Kun idea on hyvä ja yksinkertainen, sitä ei tarvitse sarjan yhdeksännessäkään osassa muuttaa.
Mario Party on moderni lautapeli, jossa voittajan ratkaisee tuuri, mutta ennen kaikkea taito. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon tähtiä, joita saa minipelejä voittamalla ja sopivasti pyörivällä nopalla.
Kaava on tuttu sarjan aikaisemmin nähneille. Heitetään noppaa, liikutaan pelilaudalla ja katsotaan mitä tapahtuu. Yleensä luvassa on minipeli, uusi vuoro, tähtiä tai niiden menetyksiä.
Mario Party 9:ssä pelaajat kulkevat laudan läpi samalla ajoneuvolla, mikä nopeuttaa vuoroja kivasti. Ei turhaa reitinvalintaa tai suunnanhakua pelivuoron vaihtuessa, vain nopea nopanheitto ja vuoro etenee.
Tie tähtiin
Minipelejä on melkein 80, joka on oiva määrä kimppapeligenressä. Valtaosassa kaikki pelaavat yhtä aikaa samalla ruudulla, mutta tiimien koostumus vaihtelee. Välillä pelaajat ovat kimpassa pomovastustajaa vastaan, välillä kisaavat toisiaan vastaan tai muut pelaajat käyvät johdossa olevaa vastaan.
Pikapelipotpuri tuntuu onnistuneelta. Pelatessa ei ole sellainen olo, että jokainen saatu ideanpuolikas olisi päässyt Mario Partyyn asti, esimerkiksi ruudunosoitteluun perustuvia pelejä on ilahduttavan vähän. Valtaosassa käytetään suuntanappeja, moten kallistelua tai heiluttelua. Minipelien ohjeet ovat selkeät ja ennen lopullista koitosta jokaista lajia pääsee harjoittelemaan, mikä tuntuu olevan lapsille erityisen tärkeää.
Musiikit, grafiikat ja hahmot lainataan eri Mario-peleistä. Vaikka eri pelilaudoilla on Mario Partyssa selkeät teemat, niin minipeleillä niitä ei ole. Aihe voi olla mitä tahansa piiloleikistä keilaamiseen, reaktiotestistä kivi–paperi–sakset-psykologiaan. Juuri vaihtelu pitää yksinkertaiset ideat tuoreena pitkään.
Pelit kestävät usein vain sekunteja. Yhdessä minipelissä lyödään yhtä aikaa kortti pöytään. Suurimman lyönyt saa pisteen, joten omien korttien lisäksi pitää seurata myös muiden pelaamia. Toisessa ruudulta sutataan itselle suurin alue, etsitään kylään piiloutunut toad, hakataan halkoja tai kiivetään vuorenrinteelle oikeita nappeja rytmipelimäisesti takoen.
Hälyttävän tuntuisesti muksujen suosikki on vipupeli, jossa yksi pelaajista on jäämässä jyrän alle. Jos vetää kahvasta, seuraava jää. Jokaisen pitää samanaikaisesti päättää, vetääkö vivusta vai ei, eikä aikaa neuvonpitoon ole.
Heikoimmillaan minipelit ovat moottorikelkkakisaa kehnoilla kontrolleilla, mutta totaalisia pohjanoteerauksia mukana ei ole montaa. Pelattavan minipelin saa yleensä valita kolmesta vaihtoehdosta, joten ne pari kurjempaa voi kiertää.
Mario Partyn lautapeliteema luo irrallisiin minipeleihin jatkuvuutta, sillä jokaisesta voitosta saa pisteitä. Yleensä minipeleissä parhaiten pärjännyt voittaa. Loppuun luodaan jyrkkenevä draaman kaari, koska loppuvaiheessa sääntöjä aletaan väännellä ja nimenomaan viimeisen pelaajan eduksi. Pelkällä huonolla noppatuurilla menettää puolet tähdistään (eli pisteistä) tai parhaimmillaan saa 10 000 tähteä kerrasta. Voittajalla on yleensä tähtiä noin sata, joten peli ratkeaa siihen.
Yksi kasvatuspsykologi väitti, että Mario Party opettaa lapsia kestämään pettymyksiä. Ehkä, mutta ei riittävän nopeasti. Vielä viikkojen pelaamisen jälkeenkin loppumetreillä voiton menettänyt juniori puree motea. Oli pakko ottaa kumikuoret pois, etteivät mene ihan ruvelle.
En pelaisi Mario Partya hetkeäkään yksikseni, mutta koko perheen viihteenä meno on mitä mainiointa. Mukana on sopivassa suhteessa kaoottista koheltamista, onnekkaita sattumia, tuuria ja yllättävän vähän taitoa.
Sekä perhe että peli perustuvat onneen ja yhdessäoloon, joten yhdessä niistä muodostuu erinomainen perhepeli.
Tuukka Grönholm
marioparty1
Mario Party 9 on todellinen halonhakkaaja. Reaktiopelissä nopeimmin iskevä saa pisteen. Klapin sijasta pölkylle voi ilmestyä myös pommi, jolta pitää suojautua.
80
