Mario & Sonic at the London Olympic Games 2012 (Wii) – Jumppaa tai kuole

Paikkoja kolottaa ja rakot koristavat kämmeniä. Syynä ei ole poikamiesviikonloppu, vaan kesäolympialaisten kunniaksi julkaistut urheilupelit.

Kesällä vietetään urheilujuhlaa, kun Lontoossa järjestetään olympialaiset. Lisenssituotokset ottavat varaslähdön sumuiseen saarivaltioon.

Toivottavasti kaapissa on reilusti kylmägeeliä ja rakkolaastareita, sillä Lontoossa on luvassa muunlaista huiskutusta kuin kuninkaallisen keveää vilkutusta.

Super Mario Halvari ja Arsonic Harju

Marion ja Sonicin kisamatka jatkuu kaksi vuotta sitten julkaistun alppilajikattauksen jälkeen kesäkarkeloiden merkeissä. Kaksi edellistä peliviritelmää ovat jättäneet rahastuksen maun suuhun ja kolotuksen kyynärpäihin, mutta kolmas olympiakomennus on lähes yhtä douppia kuin suomalaisten hiihtomaajoukkue.

Tärkeimpänä uudistuksena kaikki lajit ovat heti kättelyssä auki. Uuvuttava avausjumppa on korvattu lautapeliä muistuttavalla London Partylla, missä kilpaillaan perheen kovimman vemputtajan tittelistä.

London Partyn tavoitteena on kerätä tarroja voittamalla urheilulajeja. Se, joka saa ensimmäisenä oman arkkinsa täyteen, voittaa. Lähestymistapa on huomattavasti parempi kuin päätä kiristävä urheilulajien avausmaratoni. Toivottavasti muutkin bilepelit älyävät ottaa mallia olympiadista.

Lajikattaus kehittyy maltillisesti. Uusia tuttavuuksia ovat kuviouinti, naruvoimistelu, futis, sulkapallo ja ratsastus. Vaikka lajit ovat tuoreita, niiden taustalla pyörivä pelimekaniikka on kierrätyskamaa. Esimerkiksi futis on käytännössä nurmiversio talvipelin jääkiekosta, voimistelu muistuttaa erehdyttävästi taitoluistelua ja ratsastuksessa lumilauta on vaihtunut karvaformulaan.

Mukaan mahtuu edelleen vatkaamista: Sadan metrin juoksu irrottaa rannenivelen kuopastaan, mikäli koitoksen haluaa voittaa. Vemputuksen lisäksi lajeissa on hallittava ajoituksen ja tarkkuuden salat. Ammunta ja pingis luottavat vatkaustaitojen sijaan reaktionopeuteen.

Parhaimmillaan kisat ovat mielikuvituslajeissa, jotka unohtavat urheilun ja maustavat lajipihviä aimo tujauksella pelipippuria. Pituushyppy muuttuu sienimaassa kahden tason loikinnaksi, kun fantasiajuoksussa kirmataan punamultaradan sijaan muovikuulaan ahdettuna flipperin sisällä. Kiekonheitossa läystäke toimii surffilautana, jolla matkataan ilmojen halki sormuksia keräten.

Fantasiamiekkailu muistuttaa taktisen tökkimisen sijaan mätkintäpeliä, sillä tavoitteena on nakuttaa vastustajan energiamittari nollaan pisteiden keräämisen sijaan. Täysin sekopäinen lähestymistapa urheiluun toimii hienosti, mikä näkyi heti illanistujaisten tunnelmassa.

Aivan kuten muissakin minipelikokoelmissa, myös Marion ja Sonicin tarjonta on valitettavan nopeasti nähty, vaikka sienitrippailevat fantasialajit laajentavatkin tajuntaa ja lajikattausta. Muutama lisäkenttä olisi tehnyt eetvarttia. Mukaan ahdettu London Party -lautapelivariantti tuo mukavasti lisäarvoa urheilukomennukselle, mutta ainoaksi kestoa kasvattavaksi porkkanaksi siitä ei ole.

Ohjauksessa on omat ongelmansa, sillä liiketunnistusta vaativissa urheilulajeissa homma ei mene aina ihan putkeen. Toisinaan vääntely ja kääntely tuottaa täysin päinvastaisen lopputuloksen. Onneksi sekoilu on vain satunnaista ja pääosan ajasta liikkeet rekisteröityvät oikein. Ohjainongelmat kismittävät etenkin ihmisvastustajan kanssa, sillä vastapuoli saattaa luulla, että kapulasta valittaminen on suomalaiseen urheilukulttuuriin olennaisesti kuuluvaa selittelyä.

Pelihahmojen kansoittamilla urheilukentillä näkökulma on tismalleen oikea. Hauskaa tekemistä on muutaman illan tarpeiksi, puuhastelun oppimiskäyrä on olematon ja kaikki lajit ovat alusta asti käytettävissä. Neljän vuoden harjoittelu tuotti tulosta, sillä Marion ja Sonicin tähdittämä urheilukomennus nousee viimein mitalikantaan.

Kipu on kehitystä

Kun Wiillä häröillään sienimaassa, kilpailijat joutuvat tyytymään hieman ryppyotsaisempaan urheiluasenteeseen. Summer Challengea varten ei ole ostettu virallista olympialisenssiä, mutta eipä se hidastanut Track & Fieldinkään voittokulkua 80-luvulla. Peli on kolholla HD-grafiikalla siloteltu versio jännetuppitulehduksen parhaasta kaverista. Tosin sillä erotuksella, että nivelten lisäksi sijaiskärsijäksi joutuu myös ihon pintakerros.

Suosittelen lämpimästi pelihanskojen hankkimista ennen tuotokseen tarttumista, sillä muuten vaimokkeelle saa selitellä turhautumiseen asti kämmeniin ilmestyneitä rakkoja. Pääsiäisenä syytetyn penkistä pääsisi stigmoilla, mutta tammikuussa tilanne on toinen.

Summer Challenge on oodi vemputukselle, ajoitukselle ja kirosanoille. Dualshockin analogitatti on huono ilotikun korvike, sillä tattien hiomapaperia muistuttava pinnoite raastaa nahan käsistä jo ensimmäisen vatkaussession aikana. Pelaaminen on kirjaimellisesti täyttä tuskaa.

Heittolajeissa tattia vatkataan tai pyöritetään ja heittokulma säädetään ohjainta kallistamalla. Juoksulajit pelittävät samalla tavalla, mutta lähtö pitää ajoittaa oikein. 1500 metrin juoksussa voimiaan pitää säästää loppukiriin, jolloin tatti laulaa ja nahka palaa. Uinnissa taas ajoitus on tärkeää, miekkailussa oikeat sivallukset suoritetaan nappuloita painamalla.

Uskottavuus karisee heti kättelyssä, kun pienellä treenillä keihäs lentää reilusti yli sata metriä. Pitkämäelle ja kumppaneille voisi suositella peliä harjoitusmateriaaliksi, josko mentaaliharjoittelun ansiosta Lontoossa keppi lentäisi edes karsintarajan paremmalle puolelle. Vaikka omat suoritukset uhmaavat maailmanennätyksiä ja fysiikan lakeja, kilpakumppanit lyövät nopeasti jauhot kurkkuun, jos vaikeustasoa erehtyy nostamaan alimmalta oksalta.

Summer Challenge on kuin pelaamisen kivikaudelta karannut. Hommasta katoaa nopeasti hohto, sillä urheilupeli oikeasti rikkoo paikat. Summer Challenge vaatii osakseen verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta nyt vammojen lisäksi ei tarvitse hankkia raitisilmamyrkytystä. Mikäli kunto kestää käsirääkin, nahan parkkiinnuttua pelistä saattaa irrota hauskuutta muutamaksi ehtooksi.

Kaksikosta voittajaa ei tarvitse pitkään miettiä. Marion ja Sonicin bilepeleistä ammentava olympiakomennus on aivan eri planeetalta kuin kädet rikkova urheilukimara. Sieniurheilun jälkimainingeissa kylmägeelille on kysyntää, mutta suoritukseen ei sentään tarvitse varautua sidetarpeilla, desinfiointiaineella ja meriselityksillä.

80

Lisää aiheesta