Pienten pirpanoitten turvaan johdattelu on kiehtovaa ajanvietettä. Parhaiten pelastustoimista on jäänyt mieleen Lemmings, jossa sopulilaumat joko pelastuivat tai tuhoutuivat, mutta Mario vs. Donkey Kong 2 ei jää kauas jälkeen.
Öykkärimäinen Donkey Kong sieppaa kauniin neidon kesken huvipuiston avajaisten, ja kaaos on valmis. Onneksi Mario ei hätkähdä apinan ärhentelyistä, vaan lähettää pika pikaa vieteriselkäiset pikkurobotit, Mini Mariot, Donkey Kongin perään pelastamaan Paulinen karvaisten kourien kurimuksesta.
Mario vs. Donkey Kong 2 on sekoitus tasohyppelyä ja ongelmanratkaisua, ja erinomainen sekoitus onkin. Peli koostuu tasohyppelykentistä, joissa Mini Mariot seisoksivat lähtövalmiina. Tikun kosketus patistaa pikku-ukon liikkeelle siihen suuntaan, mihin nenä näyttää, toinen kosketus pysäyttää ja ruudun hinkkaaminen hahmon yläpuolelta saa robotin hyppäämään. Jossain odottaa maali, jonne vieteriukot olisi ohjattava.
Mini Marioitten maaliin saattamisen mysteerit ovat aluksi mukavan helppoja, mutta vaikeutuvat kerros kerrokselta. Tähän vaikuttaa osaltaan kenttien laajentuminen: muutaman kuvaruudullisen kokoista kenttää on vaikeampi hahmottaa kuin nippa nappa ruudun reunat ylittävää. Vaihtelevat esteet, kentän rakenteet ja ongelmat sekä niiden ratkaisut toimivat erinomaisesti.
Uusia kujeita ja kommervenkkeja piisaa juuri sitä oikeaa vauhtia, joka pitää mielenkiinnon vireillä ja saa haluamaan kurkata vielä seuraavaakin kenttää edes vähäsen. Sujuvimman Mini Mariot kotipesään vievän reitin suunnittelu koukuttaa jopa niin hyvin, että jo läpimenneitä kenttiä on pakko hinkata useamman kerran sen kaikkein täydellisimmän, nopeimman ja sujuvimman kotiutussysteemin löytämisen toivossa.
Yhdeksän peruskentän jälkeen seuraa klassinen isosika-kenttä, joissa höykytetään Donkey Kongia. Otus kurkkii milloin mistäkin kohtaa ruutua, jolloin sen alla liikuskeleva Mario pitäisi viedä hollille ampumaan apinaa päin näköä. Samalla on syytä varoa otuksen nakkelemia kiviä sun muuta roinaa, jottei oma elinkaari jäisi turhan lyhyeksi. Kun Donkey Kong on lyötyä apinaa, matka jatkuu seuraavaan kerrokseen uuden yhdeksän ongelmaryppään kimppuun.
Toinen peruskentistä poikkeava pelimuoto vaatii kenttiin piilotettujen yhdeksän Mario-kortin löytämistä. Avautuvat minipelit ovat yksinkertaisia välipaloja, joissa esimerkiksi esiin pompahtelevia Shy Guy -hemmoja pitää lyödä tikulla päähän ennen kuin ne katoavat ruudulta. Ihan kivaa, mutta liian köykäistä ollakseen kiinnostavaa vaihtelua perusloikkimiselle.
Elleivät valmiit kentät riitä tai jos mieli palaa kokeilemaan puzzlen rakentamista, sekin onnistuu. Mario vs. Donkey Kongissa on kenttäeditori, jonka elementtejä pääsee käyttämään, jahka on ensin selvittänyt kerroksen, jossa vimpaimet ensi kertaa esiintyvät. Wi-Fi:n avulla omatekoiset kentät voi panna maailmanlaajuiseen jakeluun, mutta varsinaista moninpeliä verkossa tai muutenkaan ei ole.
Ainoa puute pelissä on suhteeton helppous. Kentät saa läpi pikaisesti, ja ellei täydellisyyden tavoittelu ole osa persoonallisuutta, hissi nousee ylimpiin kerroksiin kohtalaisen nopsaan. Kentän saa läpi, vaikka vain yksi mekaaninen Mario pääsisi perille saakka. Mistään piste-ennätyksistä on silloin turha haaveilla, mutta kökköisesti sujuneen ongelmakentän voi myöhemmin laittaa parempaan järjestykseen. Vähänkin kokeneille puzzlenratkojille peli on pelkkä kevytlounas.
Läheskään kaikissa DS:n peleissä tikkua ja kosketusnäyttöä ei ole hyödynnetty yhtä onnistuneesti kuin Mario vs. Donkey Kong 2:ssa. Mini Marioita on hauska ohjastaa tikulla, kontrollit toimivat moitteetta eikä ristiohjainta tule kertaakaan ikävä. Mario vs. Donkey Kong on hieno puzzle DS-valikoimaan.
70
