Kun taivaalta putoaa meteoriitteja, joista kuoriutuu mekaanisia hirviöitä, Maximo ymmärtää outoja olevan tekeillä. Edes kaapatusta Sophia-neidosta ei ole kuulunut mitään. Ongelmat ratkeavat miekalla kuin leikaten, joten Maximo lähtee haarniska rämisten sotaan.

Toimintatasoloikka Maximo vs. Army of Zin tarina jatkaa siitä mihin ykkösosa jäi, mutta historian opiskelu ei ole tarpeen. Riittää kun tietää, että Maximo on aina valmis auttamaan pulassa olevia neitosia. Eikä mies pelkää edes kuolemaa, sillä viikatemies on yksi Maximon parhaista kavereista.

Maximon haarniska suojaa Zinin mekaanisten sotakoneiden iskuilta, mutta jokainen osuma heikentää varustusta, kunnes sympaattinen sankari tepsuttaa jalassaan pelkät sydänkuvioidut boxerit. Uutuutena alkkarit voi päivittää vaikka peltisiksi, mutta varoitan kokeilemasta samaa kotona.

Kontrollien opiskelussa ei kauan nokka tuhise. Miekalla sivalletaan vaaka- tai pystysuoraan ja kilvellä torjutaan vihollisten hyökkäykset. Edellisen osan tapaan kilpeä voi käyttää rajoitetusti bumerangina, mikäli ei halua taistella örmyn kanssa nokakkain.

Maximo saa myös pitkävartisen lekan, joka on miekkaa mahtavampi, mutta vastaavasti hitaampi huidottava. Itse tykkäsin enemmän tulisesta miekkailusta, vaikka muutamassa kentässä jäällä boostattu moukari oli parempi. Asetyöskentelyä tehostavat liikesarjat, joita saa ostaa kentissä norkoilevilta kauppiailta.

Kauppiaat myyvät auliisti muutakin hyödyllistä sälää, mikäli raha ei ole ongelma. Siksipä jokainen lantti on syytä poimia pois kuljeksimasta samalla kuin pelastaa avuttomia kyläläisiä hirviöiden kynsistä. Tyttösten pelastelu on hauskaa, vaikka suukon sijaan palkinnoksi saa vain materiaa.

Vielä yksi Zin Tonic, kiitos

Meininki on letkeän simppeliä. Muutaman kentän välein tulee isompi öhkö, joka pitää nujertaa. Vaikka ylipitkissä kentissä on check pointteja, tallentaa saa vain tasojen väleissä, mistä aiheutuu jonkin verran turhauttavaa saman kohdan hieromista.

Muutama kimurantti pomppupaikka koetteli hermojani, mutta onneksi pikselintarkkoja hyppyjä ei ole läheskään niin paljon kuin edellisessä osassa. Tiukan paikan tullen Maximo voi ottaa hetkeksi viikatemiehen hahmon, jolloin hän ei voi kuolla, mutta aiheuttaa kuolemaa sitäkin enemmän.

Ääninäyttelyä ei voi kehua, sillä autettavat eivät sano kuin thank you, mutta onneksi välianimaatioissa kielen kannattimet löystyvät vähän enemmän. Musiikki on mahtipontista oopperaa, jonka kytkee mieluusti pois, varsinkin kun samaa kohtaa tahkoaa kymmenettä kertaa.

Capcom on tyytynyt virittämään pelimoottoriaan ja säilyttänyt edellisen osan hyvät puolet. On vaikea kuvitella, miten PlayStation 2:lla saisi aikaan hienompaa ja sujuvampaa jälkeä. Vaikka tyyli on täysin erilainen kuin esimerkiksi Jak II:ssa, ei Maximon tarvitse hävetä pitkäkorvan rinnalla.

Maximo vs. Army of Zinin suurin ongelma on, että se ei uudista genreä mitenkään. Se ei edes eroa Maximon ensimmäisestä seikkailusta merkittävästi, vaikka meno on sutjakkaampaa. Kokonaisuus on nautittavaa tasoloikkimista ilman ihmeempää konstailua.