Epäinhimillisten elämänmuotojen valtakamppailu on hirveää katseltavaa. Onneksi Suomen presidentinvaalit voi hetkeksi unohtaa pelaamalla Master of Orionia, jossa pääsee itse avaruusolioksi galaksin herruudesta taistelemaan.
Master of Orion on Microprosen vähän Civilizationia muistuttava avaruusstrategiapeli, josta tietoverkot ovat kohisseet jo kuukausikaupalla. Eikä ihme: Master of Orion nielee tunteja kuin pankit miljardeja eikä vuorokausi tunnu riittävän mihinkään.
Tarkoitus on päästä kahden voimakkaimman imperiumin joukkoon, kerätä galaksin Korkeimmalta neuvostolta 2/3 osan ääntenenemmistö ja tulla kruunattua Linnunradan johtajaksi. Menestys Orionissa perustuu neljän D:hen: diplomatiaan, daisteluun, duotantoon ja deknologiseen kehitykseen. Diplomatiasta viis piittaava on pian yksin koko galaksia vastassa, ilman tuotantoa ei kehity teknologia, eivät rakennu avaruuslaivastot ja sitten olo onkin kuin Puolan ratsuväellä Saksan panssareiden edessä tuona syyskuisena päivänä 1939.
Temmellyskenttiä on neljä, aina 24 tähtijärjestelmästä 48:n ja 70:n kautta isoon 102 tähden galaksiin, jonka pelaaminen kestää jo tähtitieteellisen kauan. Rodunvalinnalle kannattaa uhrata tovi, sillä jokaisella kymmenellä on omat bonuksensa. Esimerkiksi psilonit saavat 50 prosentin bonuksen tutkimustyöhön, kun taas sakkrat sikiävät kuin kanit ja klackonien työläiset tuottavat tuplasti enemmän. Oman rodun lisäksi muita rotuja mahtuu mukaan yhdestä viiteen.
Täällä Pohjantähden ympärillä
Alussa oli planeetta, avaruus-Jussi ja pieni tähtilaivasto. Siihen se ei jää, sillä tiedustelualukset varppaavat välittömästi etsimään lähijärjestelmistä sopivia uuden siirtokunnan paikkoja, ja kun sellainen löytyy, lähtee liikkeelle siirtokunta-alus. Alussa käyttökelvottomat elämälle vihamieliset järjestelmät voi hyödyntää, kun uutterat tiedemiehet saavat aikaiseksi siihen tarvittavan teknologian.
Samaan aikaan kotiplaneetalla rakennetaan teollisuutta (mutta annetaan rahaa myös ympäristötoimintaan tai väki vähenee saasteiden kasvaessa). Teknologian kehitys kannattaa myös aloittaa välittömästi. Paraneva suojakenttä-, rakennus-, voimakenttä-, planetologia-, tietokone- ja aseteknologia synnyttää parempia aseita, suurempaa tuotantoa, planeetanmuokkausta, uusia moottoreita ja ennen kaikkea näppäriä härveleitä, joiden avustuksella voi valtakakkua alkaa jakaa uudelleen.
Heti kun teknologia sallii aloitetaan planeettaa suojelevien ohjustukikohtien ja suojakenttien kehitys- ja rakennustyö. Tehokkaampien polttoaineiden ja moottorien myötä valtapiiri laajenee. Kuvioita sotkevat Orionin satunnaistapahtumat: piraatteja, planeettoja syövä avaruushirviö, tähden muuttuminen supernovaksi ja tukku muitakin yllätyksiä, joista osa on jopa positiivisia.
Saanko luvan?
Ennemmin tai myöhemmin törmätään toisiin imperiumin rakentajiin, ja kun kontakti on saatu, saapuu paikalle heidän suurlähettiläänsä ja alkaa diplomaattinen tanssi. Kauppaa käymällä paitsi oma kassa lihoo myös välit lämpenevät, ja jollei muuten niin voihan niitä aina lahjoa, rahalla tai tekniikalla. Kun rauhanomainen rinnakkaisolo alkaa luonnistua, voikin alkaa kuiskia hyökkämättömyyssopimuksista, liitosta tai vaikkapa pyytää julistamaan sota toiselle rodulle. Tarvitsemaansa tekniikkaa voi myös yrittää vaihtaa. Hyvistä väleistä on kaupan lisäksi muutakin hyötyä: liittolaisrodut voivat antaa äänensä johtajavaaleissa ja alusten kantomatka pitenee, kun voi käyttää liittolaisenkin tukikohtia.
Tieto on valtaa, joten vakoojaverkosto pystyyn vain. Parempi pitää heidät (ainakin toistaiseksi) maan alla piilossa raportteja kyhäämässä, sillä sabotointi ja teknologianvarastus aiheuttaa huomattavaa kylmyyttä suhteissa. Mikäli sattuu johtamaan teknologiakisassa, kannattaa rahaa jakaa myös sisäiseen turvallisuuteen: muutkin osaavat vakoilla.
Kaikilla roduilla on toisiinsa tietyt perusvaraukset, eli siinä missä ihmiset ja psilonit suhtautuvat heti suopeasti toisiinsa, darlokien kanssa jokainen on oitis varpaillaan. Johtuu varmaan siitä, että darlokit ovat galaksin supervakoojia. Lisäksi roduilla on kahdesta onimaisuudesta muodostuva perusluonne. Esimerkiksi mrrshanit ovat armottomia militaristeja, eli he panostava aseisiin ja isoihin avaruuslaivastoihin, ja hyökkäävät pienimmästäkin (teko)syystä. Psilonit taas ovat pasifistia tiedemiehiä, jotka nyhertävät uuden teknologian parissa ja antavat anteeksi muutamankin "tahattoman" välikohtauksen. Tosin nämä ovat ohjearvoja, varsinaisesta keisarista riippuu millaisia he tarkalleen ovat.
Master of Orionin diplomatia muuten toimii, ja on parhaimmillaan jopa hämäävän realistista. Voi sitä kiukkua, kun darlokit sabotoivat parasta ja ainoaa liittolaistani, ja lavastivat minut syylliseksi! Rotat!
Kaikki phasertornit, tulta!
Viimeistään asutettavien planeettojen loppuessa puhkeavat avaruuslaivastojen käymät sodat. Orion sallii pelaajalle kerrallaan vain kuusi erilaista alusluokkaa, jotka saa itse rakentaa haluamistaan komponenteista. Kun raja on ylitetty, uuden luokan suunnittelu vaatii yhden vanhan dumppaamista.
Neljä erikokoista runkoa voi täyttää pahimmillaan kahden käsivarren mittaisesta listasta taistelutietokoneita, suojia, moottoreita, panssareita, erilaisia aseita ja erikoisvimpaimia. Tehdäkö valtava lauma pikku hyttysiä vaiko massiivinen taistelualus, kas siinä pulma johon ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Varsinkin kun uusi keksintö voi kääntää koko tilanteen päälaelleen. Minulla oli iso taistelualus, joka perustui siihen, että sen työntösäde heitti viholliset sen verran kauemmaksi, etteivät suurimman osan aseet enää kantaneet alukseeni asti, mutta omani kantoivat kyllä. Vaan sitten sakkrat kehittivät energiankeskityslaitteen, joka tuplasi heidän aseidensa kantomatkan...
Taistelut käydään taktisella ruudulla. Nopeimman aluksen omistava saa siirtää ensin, sitten toinen. Kaikki saman luokan alukset on koottu nippuun, joka ampuu ja liikkuu yhtenä. Systeemi muistuttaa itse asiassa paljon SSI:n AD&D-Kultalaatikkojen taistelua. Onhan se parempi kuin Reach For The Starsin taistelevat numerot tai Spaceward Ho!:n graafinen esitys, sillä taktikointia pystyy sentään harrastamaan. Tietokoneohjaukseen ei aluksiaan kannata antaa, sillä sen taktiikantaju ontuu pahasti. Harmi kyllä, taistelut onnistuvat vain planeettojen ympärillä, ei syvällä avaruudessa. Planeettoja ja niiden ohjustukikohtia voi kurmottaa vaikka yleistä pahennusta herättävillä biologisilla aseilla.
Planeetat vallataan siirtämällä sinne joukkoja kuljetusaluksissa, ja ilman sen suurempia vaikutusmahdollisuuksia seurataan, kummalta ne joukot ensin loppuvat.
Orion ja sen kauhea vartija
Galaksista löytyy yksi järjestelmä, johon kannattaa kiinnittää erikoishuomiota, ja se on Orion. Orionin ensimmäiseksi asuttava löytää sieltä muinaista supertekniikkaa ja planeetta antaa nelinkertaisen tehostuksen siellä tehtävään tutkimustyöhön. Sitäpaitsi kaikki haluavat Orionin herran kanssa samaan leiriin.
Tiellä on yksi mutta, ja se mutta on Guardian. Tämä on älyttömän vahva, nopea ja tuhovoimainen elämänmuoto, joka täytyy kukistaa ennen kuin Orion on kypsä poimittavaksi.
Orionin grafiikka on selkeää ja käyttöliittymä varsin looginen ja toimiva. MOO on muuten Yhdysvalloissa julkaistu jo aikaa sitten, ja ainakin kolme uutta versiota on jo ilmestynyt. Siksi olenkin ihmeissäni, sillä euroversio on edelleen se ensimmäinen versio. Uusin on v.1.2, ja mm. Pelit-BBS:sta se löytyy. Eroja on sen verran melkoisesti, että 1.2:sta suositellaan ehdottomasti.
Master of Orionissa on niin paljon muuttujia, ettei yksikään peli ole toisensa kaltainen ja usein vaatii täysin erilaisen strategian, joten pelattavaa löytyy pitkäksi aikaa. Taidammepa todistaa klassikon syntyä.
Nnirvi
Yhteenveto: Avaruusstrategiapelien ykkönen.
94
