Magic Boy – Yhden hitin ihme

Pikku Hewletin päivä taikurikoulussa saa surullisen käänteen. Vahingossa luokkansa priimus tönäisee Suuren Welhon kellariin vievän taikaoven auki ja joukkio outoja olentoja ryöpsähtää vapauteen. Hewlettilla on seuraavaan aamuun aikaa pelastaa nahkansa.

Magic Boy on pystysuunnassa vierittyvä tasohyppely. Alkupään kentissä Hewlett aloittaa tarpomisen tason alaosista kohti korkeuksia, mikä tuo mieleen Rainbow Islands -klassikon. Hewlettin on tainnutettava taikurikoulun kyvyillään kellarista karanneet möröt ja kerättävä ne pussiin ja viskattava takaisin maan alle.

Kaikki tasohyppelyn kliseet ovat mukana: katoavat palikat, liukkaat jääpalat, liimalaatat, liukuhihnat, pomppujouset, piikkiansat. Mitään uutta ja persoonallista ei ole keksitty. Olioiden pussittaminen on tavanomaisesta poikkeavaa, mutta pussien viskominen vihollisia kohti ei ole mahdollista. Ne vain kiltisti hujautetaan kohti kellaria.

Peli etenee neljän vaiheen ryppäissä, jotka voi selvittää haluamassaan järjestyksessä. Kahdeksan kentän jälkeen vaihdetaan maisemaa. Hiekkamaasta aloitetaan, Vesimaassa jatketaan. Lopulta päästään Muovimaan kautta Tulevaisuuden turuille. Mutta ei peli vielä tähän lopu; kaikki maailmat on pelattava vielä toisen kerran läpi ennen aamunkoittoa. Mikä antikliimaksi! Tasojen pohjapiirroksia on sentään muutettu.

Ensimmäiset kentät ovat tylsiä. Pelin tempo on rauhallinen ja muutaman vihollisen tujauttaminen kellarin suojiin ei suuria ponnistuksia vaadi. Yksi ainoa osuma vie suoraan vaiheen alkuun, mikä johtaa saman vaiheen turhauttavaan edestakaisin sahaukseen. Laatikon kansitekstin mukaan salasanoja on luvassa, mutta ensimmäisen kahdeksan kentän jälkeen sellaista ei kuitenkaan vielä jaeta. Eipä muuta kuin uudestaan alusta...aaargh!

Myöhemmin peli jonkin verran piristyy. Vihollisia on enemmän ja ensimmäisenä kiinniotetut saattavat jopa karata uudelleen pelaajan hidastellessa keräilypuuhissaan. Etenemisreittiäkin joutuu miettimään, umpikujaan haksahtaminen ennen kaikkien vihollisten pussittamista on kohtalokasta. Pause-näppäimellä päästään onneksi takaisin vaiheenvalintaruutuun, joten itsemurhaa ei sentään tarvitse tehdä.

Magic Boy ei ole ohjelmoinnin riemuvoitto, vaikkakaan keskivertototeutus sinällään ei peliä vielä pilaa. Pelituntuma on kuitenkin kokonaisuudessaan tahmaista kuin talkkunapuuro eikä irtonaisesta unclebens-tunnelmasta ole hajuakaan. Yllätykset ovat unohtuneet ja itse Hewlett on hahmona melkeinpä vastenmielinen. Lisäelämiä ja jatkoyrityksiä peli jakaa kiitettävästi, salaisia huoneitakin on lukuisia, mutta nekään eivät peliä tarpeeksi piristä.

Magic Boyn perusidea ei ole välttämättä huono: yksinkertaisuus on parhaimmillaan kaunista. Tällainen peli tarvitsee kuitenkin jonkin nerokkaan oivalluksen oikeuttakseen olemassaolonsa. Bubble Bobblen hysteerinen kaksinpeli ja Rainbow Islandsin mainio bonusjärjestelmä olivat sellaisia.

Magic Boyn parasta antia ovat kookas ja komea laatikko sekä lisukkeena tuleva Cool Croc Twins -peli, joka sekään ei ole kaksinen.

55