pitää yhtenä Suomen kansallispeleistä. Mutta moniko tietää, että siitä saa myös massiivimoninpelin, jossa voi käydä kokonaisen sodan?

PC on avoin pelilaite, jolle saa ilman lisenssejä ja lupia kehittää mitä haluaa. Pelaajalle tällä on muutakin merkitystä kuin pelien edullisempi hinta ja kolikon kääntöpuoli, buginen ohjelmakoodi. Strategia- ja simulaatiopelit suunnitellaan niin, että pelaajien on helppo niitä parantaa ja laajentaa. Kynnys siirtyä karsinasta toiseen, pelaajasta pelisisällön tuottajaksi, on matala.

Myrskylinnut lähtövalmiina

IL-2 Sturmovik on esimerkki pelistä, jota ei ole niinkään paranneltu kuin jatkettu lisäämällä siihen hajautettu massiivimoninpeli eli kokonainen sota, jota pelataan pala kerrallaan. Se on ollut kovaa työtä, josta ainoana palkkana on peli, jota itse haluaa pelata. Mikä näitä harrastajia sitten motivoikin, lopputulos onnistui: Iljushin Online War, Virtual Eastern Front, Bellum, Tshekkisota ja monet muut ovat tietokoneella pelaamista parhaimmillaan.

Tuhansien pelaajien yhteisen kampanjan pyörittäminen ei Forgotten Battlesilla onnistu. Sturmovikin tekijät ovat kuitenkin tarkoituksella jättäneet lennettävien tehtävien tiedostoformaatit avoimiksi. Näin yksittäinen tehtävä ja lennon lokitiedot voidaan yhdistää ja selvittää, keitä oli lennolla mukana, minne mentiin ja kuka ampui alas kenet.

Tavallisella nuhapumppu-PC:llä pyörii verrattain pieni ohjelma, joka seuraa kerrallaan yhden pelikartan, vaikkapa Stalingradin päälle asetetun shakkiruudukon, tilaa. Kun kaikki ruudut ovat joko Wehrmachtin tai Puna-armeijan hallussa tai kun kaikki vihollisen lentokentät on tuhottu, voittaja julistetaan ja sota siirtyy seuraavalle kartalle.

Lentoa ei lennetä sotaskriptiä pyörittävällä tietokoneella. Isäntänä toimiva pelaaja (host) imuroi sotapalvelimelta pelattavan tehtävän, joka lennetään kuten mikä tahansa co-operative-tehtävä. Mukana voi olla pelaajia juuri sen verran kuin isännän kone ja nettiyhteys jaksavat, tyypillisesti 16–24, ja toinen mokoma tekoälyn ohjaamia koneita päälle. Lennon jälkeen isäntä lähettää nettiselaimella tehtävän tulokset takaisin sotapalvelimelle. Pelaajien ei tarvitse muuta kuin lentää. Yhtä aikaa on menossa useita kymmeniä tehtäviä. Uusi virtuaalipäivä koittaa ja karttaruudut vaihtavat omistajaa aina kolmenkymmenen tehtävän välein.

Näin yksinkertaisilla eväillä saadaan tehtävät liittymään toisiinsa, synnytetään historia ja annetaan tavoitteet ja merkitys pelaamiselle, eli asiat, mitkä 1C: Maddox Gamesin muuten ylivertaisesta simulaatiosta puuttuivat. Tämä taistelukuvaus antaa käsityksen, miltä IL-2 maittaa, kun itse on vain pieni pyörä suuressa sotakoneistossa. Taistelulento löytyy IL-2-träkkinä Pelit.fi:n tiedostoalueilta.

Eurooppa liekeissä

Tämän taistelukuvauksen näyttämö, Tshekkisota, on jo sodittu, mutta sen perinteitä jatkaa brittien pyörittämä kampanja Europe in Flames, johon LeLv30 on tehnyt kartat. Vaan miten päästä mukaan?

Nettilentäjän perustyökalussa Hyperlobbyssä on Euroopalle oma huoneensa ja lennoille pääsee kuten mihin tahansa co-oppiin klikkaamalla tyhjää slottia. Muista valita puolesi oikein: hostin kanssa samalla puolella lentävät menevät ylempiin slotteihin (kuvassa keltaiset nimet) ja vastapuoli näiden alapuolelle (vihreät nimet). Tungoksen sattuessa hostit yleensä antavat etusijan laivueeseen liittyneille pelaajille.

Oman laivueensa voi kuka tahansa rekisteröidä mukaan sotaan osoitteessa julkitekstiwww.neutraldensity.org.uk/europeinflames, jossa on myös opas pelaajalle. Ihan sooloilijanakin pääsee usein mukaan, kun lähettää kohteliaan pager-viestin ylimmästä slotista löytyvälle esimiehelle ja vakuuttaa tämän siitä, että osaa startata tappamatta itseään tai muita.

Mainitsemisen arvoinen projekti ja vaihtoehto Bellum-pohjaisille sodille on venäläisvoimin kokonaan puhtaalta pöydältä kehitetty Virtual Eastern Front 3 (VEF3), joka tätä lukiessanne toivottavasti alkaa jo olla lentokunnossa: julkitekstiwww.vef3.net. Lisää nettisotia löytyy LeLv30:n linkkilistalta www.LeLv30.net/linkit.php.

Tuomas Seijavuori

* * * * *

Lentoshakkia Balatonilla

Tshekkisotalento CZE-11087

Ilmataistelukuvaukseni Tshekkisota oli kirjoitushetkellä sodista suosituin. Sen tekijöinä ovat Jirí Frgal laivuetovereineen. He hyödynsivät aiemmin päättynyttä Bellum-sotaa varten tehtyä koodia, jonka lähdekoodi on vapaasti käytettävissä. Tshekkisota toimi harrastuspohjalta ja pelaaminen oli ilmaista.

Historian painolastista pyrittiin tietoisesti eroon: Luftwaffella ja Puna-armeijan ilmavoimilla oli periaatteessa aina yhtäläiset mahdollisuudet voittaa mikä tahansa kartta. Kirjoitushetkellä taistelimme Balatonilla ja vastapuoli VVS:n pelätyin kone Lavochkin La-7 oli juuri saapunut.

G-kymppi G-ysiin

Balatonjärvi Unkarissa talvella 1944–45. Olemme kolmen päivän ajan lentäneet Unkarin palkkiristit siivissä Luftwaffen lentotukikohdasta Szombathelyn kaupungin länsipuolelta. Mieliala on varovaisen innostunut, sillä alla on G-10, paras Messerschmittin versio, joka tässä sodassa on nähty. Lentorykmentin hevosmiehet ovat Hyperlobbyssä kertoilleet yhden suomalaisen päässeen tällä kartalla jopa K-4:n puikkoihin. Siinä olisi 2000 hevosvoimaa, mutta ei G-10 jää paljon jälkeen.

Esikunnasta on määrätty rintamamme painopistesuunnaksi Lentin kaupunki. Valitsen sektorin G9 maahyökkäyksen kohteeksi. Maassa pitäisi olla vain muutama tykki tai it-tykki panssareitamme vastassa, sillä lähimmän kaupungin huolto on ilmapommituksilla lanattu lähes nollaan.

Tehtävämme on mennä G9:stä eteenpäin, syvälle vihollisen alueelle aina Lentiin asti väijymään vihollisen kuljetuskoneita, jotka tuovat tarvikkeita rintamalle. Jos onnistumme, maahyökkäyksellä Lentiä kohti on hyvät edellytykset jatkua.

Sovin unkarilaisen VO101-virtuaalilaivueen kanssa, että he lentävät maahyökkäyksen kohteena olevaan sektoriin tuhoamaan sinne pakostakin ilmaantuvia, panssareitamme vainoavia IL-2:ia. Jos meille tulee todella paha hätä, saatamme hinata jonkun vihuistamme heille päin tapettavaksi. Unkarilaisten kohderuutu on suoraan pohjoiseen Lentistä, meidän kotimatkamme varrella. Yksi unkarilaisista lentäjistä asuu aivan lähellä, Balatonjärven länsipäässä.

Viimeisiä pelaajia odotellessa lasken koneet. Lähdemme neljällä Mersulla neljäätoista vihollista vastaan. Niistä kahdeksan on Li-2-kuljetuskoneita, joita saattaa kuusi P-39Q-1 Airacobraa. En pidä tilannetta alivoimana, koska meillä ihmiskuskeja on yksi enemmän, vaikka lentokoneita onkin vähemmän. Laatu, ei määrä, ihmisten, ei koneiden.

114. startti

Ilmaan noustaan rutiinilla, väljä muoto lyödään kasaan jo kymmenen kilometriä kentältä. Tuttu jännitys alkaa kasaantua mahanpohjalle. Tämä on aina tätä kun on vanhoja kettuja vastassa, kahvat ovat kosteina jo ennen kontaktia.

Vastustajien joukossa on useita kokeneita kuskeja. Monet parhaista lentäjistä ovat venäläisiä, eikä heistä tiedä, menevätkö he tankkeja tuhoamaan vai kuljetusta suojaamaan. Saattavat vaikka yrittää molempia: huollettava viholliskaupunki ja sektori, johon Wehrmacht hyökkää, ovat samalla suunnalla. Huolto ruutuun G9 tulee juuri Lentistä, koska Zalaegerszeg on äsken pommitettu tiilimurskaksi.

Yhtäkkiä kaksi konetta lentää vastaan alempana. Kallistan, silhuetti vilahtaa ohi – oliko se oma? Suhteellinen nopeus oli ohituksessa melkein 800 kilometriä tunnissa. Toiset kaksi konetta näkyy vielä vähän alempana, seinämuodostelmassa. Oliko rintaman lähellä oleva lentokenttä sittenkin käyttökunnossa? Ovatko Yakit kiivenneet meitä vastaan? Nursesteri käy katsomassa, me muut kaarramme muodossa ympäri. "Tämä on unkarilainen mersu, punainen sivuperäsin." VO101-Mortuus starttasi edestäni Unkarin väreissä. Eikö niiden pitäisi olla, en tiedä, ehkä vähän alempana kuin kuudessa kilometrissä, jos aikoivat suojella hyökkääviä tankkejamme? No, 101 on ehkä kokenein laivue, joka Luftwaffen puolella sotii, eivätköhän he itse tiedä parhaiten.

Luottamukseni omiin tovereihin on täydellinen. Kokemattominkin, eli Pirilorskissimus Maximus, on lentänyt kanssamme jo yli puoli vuotta. Kukaan ei eksy, kukaan ei karkaa sotimaan omaa yksityissotaansa. Kuka tahansa tulisi välittömästi avukseni, vaikka kaikki Airacobrat sattuisivat juuri silloin ampumalinjalle, kuskit sivuovi selällään, maalitaulu piirrettynä ohimoon.

Karhun pesään, käärmeen koloon

Levittäydymme etsintää varten kohteella. Käsken poikien ensin etsiä Lisut (tai Cobrat), odottaa, että kaikki saadaan paikalle ja sitten vasta mennään. Olen kauimpana etelässä vihollisen alueella, joten olen viimeisenä paikalla, kun Lisut löytyvät Lentin itäpuolelta. Finwolf ilmoittaa yhdestä hävittäjästä. Homma hanskassa, meitä ei yllätetty.

Tähystän kaula pitkänä alleni. Kas, siinä painelee kaksi Airacobraa poikien suuntaan autuaan tietämättömänä minusta. Tunne on kuin sakinpelaajalla, joka yllättäen näkee matin muutaman siirron päässä. Kallistan syöksykaartoon vasemmalle ja radioin samalla kaikkia hyökkäämään Cobriin. Lisujen kanssa ei ole kiire: jotta huolto menisi perille, niiden pitää laskeutua. Kun venäläisten rintamakentät ovat harvinaisen heikossa hapessa, kuljetuskoneet joutuvat lentämään pitkän lenkin.

Hinkkaan hermostuksissani kaasua auki ja kiinni niin, että alan itsekin kiinnostuneena katsella, mitä se vasen käsi siinä oikein rämpyttää. Mersu vakautuu nopeudessa 450 kilometriä tunnissa ja liukuu kuin enkelin työntämänä kohti vihollista. Trimmipyötää alas... alas... noin... Hivutan Revi-tähtäimen ristikkoa lähemmäs – niin, mihin kohtaan laittaisin sen? Siitä on aikaa kun olen Cobraa tykillä ampunut. Kerran olen niiden kanssa paininut tämän kapinan aikana. Silloin olin yksin kolmea vastassa, ihan vain pitämässä niitä kiireisenä, sillä välin kun loppulaivue ruoski porukalla pommikoneita. Aseita ei tullut käytettyä.

Muistelot ja hienostelu, lepo! Vedän ristikon jonnekin suunnilleen keskelle ja puristan umppah-umppah-tykillä lyhyen sarjan. Cobra räjähtää heti, mutta erikoisella tavalla, ikään kuin ilmaan jäisi paikallaan pysyvä tulipallo, josta leviää rojua joka suuntaan. Väistän heti ja vedän ylös, ettei vaan tule Allisoni tai muu pientarvike syliin tuulilasin läpi. Cobra pyörii yhtenä suurempana kappaleena ilman halki eteenpäin kuin sähikäinen. Siksi sieltä ei siis tullut mitään silmille. Kuittaan radioon yhden AI-koneen pudotetuksi. Ehkä puolen kilometrin päässä takanani tulee toinen Cobra, mutta joku on menossa sen kimppuun. Näen yhä äskeisen Cobran johtokoneen 300 metriä edessäni.

Ein Heisse Schrei...

AI-koneet tuntuvat savikiekoilta nykyään, kun niillä on sama lentomalli kuin ihmiskuskeilla eikä tilannetta tasoittavia huijausapuja. Laivuetoverini Nurse kuittaa samassa yhden oikean. Nauhalta selviää, että se oli juuri se takanani lentänyt. Myös Finu ilmoittaa samaan aikaan, että "yksi AI-cobra tuhottu". Olemme sopineet, että vain AI-koneet ilmoitetaan, koska niistä ruudulla ei näy automaattiviestiä. Enää yksi tekoälykuljettaja, joka täytyy pitää koko ajan mielessä.

Helkutin vahva avaussiirto: muutamassa sekunnissa puolet saattohävittäjistä ammuttiin alas. Vihollisen on pakko olla aivan sokissa, minä ainakin olisin. Ellei vihollisen lentolaivue KAG:n ammattilaiset tule G9:stä apuun, huoltokone Lisunoveja ei pelasta mikään. Ja kun jalkaväki ei saa votkaa, sotakaan ei suju. Nyt vanjaa viedään.

Vedän pystyyn ja pyöräytän koneen ylösalaisin. Alta lentää kuudella konekiväärillä ampuva vihu 500 metriä alempana. Se, mitä se ampuu, ei siitä kulmasta ensin näy. Vaan kylläpä näkyvät Airacobrat hyvin kesämaalissa, miksi niillä ei ole talviskinejä? Oho, ammunnan kohteena on joku meikäläinen. Sarja menee niin pahasti ohi, ettei aseveli taida ensin edes huomata. Päätän yrittää ampua vihun alas.

Kulma on vaikea. Suljen kaasun ja taitan perään. Kaartotaisteluun siirtyneet Cobra ja sen maali-Mersu tiukentavat tiukentamistaan mutkaa. Pääsen ampuma-asemaan, mutta sitten Mersu päättää painaa syöksykaartoon. Ei ole aikaa ohjata kaveria radion kautta, kuka lieneekään. Cobra tulittaa karkeakaliiberisilla, minäkin rätkytän omillani ihan vaan merkiksi, että täällä ollaan, hermostuisit nyt vähän. Jotain lentokonealumiininriekaleita lentää ohitseni, mutta on vaikea sanoa, kummasta koneesta ne ovat irronneet. Mersu painaa negatiiviseen väistöön, jep, pakko olla meidän poikia. Cobra luopuu takaa-ajosta heti.

Huomaan, että olemme aivan Lisunovien takana vähän ylempänä. Vihulla on jostain syystä enemmän energiaa, vaikka tulin tilanteeseen ylempää aivan hetki sitten. Samassa toinen, hitaampi Cobra vilahtaa edestäni vasemmalta oikealle. Seuraan hetken sitä, mutta se huomaa minut ja alkaa väistellä rajusti, painaa alas. Antaa olla.

...Feuer frei!

Seuraava siirto? Kaksi Cobraa on väistänyt Lisujen korkeuden alle ja ainakin kolme on varmuudella tuhottu. Aika shakata! (Ei sakata.) Annan kaikille luvan hyökätä kuljetuskoneisiin.

Alan itse kerätä "eemeliä" eli energiaa eli korkeutta ja vauhtia, ja jätän molemmat viholliset alapuolelleni. Joku tuhoaa yhden Li-2:n oikealta. Nyt täytyy katsella, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Kukaan ei seuraa, joten vedän rauhassa jyrkkään nousukaartoon pysäyttääkseni koneeni ja saadakseni näköalapaikan Cobrien päältä. Ne ovat pihalla kuin talipallot. Tältä se varmaan näyttää, kun itse jää kärpäslätkän alle. Sopivasti joku pistää yhden Cobran savuille läheltä ammuttuna.

Päätän itsekin pujahtaa Li-2:sten kimppuun. Lennän kahva edellä, kylkimyyryä Lisun ohi ja nipsaisen siiven irti noin 50 metrin päästä ammutulla yksittäislaukauksella. On se niin helppoa tällä Mk 108 -tykillä.

Teen pienen loopin ja hyökkään kahden jäljelle jääneen kuljetuskoneen kimppuun. Finu on tulossa myös, äskeinen Cobran savustaja oli siis hän. "Otan oikeanpuoleisen", sanon radioon. Ammun melkein tähtäimen leveyden päästä siiven poikki säästeliäällä sarjalla, suorastaan yhteislaukauksena Finu tuhoaa vasemmalla lentävän kuljetuskoneen. Aika hienosti, melkoista kuvagalleriamatskua. Jatkan samaa vauhtia suoraan eteenpäin. Finu vetää liiat vauhtinsa ylös, joten ehdin ensin kahteen viimeiseen viholliskoneeseen. Naps vaan, taas siipi irti samalla tavalla kuin äskenkin.

Kysyn, meneekö Finu viimeiseen (menee), vedän odotellessani jojon ja kärsimättömänä ehdotan, että "ammu, ammu jos olet täällä!" Sitten vilahtaa oma miljoonaa ylitseni Li-2:n taakse – ampuuko se ollenkaan? – ja vetää ylös. Kysyn luvan sahata viimeisen, vaikka ammukset alkavat olla lopussa. Myös Piri tulee paikalle varmistelemaan yksinäisen Lisunovi-paran lahtaamista, vasta myöhemmin tajuan, että Pirillähän olisi ollut aseet täynnä. Tykistä lähtee vielä yksi laukaus, mutta se menee vahingossa peräsimiin. Alan sahata siipeä karkeakaliiberisilla konekivääreillä. Samassa alkaa oma koneeni paukkua. Rääkäisen pojille, jotta sokeitako te olette siellä ylhäällä ja takana? "Ei, oma ahne puupääni, se on kohteesi kk-ampuja, mutta et näe tulitusta, koska Li-2 lentää aurinkoa kohti ja valojuovat ovat valkoisia." No niin tietysti. Krhm. Jatkan sahaamista ja pian Li-2:n moottori palaa iloisesti. Miehistön eloonjääneet alkavat hyppiä ulos koneesta. Kotiin!

Közönöm ja näkemiin taas

Szombathelyhin on yli 70 kilometriä. Tapaamme unkarilaiset kotimatkalla ja vaihdamme kuulumisia. "Saimme ne kaikki." "Kuitti." "Miten maahyökkäys?" "En tiedä montako tankkia jäi, mutta ne saivat selkäänsä. Tein yhden virheen ja jouduin lentämään karkuun vähän aikaa. Hyppäsikö Nurse omalla puolella?" (Ovatpa unkarilaiset huomaavaisia.) "Kyllä hyppäsi."

Vihollisen puolelle hypänneen kuljettajan voi käydä poimimassa kyytiin, jos on taitava laskeutuja. Tällä kertaa siihen seikkailuun ei ole tarvetta. Sotalentäjä Nurselle oli vain tullut kiire perheen iltatoimiin, kello kun oli yli puolenyön.

Kotona. Minulle laskeutuminen on aina kohokohta. Vaurioitunut siipeni kampeaa voimakkaasti vasemmalle, mutta tuon koneen varovasti alas yhtenä kappaleena. Kaikki omat palaavat kotiin. Nyt tuntuu hyvältä.

Redwing, joka kuunteli koko lennon, haukkui ahmateiksi ja toivotti hyvää yötä. Radiotoiminnassa oli kuulemma "havaittavissa selvää yritystä toteuttaa viime mökkireissulla käsiteltyjä asioita".

Vaikka maahyökkäys epäonnistui, lento oli selkäsauna VVS:lle, joka menetti 15 lentokonetta, eikä silti onnistunut tuomaan pulloakaan votkaa Lentiin.

Näinhän se aina pitäisi mennä.

Lisää aiheesta