”Aaaaiih”, voihkii prinsessa Peach putkimiehen kourissa. ”Kukas sut nyt pelastaa”, ilkkuu Mario ja junttaa pallon taas pömpeliin.
Mario on totuttu näkemään kilttinä maailmanpelastajana, mutta Mario Strikersissa kauniista aatteista luovutaan. Pelikentällä ainoastaan voitolla on merkitystä. Mariokin teloo veljensä tantereeseen ja sysää prinsessan sähköaitaan kypsymään.
Mario Strikersissa jalkapallo jalostuu rugbyn ja bloodbowlin arcadehenkiseksi risteytykseksi, jossa rajoittavia sääntöjä ei ole. Jatkuvien taklausten takia pelaajat viettävät enemmän aikaa nurmella kuin pystyssä ja pallon saa lyödä maaliin vasaralla, jos tilanne sitä vaatii. Kaikki Mario-maailman koiruudet pommeista kilpikonnankuoriin ovat käytössä. Osumat eivät tapa, vaan tainnuttavat vastustajat hetkeksi, mikä helpottaa hyökkääjien syöttömyllyä.
Vaikka Mario Strikers on puhdas arcadepeli, se on yllättävän monimutkainen. Pärjätäkseen on opeteltava kapteenien kyvyt ja hahmojen ominaisuudet. Joukkueen tärkein jäsen on kapteeni, eli Wario, Bowser, Luigi, Donkey Kong ja kumppanit. Kapteenien ominaisuudet vaikuttavat koko joukkueen pelityyliin. Bowser laukoo kovaa ja jyrää taklauksillaan muut pelaajat, mutta laukkaa todella hitaasti. Peachilla riittää nopeutta, mutta neidon potkut ovat niin hentoisia, että maaleja syntyy vain lähietäisyydeltä.
Kapteenin tärkein ominaisuus on erikoiskyky. Esimerkiksi Mario ja Luigi kasvavat jättiläisiksi, jotka tamppaavat puolustajat littanoiksi. Erikoiskyvyllä päästään lähellä olevista vastapelaajista eroon, jolloin saa aikaa käyttää hitaasti latautuvaa megapotkua. Täydellisesti onnistuessaan megapotku tuo kuusi maalia, mutta vain jos vastustaja nukkuu. Puolustaja joutuu torjumaan megapotkussa maalia kohti singahtavat pallot ohjaamalla maalivahdin käsiä remotella. Erikoispotkut sopivat hyvin peliin, sillä kolmen maalin tappioasemasta ehtii vielä nousta, vaikka peliaikaa olisi jäljellä sekunteja.
Pelkillä kapteeneilla ei vielä kunnon tiimipeliä synny, vaan lisäksi tarvitaan kolme apuria. Joukkuetoverit ovat sienimaailmasta tuttuja sivuhahmoja, joilla on omat taitonsa. Toad soveltuu nopeutensa ansiosta parhaiten laitalinkiksi, hitaat Vasaraveljet taitavat maalinteon. Apurit pystyvät ampumaan erikoislaukauksia, jotka torjuttunakin aiheuttavat hallaa maalivahdille. Tulipallolaukaus sytyttää veskarin hanskat tuleen eikä näppien kärytessä jatkolaukausten torjuminen enää sujukaan. Pelaajia vaihtelemalla matseihin saadaan hienosti vaihtelua, sillä tiimit vaikuttavat pelitapoihin kutkuttavan paljon.
Itse peliareenoita piristää usein on jokin juju. Yhtäkkiä kentälle iskevä tulisade sekoittaa taatusti kuvioita. Pirullisin areena on Crystal Canyon, jossa ottelun alussa sattumanvaraisesti poistetaan pari pelaajaa kummastakin joukkueesta. Jos jäljelle jää vain puolustuksen lukoksi aiottuja hitaita voimakimppuja, matsia ei saadakaan ihan hetkessä päätökseen.
Tie huipulle ei ole pitkä
Yksinpeli koostuu kolmesta cupista ja erilaisista haasteista. Pelaamalla saa avattua uusia kapteeneita ja muuta bonussälää, joita voi sitten matseissa käyttää. Ensimmäinen cup on vielä lapsellisen helppo, mutta toisessa ja kolmannessa cupissa vaikeustaso nousee jo reippaasti. Haastetehtävissä pitää täyttää tietty tavoite, kuten useamman maalin laukominen alle minuutissa. Yksinpeliin kaipaisin lisää sisältöä, sillä cuppeja ja tehtäviä on aivan liian vähän. Ei niitä nyt ihan muutamassa illassa läpäise, mutta eivät ne kauan kestä.
Yksinpeli toimii lähinnä treeninä Strikersin moninpeliin. Kimppapelaaminen on paljon rennompaa kuin yksin vääntäminen, koska kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Kun samalla puolella on toinenkin pelaaja, taktiset mahdollisuudet kasvavat entisestään. Kaveri voi esimerkiksi jäädä koko matsin ajan puolustukseen, kun itse keskittyy hyökkäyksiin.
Mario Strikers on Wiin ensimmäinen euroalueen nettimoninpeli. Moninpeleihin pitkäjänteisyyttä luo viikon välein nollattava ranking-lista, josta arvotaan samaa tasoa olevia vastustajia. Voitosta saa eniten pinnoja, mutta sijoitustaan menettää ainoastaan silloin, jos lopettaa ottelun kesken. Kikka kannustaa pelaamaan matsit loppuun asti. Parhaimpien pelaajien Mii-ukot pääsevät etusivulle kaikkien ihasteltavaksi. Jos sijoitus maailmanlistalla ei kiinnosta, voi pelata tavallisia matseja kavereita vastaan. Ne eroavat ranking-matseista siten, että niiden sääntöjä voi muuttaa melko vapaasti. Jos ei tykkää megapotkuista tai muista erikoiskyvyistä, voi kieltää ne kokonaan.
Ainakaan vielä ei ole ilmaantunut sellaista täysin ylivoimaista joukkuekokoonpanoa, jota kaikki käyttäisivät, vaan pelaajien joukkueet ja taktiikat vaihtelevat suuresti. Ikinä ei tiedä, onko vastassa erittäin aggressiivinen ylhäältä taklaava tiimi vai omalla puoliskollaan leireilevä puolustaja, joka luottaa nopeisiin vastahyökkäyksiin. Juuri arvaamattomuuden ansiosta moninpeliä jaksaa pelata pitempäänkin. Nettipelissä ei ole muuta puutetta ole kuin se, että muiden pelaajien kanssa ei voi jutella. Olisivat edes lisänneet peliin virtuaalinäppäimistön tai pikachätin, jolla voisi kiittää vastustajaa hyvästä matsista.
Voittaa viemärihommat
Strikersin äänimaailma on todella riemastuttava. Jokaisella pelaajalla on oma tunnusmusiikki, jota soitetaan aina maalien jälkeen. Tyyliltään biisit ovat hyvin erilaisia. Waluigin voitontanssia säestävät banjot, Donkey Kongin taustalla soivat viidakkorummut. Eri areenoilla on teemaan sopiva musiikki, joka on ehkä liiankin rauhallista näin vauhdikkaaseen menoon. Onneksi äkkikuolematilanteissa soi nopeatempoinen rokki, joka heti saa pelaajat hakemaan ratkaisua normaalia kiivaammin.
Grafiikan osalta Strikers ei paljonkaan eroa GameCube-peleistä, mikä on harmi. Grafiikka ja heikohko yksinpeli ovat Mario Strikersin ainoat huonot puolet.
Strikers on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle Mario Strikersin GameCube-versiolle. Uusi Mario Strikers eroaa vanhasta siinä, että kaikkea on tullut lisää. On enemmän kapteeneita, areenoita ja erikoiskykyjä. Hahmojen ulkonäkökin on muuttunut futuristisempaan suuntaan. Enää pelaajilla ei ole tutut arkiasut päällä, vaan kaikki käyttävät metallisia suojavermeitä. Niin varmaan onkin parempi, sillä ilman niitä jatkuvat taklaukset aiheuttaisivat pitkän sairaalareissun.
Wiin myötä ohjaus on muuttunut yllättävän vähän. Nunchukalla hoidetaan pelaajien liikuttaminen, esineiden käyttö ja keskitykset. Remotea käytetään syöttöihin, laukauksiin, harhautuksiin ja taklauksiin. Liikkeentunnistusta käytetään lähinnä megapotkujen torjunnassa, mikä on vain hyvä. Ohjaus tuntuu totuttelutuokion jälkeen tarkalta ja luontevalta.
Mario Strikers ei ole sarjansa massiivinen uudistaja, mutta peli toimii varsinkin kimppa- ja moninpelinä hienosti. Erilaiset joukkueet kapteeneineen luovat otteluihin orgaanisuutta, joka pitää pelin tuoreena pitkään sen jälkeen, kun aneeminen yksinpeli on kaluttu puhki. Bonusta siitä, että etäisen jalkapalloteemansa ansiosta Mario Strikers ilmestyi Euroopassa ennen Amerikkaa ja Japania. Lälläslää.
89
