Rahoitusapua uusien pelien ja konsolien hankintaan

Markkinoille ilmestyy vuosi vuodelta enemmän kiinnostavia peli- ja konsolivaihtoehtoja. Monet videopeliharrastajat haluavat pysyä mukana viimeisimmissä trendeissä ja päästä kokeilemaan pelejä, joista kaikki puhuvat. Kuitenkin joskus kiinnostava peli ilmestyy juuri silloin, kun ylimääräistä rahaa ei ole. Jos tällöin päätyy ottamaan lainaa rahoittaakseen hankinnan, kannattaa lainaa ehdottomasti vertailla.

Elämässä voi tulla yllättäviä kuluja, eikä säästäminen aina onnistu. Oli kyseessä sitten uusimman pelikonsolin osto tai vaikka uuden videopelin hankinta, laina tai pikavippi netistä voi olla yksi keino pienen lisärahoituksen hankintaan. Keräsimme tähän artikkeliin vinkkejä suomalaisille, jotka ovat harkinneet pikavipin tai lainan ottamista. 

Pikavippien 10 % korkokatto tuo turvaa kuluttajalle

Pikavipeillä on huono maine, mutta lakimuutokset ovat muuttaneet alaa paljon. Monelle tulla yllätyksenä, kuinka edullisia pikavipit ovat vuonna 2021. 

Koronan vuoksi asetettu väliaikainen korkokatto takaa, että lainan nimelliskorko voi olla pikavipeissäkin enintään 10 %. Väliaikainen korkokatto on asetettu syyskuun 2021 loppuun asti, jonka jälkeen voimaan palaa pysyvä 20 % korkokatto. 

Korkokatto koskee nimelliskorkoa, jonka päälle tulevat lainan muut kulut, kuten kuukausittaiset tilinhoitomaksut. Näistä kuluista muodostuu lainan todellinen vuosikorko.

Pienessä 2000 € lainassa kokonaiskulut saavat kuitenkin olla enintään 150 euroa vuodessa. Menneiden vuosien pikavipit, joissa takaisin maksettavaksi tulee kaksinkertainen summa, ovat siis nykyään laittomia Suomessa.

Edullisin vippi löytyy vertaamalla

Voit vertailla lainoja ja vippejä Matchbankerin lainavertailun avulla helposti.

Kun vertaat, ota huomioon laina-aika ja todellinen vuosikorko. Laina-ajalla tarkoitetaan aikaa, jonka aikana sinun tulee maksaa laina takaisin. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä nopeammin maksat ottamasi pikavipin, sitä vähemmän maksat korkoa ja muita lainan kuluja. 

Todellinen vuosikorko sisältää lainan koron, kuukausimaksut ja muut mahdolliset kulut. Lyhyissä lainoissa maksuajat ovat vain kuukausia, joten todelliset vuosikorot näyttävät suurilta. Jos 200 € lainan vuosikorko on 50 % ja laina-aika 2 kk, maksat kuluja vain noin 13 € yhteensä. Takaisinmaksettavaa tulee siis tässä esimerkissä 213 €. 

Vastuullinen lainaaja suunnittelee takaisinmaksun etukäteen

Vaikka säästäminen on suositeltavin tapa rahoittaa uudet pelihankinnat, voi lainan ottaminen joskus houkuttaa. Tällöin kannattaa ehdottomasti vertailla lainoja ja vippejä, jotta löydät edullisimman vaihtoehdon.

Ensin kannattaa tehdä tarkka arvio siitä, kuinka suurelle summalle on tarvetta. Jos olet ottamassa lainaa voidaksesi hankkia juuri markkinoille tuodun pelin, joka kustantaa 60 €, ei ole suositeltavaa ottaa 200 euron lainaa. Loppujen lopuksi, laina on aina maksettava korkoineen takaisin.

Lisäksi kannattaa suunnitella takaisinmaksua jo ennen lainan ottoa. Pikavipit ovat nimensä mukaisesti pikaisia lainoja – myös takaisinmaksun osalta. Pikavippien korkeina pidetyt korot johtuvat usein siitä, että lainaa ei ole maksettu ajoissa takaisin. Ota siis pikavippi vain, jos tiedät voivasi varmasti maksaa sen takaisin muutaman kuukauden kuluessa.

Jos mietit lainan hankkimista, suosittelemme tutustumaan Takuusäätiön nettisivustoon. Sieltä löydät loistavat työkalut rahojen ja lainojen hallintaan. Niiden avulla pysyt kartalla omista rahoistasi ja vältät velkakierteen. Sivustolta voit myös löytää erilaisia artikkeleita ja muuta mielenkiintoista tietoa, joiden avulla saat lisätietoja erilaisista lainoista ja finanssiasioista. 

Teksti on sisältömarkkinointia, joka on tehty yhteistyössä Lead Supplyn kanssa.