Vaikka hyvin tiedän, että Final Fantasyn veroisia rooliseikkailuja ei usein synny, tunnen korkkaamattoman pelin edessä joka kerta suloisen odotuksen tunteen mahanpohjassa. Jopa pienimuotoisempikin rooliseikkailu on parempi päivänpiristäjä kuin pussillinen namusia.
Magical Starsign rakentuu tutuista aineksista. Sankarit ovat taikurioppilaita, jotka ikään kuin puolivahingossa ajautuvat suureen seikkailuun. Halu pelastaa kateisiin joutunut Will-O’-Wispin taikurikoulun suosikkiopettaja ajaa pikkutaikurit penkomaan koulun salaisimmatkin sopukat, joista perimmäisestä löytyy juuri sopiva määrä raketteja etsintäretkuettaetsintäretkutetta varten. Taitojaan suuremmalla rohkeudella varustettunavarustettuina kuusikko porhaltaa jälkipoltin vilkkuen päin tähtisumua ja sankaruutta.
Kukin oppilas edustaa yhtä tähtikuviota ja samalla elementtiä, kuten vettä, tulta tai maata. Myös vihollisilla on omat vastaavat elemettinsä. Ja kyllä, arvasitte oikein, vesi on erityisen tehokas tulta vastaan, tuli puuta vastaan ja niin edelleen. Taivaanmerkkien osuessa suotuisaan kohtaan taivaankartalla sankarin tai vihollisen voimat kasvavat. Ominaisuutta voi toki hyödyntää taisteluissa, mutta suurin osa niistä on pelkää mukavaa verryttelyä eikä opaskirjasen mainostamaa Suurta Taktikointia juuri tarvita.
DS:n kosketusnäyttöä hyödynnetään hahmojen peruskäskyttämistä enemmän. Oikea-aikainen kosketusnäytön napautus saa aikaan tavallista voimakkaamman mäjäyksen päin vihollisen pläsiä. Näppärää varsinkin silloin, kun on tosi kyseessä tavallista äkäisempää vihollista vastaan. Vastaavasti vihollisen vastaisku jää vaisummaksi, kun onnistuu napauttamaan näyttöä oikealla hetkellä ja siten lisäämään oman hahmon puolustusvoimaa.
Hahmojen voimat ja kyvyt karttuvat mukavaa vauhtia tappeluiden myötä kuten kuuluukin. Uusia taikoja, fiksumpi nuppi, vikkelämmät kintut, muttei mitään sellaista, mitäjota ei olisi nähty jo aikaisemmin niin monen monituisessa roolipelissä. Hahmojen persoona tai luonne eivät kehity seikkailun edetessä, eivätkä pikkutaikurit juuri toisistaan erotu puheen tai minkään muunkaan perusteella.
Etsiessään salaista tehtävää suorittamaan lähtenyttä opettajatartaan sankarit kohtaavat eri planeetoilla erilaisia eläinhahmoisia kansoja, jotka ovat jos jonkinmoisessa pulassa ja ilkimysrosmojen terrorisoimana.terrorisoimia. Kansat hihkuvat riemusta ja taputtavat pieniä karvaisia tassujaan pelastuessaan inhan ikeen alta. Johan heidän muinaisissa tarustoissaankin kuvattiin myyttisten sankareiden urotekoja, ja nyt siitä kaikesta on tullut totista totta. Kiitollisuuden osoituksena ryhmälle annetaan aarrekammioitten parhaat herkut (villahousut) siivittämään seikkailua eteenpäin.
Kunnollista moninpeliä ei ole, mutta mikäli kaveripiiristä sattuu löytymään muitakin Magical Starsignsin hankkineita, kuusi pelaajaa pääsee porukalla rälläämään kimppapeliä varten suunniteltuihin luolastoihin ja ansaitsemaan palkintoja. Kavereitten kanssa voi vaihdella esineitä ja munista haudottuja hahmoja, joita voi myös ottaa mukaan varsinaiseen peliin jonkin perushahmon tilalle.
Magical Starsignsia on kiva pelata. Piirrosjälki on iloista ja värikylläistä, kuin suoraan irtokarkkihyllystä. Välikkeet vievät tarinaa eteenpäin suurin harppauksin ja mukaan istutettu huumori miellyttää. Avaruuspoliisilaitoksen vimmattu tiskiltä toiselle juoksuttava byrokratia hymyilyttää ja maamyyrienMaamyyrien nimet (Gorgonzola, Mascarpone, Manchego) piristävät juuri sen sopivan verran. Pitäisiköhän palata Erdille vielä kertaalleen, ihan vaan tsekkaamaan juustovinkkejä seuraavia illanistujaisia varten?…
Ei pikkusievä Magical Starsigns ole rooliseikkailuiden uusin virstanpylväs, mutta minulle kelpaa tämmöinen tavallinen viikoittainen karkkipäiväkin. Juhlitaan niitä merkkitapauksia sitten isompien fanfaarien ja mansikkakermakakkujenkerroskakkujen kera sitten kun niiden aika koittaa. Milloin se Final Fantasy ilmestyikään…
50
