Marion pidot vain paranevat, tällä kertaa Nintendo DS:llä.
Mario-peleistä tutut hahmot kollektiivikivailevat vaihteeksi Nintendo DS:llä. Sakki on ollut liikkeellä aikaisemmin kymmenkunta kertaa milloin GameCubella, milloin Nintendo64:lla ja viimeisimpänä Wiillä. Konsepti on pysynyt samana vuodesta toiseen, kuorrutus ja lisukkeet vain ovat vaihtuneet. Mikä ettei, sillä Mario Party on hauska ja harmiton seurahupailu, joka toimii kohtuullisen hyvin yksinkin. Erityisen lohduttavaa iloluontoinen nopanheitto on lomitettuna pienen pinta- ja keittiöremontin aiheuttaman, näköjään loputtoman siivousurakan keskelle.
Sälä ja rompe eivät lopu Mario Partyssa kesken. Mukana ovat perusseurapeli (party mode), tarinaversio yksin vietettyjä hetkiä varten, minipelit ja vanhojen Mario Partyjen parhaat minipelit. Siinäpä sitä riittää puuhaa ja napin naputusta, olkoonkin, että tarinointi ja peruspeli ovat käytännössä sama asia. Molemmissa on perinteisen noppapelin periaatteella toimiva lauta, jossa eniten laudalle sirottuvia tähtiä kerännyt voittaa kymmenen nopanheittokierrosta. Party-versiossa ideana on kavereiden kukistaminen, ei sen kummempaa. Tarinaversioon on runtattu mukaan kentästä toiseen kuljettava kertomus. Jokaisen kentän lopussa kököttää pomo, joka on helppo kukistettava. Päämäärä on päästä viimeisessä kentässä odottavan Bowserin kimppuun.
Nopanheiton mukaan satunnaiseen kohtaan laudalla siirtyvä pelaaja saa osakseen välillä keppiä ja välillä porkkanaa. Rahaa lähtee, rahaa tulee, tähtiä putoaa kaverin asettamaan ansaan ja teleportti nakkaa laudan toiseen päähän mahdollisimman kauas tähtäimessä olleesta tähdestä. Lista on pitkä ja lisäksi välillä kipaistaan vielä lähikauppaan ostoksille. Paras ympärivuotinen hittituote on ymmärrettävästi teleportti, joka suoltaa suoraan tähden tykö. Ostokiihkoa rajoittaa kolmen tuotteen maksimimäärä. Jäynät ja kaksintaistelut voivat muuttaa paremmuusjärjestyksen päälaelleen vaikka viimeisellä heittovuorolla, joten peli ei ole pelattu ennen kuin viimeinen arpa on heitetty.
No mutta sehän on minipeli
Minipelit ovat vuorossa jokaisen nopanheittokierroksen jälkeen. Välillä jokainen taistelee vain omasta puolestaan, välillä pareittain tai yksin kolmea vastaan. Vaihtoehtoja on sen verran reilusti, ettei niitä kaikkia ehdi kokeilla useammankaan session aikana. Minipelit ovat helppoja ja yksinkertaisia, vaikkapa kaatuilevien kivipaasien väistelyä tai muiden jahtaamista vesipyssyn kera. Minua pikkupelit eivät jaksa pahemmin innostaa, ne jopa pikkuisen ärsyttävät tullessaan yhtenään varsinaista tähtienmetsästystä hidastamaan. Ainoastaan köyhinä kausina ne ovat siunaus, sillä voitto kasvattaa laihaa kukkaroa kivasti.
Joissakin minipeleissä pääsee käyttämään tikkua tai mikrofonia. Tikun käyttäminen on kivaa, mutta mikkiin puhaltaminen aiheutti hetkellistä, ei niin kivaa huimausta. Julkisilla paikoilla sepesusimainen puhkunta voi aiheuttaa hämmennystä sivusta seuraajien keskuudessa. Menestys palkitaan erilaisilla lisukkeilla, kunniamerkeillä ja alkuun salassa pysyttelevillä uusilla ominaisuuksilla. Ajastettujen minipelien parhaat tulokset jäävät muistiin.
Mario Party DS on sopivan lupsakka pikkupelikokoelma. Tutut hittihahmot kutsuvat puoleensa tuntemattomuuksia paremmin ja nopanheitto jaksaa hauskuuttaa aikansa. Suuria puutteita tai vikoja ei ole ja homma toimii siloisesti, mutta saman teeman toistaminen ei jaksa viehättää kovin pitkissä otoksissa. Porukalla hauskinta on voittoon kiriminen kaverien kustannuksella viime metreillä.
79
