Manager – Jalkapalloa kentän reunalta

Strategiapelien ja jalkapallon ystäviä viehättävät sellaiset futispelit, joissa ei tarvita muuta kuin korvien välissä sijaitsevaa harmaata massaa. Heitä varten on markkinoilla useita valmennuspelejä, joissa pelaaja ottaa seuran managerin roolin ja luotsaa joukkueensa pelistä toiseen ja toivottavasti aina kärkisijoille asti. Viime aikojen suuntaus on ollut se, että peli on sitä parempi, mitä enemmän siihen on tungettu tavaraa. Saksalaisen Software 2000:en ohjelmoima ja englantilaisen U.S. Goldin julkaisema The Manager on siinä tapauksessa varmasti aivan hillittömän hyvä peli.

Pelin käsikirja on 50-sivuinen ja täyttä asiaa. Erilaisia toimintoja ja ominaisuuksia on roppakaupalla, totta puhuen enemmän kuin tarvittaisiin. Ohjelmoijat ovat kiinnittäneet liikaa huomiota toisarvoisiin seikkoihin, kuten useisiin erilaisiin menestystä esittäviin käyriin ja kuvioihin. Valmentamiseen ja peleihin olisi puolestaan pitänyt panostaa huomattavasti enemmän.

Jospa kertoisin aivan lyhyesti, mitä kaikkea peli pitää sisällään: kymmeniä joukkueita kolmessa divisioonassa, kaikki tärkeimmät Cupit, mahdollisuus yhdestä neljään pelaajaan yhtä aikaa, sponsorivalinnat, stadionin parantaminen, monipuoliset valmennustoiminnot, kuusi harjoitusleiriä, pelitilanteita esittävät animaatiot, pelaajien osto- ja myyntilistat ja paljon, paljon muuta.

Aluksi pelaaja valitsee joukkueensa. Sen jälkeen siirrytään päävalikkoon, jossa on kuusi ikonia. Ne pitävät sisällään manageritoiminnot, muiden joukkueiden tiedot, pelaajatoiminnot, Cupit, pelitilanteiden talletukset sekä poistumisen ohjelmasta. Manageritoiminnoissa pelaaja voi vaikuttaa stadionin kuntoon, sponsorisopimuksiin ja pankkilainoihin, sekä tarkastella joukkueensa kuntoa ja tilannetta sarjatauluissa. Pelaajatoiminnoissa valitaan pelaajat seuraavaan peliin, hiotaan pelistrategia, ostetaan ja myydään pelaajia, sekä määrätään harjoitusohjelma. Varsinaiseen peliin päästään klikkaamalla hiirellä päävalikon ylänurkassa olevaan kalenteria.

Pelin aikana ruudun alareunassa on pelikello, joka osoittaa pelin etenemisen. Kun jotain tärkeää tapahtuu, aukeaa ruudun alempaan puoliskoon ikkuna, josta on näkymä kentälle. Animaatiot ovat todellinen pettymys. Pelaajat ovat pituudeltaan millimetrin luokkaa, eikä pelitapahtumista oikein ota selvää. Sen kyllä näkee, meneekö pallo maaliin vai ei, sillä pelaajiin verrattuna pallo on luonnottoman iso. Pelin aikana voi muuttaa strategiaa klikkaamalla oman joukkueensa ikonia. Vaihtopelaajien kentälle vienti tapahtuu samalla tavalla. Muuta pelin aikana ei voikaan tehdä.

Erätauolla peli näyttää kaikkien kolmen divisioonan taukotulokset, jonka jälkeen toinen erä alkaa. Pelin jälkeen joutuu selaamaan kuuden näytön verran tuloksia, että pääsee takaisin alkuvalikkoon. Onneksi pelissä on asetusvalikko, jonka avulla voi kytkeä pois päältä kaikki ylimääräiset tulosnäytöt.

The Manager on siis kokonaan hiiriohjattu, ainoa kerta kun näppäimistöön pitää koskea on, kun täytyy kirjoittaa oma nimensä ja silloin, kun syötetään summia, esimerkiksi pelaajia ostettaessa.

Peli on aluksi uskomattoman sekava. Kärsivällisyyden ja käsikirjan avulla pystyy kuitenkin siedettävän nopeasti oppimaan pelin hallinnan. Ainoastaan englanninkielinen käsikirja on kohtuullisen selkeä, joskin joitain ilmeisesti viime hetken lisäyksiä ei ole kirjaan asti saatu. Vartin pelaamisen jälkeen oppii nopeasti erottelemaan tärkeät toiminnot vähemmän tärkeistä. Vaikka erilaisia ikoneja on pelissä kymmeniä, vain muutama niistä on sellaisia, joiden takana täytyy käydä kurkistamassa seuraavaan peliin valmistauduttaessa. Joitakin toimintoja, kuten sponsorisopimuksia, täytyy käyttää vain aniharvoin.

Amigan The Manager on selvästi uuden aallon pelejä siinä suhteessa, että sen saa installoitua kiintolevylle. Levykkeiltä pelaaminen käy nopeasti rasittavaksi, etenkin 512 kilon muistilla varustetuissa koneissa. Peli tekee automaattisesti ramdiskin, jos se havaitsee lisämuistia, ja diskettien vaihtaminen vähenee radikaalisti. Laajentamattomista Amigoissa pelistä puuttuu lisäksi joitain toimintoja muistin vähyyden takia.

90