Ellei löytöretkeilijä ja diplomaatti Marco Polo olisi maannut haudassa jo kuutisensataa vuotta, voisi Infogramesin uutukaista kutsua jopa lisenssipeliksi. Kaupankäyntipeli pyrkii simuloimaan silkkitien löytämistä, ja lupaa tarjota matkan varrella myös seikkailua muun muassa esikuvansa mukaisten diplomatiakiemuroiden kautta.
Maailma se on kuin silkkiä vaan
Eletään 1300-lukua Aasian mantereella. Kristityt ovat onnistuneet perustamaan muutaman siirtokunnan Vähään-Aasiaan ja käyvät parhaillaan sotaa saraseenejä vastaan. Sotamenestys ei ole ollut kehuttava, ja siksi kristikunta pyrkii taivuttelemaan toistaiseksi sodan ulkopuolella pysytelleet, itsensä Kublai Khanin johtamat mongolit puolelleen. Pelaaja on Marco-polon tavoin kauppias, joka pyrkii hyötymään kaoottisesta tilanteesta tuomalla länteen uusia ja arvokkaita kauppatavaroita Kiinasta. Matkan varrella joudutaan myös välittäjiksi erilaisissa kiistoissa, joten politiikka näyttelee pelissä keskeistä osaa.
Perusidea tuo mieleen lähinnä Macchiavellin/Merchant Princen _ molemmat sijoittuvat 1300-luvulle, molemmissa aiheena on rahan tienaaminen kaupankäynnillä, ja molemmissa sotkeudutaan poliittiseen valtapeliin. Muuta yhteistä peleillä ei sitten olekaan, sillä Marco Polon toteutus ja pelityyppi poikkeavat täysin Macchiavellista. Siinä missä Macchiavellissa liikuttiin suurella kartalla kauppalaivoilla ja karavaaneilla kauppaamassa tuotteita kaupungista toiseen ja sotkeuduttiin politiikkaan lahjonnan ja muun kähminnän kautta, on lähestymistapa Marco Polossa huomattavasti maanläheisempi _ pelaaja liikkuu Aasian halki yhdellä ainoalla karavaanilla, siirtovuorot ovat viikon mittaisia, ja kaupungit ovat konkreettisia asutuskeskuksia, eivät pelkkiä osto- ja myyntipaikkoja.
"Kymmenen kultarahaa eikä penniäkään enempää!"
Peliin voi osallistua yhdestä neljään pelaajaa, jotka kaikki omaksuvat roolin yhtenä Polon veljeksistä (Marco itse ei tosin ole mukana). Monen pelaajan peli onnistuu vain saman koneen ääressä, mikä ei minusta toiminut erityisen hyvin _ siirtovuorot ovat sen verran lyhyitä, että sahaamista näytön ääreen ja takaisin on turhan paljon. Modeemipeli olisi toiminut verrattomasti paremmin.
Pelin voi aloittaa vapaavalintaisesta kaupungista, joko historiallisen esikuvan mukaan Bosporinsalmen rannalta Layasista, tai matkan varrelta kauempaa idästä. Jopa takaperoinen matkaaminen onnistuu, eli pelin voi aloittaa suoraan Kiinan puolelta Quinsaista, ja koettaa kuljettaa silkkilastin Eurooppaan.
Kaikkien pelaajien on lähdettävä liikkeelle samasta paikasta. Alkupääomaa on vaivaiset 600 kultarahaa, joka pitäisi saada nopeasti poikimaan. Tämä tapahtuu tietenkin ostamalla halvalla sieltä missä tavaraa tuotetaan, ja myymällä kalliilla suuressa kaupungissa. Useimmilla kaupungeilla on jokin paikallinen erikoisuus, jonka hinta ei päätä huimaa _ näistä on syytä pitää kirjaa. Suurkaupungeissa hinnat ovat korkeimmillaan, mutta erikoisen hyvin kilisevää saa myymällä raaka-aineita sinne missä niistä tuotetaan jotain: matonkutojilla on käyttöä kankaille ja niin edelleen.
Kuten kaikki Lähi-idässä käyneet tietävät, on hinnoissa reilusti ilmaa, eli tinkiminen on päivän sana. Kauppias ilmoittaa ensin oman hintansa, jonka jälkeen pelaaja saa tehdä oman tarjouksensa. Jos vastatarjous on kohtuullinen, suostuu kauppias pudottamaan hintaansa, jolloin sama toistuu vielä kahdesti. Kolmen tarjouksen jälkeen hinta on lopullinen. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä kannattaa ostettaessa aloittaa reilusta viidestäkymmenestä prosentista, ja myytäessä vajaasta tuplahinnasta, tosin näissäkin esiintyy vaihtelua paikan ja vuodenajan mukaan. Kauppiaat kommentoivat pelaajan tarjouksia aitoon basaarikauppiaiden tyyliin: "Tulen vielä katumaan tätä, mutta koska pidän teistä, teen tämän harvinaisen erikoistarjouksen."
Jotta pelaaja ei tuskastuisi heti alussa on manuaalissa varmuuden vuoksi ohjeet alkuun pääsyä varten _ niiden avulla rahavarat nousevat pian vähintään viisinumeroisiin lukuihin. Rahanmenoa aiheuttavat ruoka sekä karavaaniin kuuluvien kantajien/kuormajuhdan kuljettajien sekä mahdollisen saattueen palkkaaminen maantierosvojen varalta.
Seikkailumieltä
Pelkkä kaupankäynti muuttuu pian tylsäksi, joten peliä on höystetty pienillä seikkailunpätkillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri paikkakuntien merkkihenkilöt voivat antaa pelaajalle tehtäviä. Yleensä tehtävät edellyttävät jonkin asian hakemista tai kuljettamista paikasta toiseen, eivätkä vaikeudellaan päätä huimaa. Ne tuovat peliin kuitenkin mukavasti lisäväriä, ja tekevät maailmasta hieman todellisemman tuntuisen. Mitään interaktiivista seikkailua ei kannata odottaa, sillä merkkimiesten kanssa jutusteltaessa joudutaan korkeintaan vastaamaan pariin "kyllä vai ei" -kysymykseen.
Jos itse kaupankäynti tuntuu liian puuduttavalta, voi tehtäviä suorittaa erikseen, jolloin pelaaja saa valita listasta noin kolmestakymmenestä tehtävästä. Osa tehtävistä liittyy suoraan toisiinsa, jolloin koko tehtävän merkitys voi jäädä hämäräksi ellei ole ensin pelannut aikaisempaa osaa. Nämä erilliset tehtävänsuorittamiset toimivatkin parhaiten harjoituksena todellista peliä varten.
Häiritsevintä Marco Polossa on se, että mitään varsinaista päämäärää ei ole. Pelin voittaja on se, joka alussa määritellyn ajan kuluessa saa kerättyä eniten mainetta ja mammonaa.
Konehuone
Teknisen toteutuksen osalta Marco Polosta ei löydä vikaa etsimälläkään. Koko peli pyörii sulavasti rompulta, eli kiintolevylle ei tallenneta mitään. Edes asetuksia ei tarvitse säädellä, vaan Marco tunnistaa automaattisesti muun muassa käytössä olevan äänikortin.
Graafinen toteutus on näyttävä. Eri väleissä näytetään tapahtumista filminpätkiä, jotka on otettu suoraan Marco Polo -aiheisesta elokuvasta. Filmiä on käytetty juuri sopivassa määrin. Se tuo peliin miellyttävän lisän ja tekee henkilöistä ja tapahtumista konkreettisempia, mutta ei dominoi kokonaisuutta, vaan on selkeästi mukana mausteena eikä pääruokana. Myös matkan aikana esiintyvissä satunnaistapahtumissa on käytetty liikkuvaa kuvaa.
Musiikkiakin on runsaasti, jokaisella maantieteellisellä vyöhykkeellä on omat musiikkinsa kaupungin laidalle ja sen keskustaan, ja erilaisissa satunnaistapahtumissa on myös sävelmiä. Vähän-Aasian kaupunkimusiikit ovat tylsähköjä, mutta muuten musiikkipuoli on ajan ja paikan hengen mukaista ja miellyttävää kuunneltavaa. Kaikki ilmoitukset kuuluvat polotettuina kaiuttimista, kuten myös selostukset tapahtumista. Puhe on selkeää ja ymmärrettävää _ onneksi, sillä tekstinä sitä ei saa ruudulle laisinkaan. Ääninäyttelijöitä peliin ei ole vaivauduttu palkkaamaan, vaan sama kertojaääni selostaa kaikki tapahtumat. Tämä toimii oikein hyvin: tunnelma tuo hieman mieleen kirjan lukemisen, eikä pelaajan tarvitse päivitellä liioittelevien näyttelijöiden yliampuvaa replikointia.
Kullalleni minä laulelen
Marco Polo on teknisesti erittäin onnistunut tuote. Kaikki toimii juuri niinkuin pitääkin, ja rompulta pyöriessäänkin peli on tuplanopeusasemalla aivan tarpeeksi sulava. Videokuvan ja äänten käytössä moni "interaktiivisia" pelejä tekevä ryhmä saisi ottaa oppia siitä, miten tekniikkaa ainakin vielä tässä vaiheessa tulisi käyttää.
Valitettavasti sisältöpuoli jättää parantamisen varaa. Tehtävät auttavat mielenkiinnon ylläpitämisessä, mutta kovin montaa kertaa niitä ei jaksa tahkota läpi. Pelkkä kaupankäynti muuttuu pidemmän päälle puuduttavaksi päämäärättömyytensä vuoksi, ja paras taktiikka ottaa pelistä iloa irti on kerätä itselleen mukava määrä kultaa heti alkuvaiheessa, ja ryhtyä sitten koluamaan pelialuetta tehtäviä etsien. Jokin selkeämpi tavoite olisi lisännyt pelin ikää tuntuvasti, kuten myös modeemipelimahdollisuus.
Kohtuullisen hyvän kuvan oman aikansa ilmapiiristä Marco Polo kyllä antaa. Peliin kuuluu myös kuvilla ja puheella varustettu tietopaketti Marco Polon elämästä ja sen aikaisesta maailmantilanteesta (tähän selostukseen saa poikkeuksellisesti myös tekstin). Vaikkei Marco Polo olisikaan kuolematon klassikko, on se kuitenkin huolella ja hyvällä maulla toteutettu peli.
87
