www.madcatz.com
Rokkilaulaja joutuu valintoja tehdessään hamuilemaan erillistä padia, ellei käsillä ole Mad Catzin nappuloilla varustettua mikkiä.
Laulajan ohjain on bändipeleissä rakenteeltaan yksinkertaisin: sanat välittyvät pelille tavallisella mikrofonilla samalla tavalla kuin oikeasti lavalla laulettaessa. Esiintymisen välissä pelissä täytyy kuitenkin liikkua valikoissa, mihin tarvitaan erillistä padia. Yleensä jossain vaiheessa iltaa padi on aina hukassa ja muut saavat odotella sohvatyynyjä kääntelevää solistia.
Ratkaisu ongelmaan on niin helppo, että voi vain ihmetellä, miksi sitä ei ole pelien mukana tulevissa mikrofoneissa: mikkiin on lisätty padin nappulat. Peliohjainta ei mikistä synny, mutta kaikki Rock Bandeissa ja Guitar Hero World Tourissa tarvittava valikkotyöskentely sujuu mukavasti ilman erillistä padia.
Nappulat on sijoitettu mikkiin pystysuuntaisesti ja niiden käyttö onnistuu vaivattomasti yhdellä kädellä. Digitaalinen suuntaohjain vaikuttaa ensin turhan keikkuvalta, mutta toimii käytännössä hyvin. Tärkeä yksityiskohta on keskivaiheille rakennettu kytkin, jolla kaikki mikrofonin padinappulat voi lukita pois käytöstä esiintymisen ajaksi. Ilman sitä virhepainalluksia tulisi runsaasti, mutta lukituksen ansiosta moista ongelmaa ei synny.
Mikki istuu painikkeista huolimatta mukavasti käteen. Mattapinnoitteen ansiosta ote ei lipsu hikisissäkään joraussessioissa. Itse mikrofoni on riittävän herkkä ja toimii yhtä hyvin kuin pelien omat perusohjaimet. Ympäristön melu ei haittaa laulajan äänen rekisteröintiä edes hiljaa esiinnyttäessä.
Ainoa mieleen tuleva valittamisen aihe Mad Catzin mikissä on sen ruma ja lyhyt USB-kaapeli. Piuhan pituus on kolme metriä, mikä on juuri ja juuri riittävä, mutta silti ärsyttävästi lyhyempi kuin esimerkiksi Rock Bandin omassa mikissä. Lisäksi johdon harmaa väri ei sovi muuten mustaan mikkiin, mutta moinen on jo pikkuasioista nillittämistä. Mad Cats Rock Band Mic on paljon laulavalle rokkarille pakkohankinta.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 31.8.2009.
www.trine-thegame.com
Kotimaisen Frozenbyten peleissä yhdistyy nostalginen retrohenki nykyaikaisiin ideoihin. Modernit pelifyysikat kaksiulotteiseen tasoloikkaan naittava Trine noudattaa kaavaa erinomaisesti.
Helsinkiläisen Frozenbyte-tiimin Trine-toimintatasoloikassa pahat voimat valtaavat vuosisatoja rauhassa eläneen kuningaskunnan. Satufederaation standardointikomitea suosittelee maailmanpelastustehtävään velhoa, ritaria ja varasta. Trinen tarina on kliseinen, mutta onneksi varsinainen peliosuus vilisee perinteistä poikkeavia ratkaisuja.
Satumaailma pelastetaan toimintaseikkailemalla retrohenkisesti kahdessa ulottuvuudessa. Perinteistä pompintaa piristetään tuhdilla määrällä taistelua ja Newtonin lakeja kunnioittavalla fysiikkamoottorilla, jonka varaan valtaosa ongelmista rakennetaan.
Pulmat keskittyvät painovoimalla leikkimiseen, mutta pelkän päälle liimatun jipon sijaan fysiikka iskostuu hienosti osaksi kokonaisuutta. Kentät ovat väärällään heilureita, punnuksia, hissejä ja tasoja, joita käytetään esteinä. Pulmaratkaisuissa esimerkiksi portti aukaistaan pudottamalla paino vinssillä, joka vetää ristikon ylös pudotessaan. Fysiikka toimii loogisesti, sillä kookkaat kappaleet ovat raskaampia kuin pienet, ja pyöreät esineet rullaavat alamäessä niskaan ellei ole varovainen.
Loikkatroikka
Luonnonlaeilla leikkimisen lisäksi peliä piristää kolme pelattavaa hahmoa, joita käskytetään vain yhtä kerrallaan. Ritari taistelee triplasta tehokkaimmin, varas liikkuu ketterästi paikasta toiseen heittokoukkunsa varassa ja niittaa viholliset matkan päästä jousellaan. Vihaisesta katseestakin kaatuvaa velhoa hyödynnetään taistelun sijaan pulmien ratkomisessa.
Taikuri pystyy loihtimaan tyhjästä esineitä, aivan kuten Keskusta vaalirahaa. Leijuvia tasoja, pinottavia laatikoita ja siltoja luodaan piirtämällä muodot Okami-tyyliin ruudulle. Kutakin esinettä voi käyttää kerrallaan kaksin kappalein, mikä riittää mainiosti monen pähkinän ratkaisemiseen.
Luomistyön lisäksi velho kykenee liikuttelemaan taikavoimillaan esineitä. Liikuteltavat kohteet, kuten tasot, rullat ja vaunut vaihtavat paikkaa pelkän ajatuksen voimalla. Loppupään kentissä pulmiin yhdistetään tappavat ansat, jolloin eteneminen alkaa vaatia rautaisia hermoja, tarkkaa ajoitusta ja pitkää pinnaa.
Hahmojen vaihtelu ei ole kovin vaativaa. Usein riittää, että ritari lanaa läänin tyhjäksi hirviöistä, ja ratkaistaan pulma velhon erikoistaidoilla. Taistelu on mukava suola aivojumpalle, mutta valitettavasti sirottimen kansi on irronnut maustettaessa. Mättämistä on jopa liikaa, mutta se sentään toimii sujuvasti. Trine toimisi paremmin puhtaana pähkäilypelinä.
Sormet solmuun
Kolmikko tottelee niin padia kuin näppis–hiiri-komboa, mutta kehitystyössä PS3 on ollut selvästi etusijalla. Vaikka hiirellä kikkailussa on oma viehätyksensä tarkkuuden suhteen, padilla selviää ohjauksesta huomattavasti paremmin, sillä pianonsoiton opettelu tuntui pikkujutulta sen jälkeen, kun olin pelannut Trineä näppäimistöllä.
Trine on käännetty myös suomeksi. Välinäytöksissä vilahtava teksti muistuttaa erehdyttävästi seiskaluokkalaisen Tolkien-fanin ainekirjoitusta sisällön ja kieliopin suhteen. Kirjoitusvihreitä vilisee ja tarina on erinomaisen ennalta-arvattava. Frozenbytella on tavattu ahkerasti Sormusten herraa, sillä viittauksia fantasiaklassikkoon löytyy paljon. Kolmikko vierailee Konnussa ja loppupäässä päästään myös Sauronin serkun luokse kaffittelemaan.
Trinen akvarellimaisemat ovat kaunista katsottavaa ja eteerinen musiikki kruunaa zenimäisen satutunnelman. Suomalainen Frozenbyte sai aikaan jo toisen persoonallisen helmen: Shadowgrounds-räiskinnän (Pelit 12/05, 90 p) rinnalla Trine-tasoloikkaa kehtaa esitellä esimerkkinä kotimaisesta pelintekotaidosta. Trine toimii varsinkin lyhyinä annoksina loistavasti. Suomessa Trinestä saadaan myös hyllyversio, vaikka maailmalla sitä myydään vain PS3:n ja PC:n nettikauppapaikoilla.
