Mechwarrior toi suuren tietokonepelaavan yleisön tietoisuuteen niin sanotut jättiläisrobottipelit. Jo vuosia pimeissä nurkissaan noppia nakelleet lauta- ja roolipelaajat laukoisivat kuitenkin partikkelikanuunalla päin näköä tyyppiä, joka julkeaa sanoa näitä käveleviä tankkeja roboteiksi. Heille peligenren nimi on mecha.
Wanhat sotaratsut ottavat joskus fanaattisuuteen menevän harrastuksensa sangen vakavasti. Tämä on oikeaa, raakaa sotaa ja robottinimittelyä karsastetaan, koska se tuo mieleen kakaroiden Transformerit ja sen sellaiset naurettavuudet.
Mechan juuret löytyvät Japanista, jossa mangalla ja animella oli jo pitkään ollut oma alalajinsa. Mechassa ihmissotilaat, aikamme viimeiset gladiaattorit, ohjastavat useimmiten useita metrejä korkeita enemmän tai vähemmän ihmismuotoisia panssaroituja ajoneuvoja, jotka on aseistettu kaikin kuviteltavissa olevin tuhovälinein tiskiallasta lukuunottamatta.
Mechan viehätyksestä voi olla montaa mieltä, jos lähdetään ihmisen - useimmiten miehen - psyykeä analysoimaan, mutta varmaa on se, että joku näissä sinänsä melko mahdottomissa sotavempeleissä viehättää. Myöntää toki täytyy, että kymmenmetrinen, kymmeniä tonneja painava tulta syöksevä rautajättiläinen on pikkaisen vaikuttavampi ilmestys kuin päälletallatulta kenkälaatikolta näyttävä perinteinen panssarivaunu.
Useimmiten mecha-tarinoihin liittyy myös tulevaisuus, jossa on palattu jos ei ihan feodaalijärjestelmään, niin ainakin monarkioihin; sankaritekojen ja kaksintaisteluiden aikaan. Ylimacho mecharomantiikka herättää pojissa primitiivireaktion selvällä yhteydellä ritariromantiikkaan. Ja niissä on paljon ISOJA pyssyjä. Valtavia teräsmonstereita, jotka tallovat alleen taloja, autoja, ihmisiä... mitä muuta voisi pikku-Lassi toivoa?
Piirretystä peliksi
Mechan tehtyä maihinnousun Amerikkaan lähinnä Macross/Robotech-piirrossarjan siivittämänä, jenkit luonnollisesti vesittivät koko aiheen transformereillaan ja muilla kersojen ällösöpörobottijutuilla. Aiheen omakseen ottaneet strategiapelaajat pysyttelivät kuitenkin asialinjalla.
Ensimmäinen, vuosien saatossa uskomattoman laajaksi kasvanut Battletech sijoittui 3000-luvulle, ihmiskuntaa yhdistäneen Tähtiliiton jälkeiseen aikaan, kun asutettu maailmankaikkeus oli pirstoutunut kinasteleviin aatelishuoneisiin ja ajautunut sisällissotaan. Teknologia oli pysähtynyt ja taantunut, joten taistelukenttien kuninkaita - mechejä - huollettiin ja korjattiin varaosilla, joista useita ei enää osattu valmistaa, ja sotasaaliiksi saadut tarvikkeet olivat kultaakin kalliimpia. Tästä on perua nyt mecha-peleissä standardiksi tullut saaliin keruu ja sotakoneiden virittely improvisoimalla.
Ensimmäinen yritys tuoda mechit 3D-toimintana ruudulle oli Activisionin pestaaman Dynamixin Mechwarrior. Peli noudatti hyvin Battletechin sääntöjä ja henkeä, ja oli monella tapaa aikaansa edellä avoimine kampanjoineen ja oikeasti kävelevine joskin alkeellisine 3D-mecheineen. Sen ajan konetehot ja vaatimattomat efektit eivät riittäneet vielä tuomaan esille mechan dramaattista puolta, ja peli vetosikin lähinnä ennestään Battletechia harrastaneisiin.
Sittemmin Dynamix irtautui Activisionilta ja ryhtyi kehittelemään omaa mecha-peliään, kun Activision jäi omilleen kyhäämään seuraavaa virallista Mechwarrioria. Sitä sitten odotettiin ja odotettiin, mikä oli ehkä hyväkin, koska kun se viimein saatiin ihmisten ilmoille, koneilla pystyi jo luomaan melko vaikuttavan kuvauksen teräsjättiläisten temmellyksestä. Kun tähän vielä lisättiin tueksi omaa luokkaansa olevat ammattilaisten ohjaamat multimediapläjäykset ja edelleen ainutlaatuisen mahtipontinen elokuvamusiikki tahdittamaan teurastusta, löi homma jo läpi tavallisellekin sukankuluttajalle ja jonkin aikaa Mechwarrior 2 oli jenkkien toiseksi myydyin tietokoneohjelma Windowsin jälkeen. Mecha oli tullut simulaatio- ja toimintapeleihin jäädäkseen.
Tauti leviää
Sillä välin kaikessa hiljaisuudessa omaa projektiaan vääntänyt Dynamix julkisti melkein heti perään Earthsiegen. Poikien itse hahmottamassa maailmassa oli lainattu paljon Terminatorista aina joidenkin koneiden ulkonäköä myöten. Tulevaisuudessa ihmisen palvelijoiksi kehitetyt sotakoneet, cybridit, villiintyvät ja ryhtyvät järjestelmällisesti lahtaamaan isäntiään. On kuitenkin olemassa pieni maanalainen vastarintaliike, joka sinnittelee vastaan romuista kasaan haalituilla kaksijalkaisilla sotakoneillaan: herceillä.
Earthsiege oli mallikas peli ja monin paikoin teknisesti ylivertainen Mechwarrior kakkoseen verrattuna, mutta sen vartavasten kehitetty maailma ei onnistunut herättämään suuria tunteita. Activisionilla oli ymmärretty romantiikan, draaman ja häikäilemättömän machopullistelun merkitys mechassa, ja sitä käytettiin myös erittäin taitavasti hyväksi. Koko Mechwarrior kakkosen olemus uhkui uhoa ja tuhoa, ja niinpä se veti pidemmän korren.
Dynamix ei kuitenkaan luovuttanut suosiolla, vaan jatkaa edelleen nyt Starsiegeksi nimetyn maailmansa kehittelyä teknisesti moitteettomilla mutta edelleen jotenkin hengettömillä herc-peleillään. Mechwarrior kakkosen synnyttämä mecha-villitys poiki myös koko joukon toisen ja kolmannen luokan klooneja, joista yksikään ei ole yksittäisen maininnan arvoinen. (Tosin Shattered Steel ansaitsee papukaijamerkin munaskuissa outoa tutinaa aiheuttavasta konetykistään, jollaista ei muualta löydy.)
Koneet kutistuvat
Paitsi yksi, mutta Looking Glassin Terra Nova: Strike Force Centauri ei ollutkaan klooni. Mecha-peliksi sen voi kuitenkin laskea, koska ukot hyppivät itse viriteltävissä power armoreissa, joilla pystyi tekemään kaikkea mitä mecheilläkin - paitsi tallaamaan taloja.
Terra Nova ei menestynyt kovinkaan hyvin, mikä on suuri vääryys ja myös pieni ihme. Sen lisäksi, että siinä oli erinomainen tehtäväsuunnittelu ja ennennäkemätön ryhmänjohtokäyttöliittymä, sen draamallisen (joskin kieli poskessa toteutetun) ja mukaansatempaavan tarinankerronnan olisi luullut vetoavan suureen yleisöön.
Liekö sitten sattumaa, että Dream Pod 9:n strategia/roolipelissä Heavy Gear otettiin erää Terra Nova -nimisellä planeetalla. Maasta eronnut siirtokuntaplaneetta oli jakautunut kahtia alati sotivaan etelään ja pohjoiseen. Ja normaalin kaluston lisäksi miehistä otettiin mittaa geareilla - teollisuuden power armoreista (Aliensin lastausvekotin) kehitetyillä kävelevillä sotakoneilla. Heavy Gear lähti alusta alkaen realistisemmalta pohjalta, sen sijaan että mechit olisivat suhteettomiin mittasuhteisiin kasvaneita käveleviä maalitauluja, joissa lukee kymmenen kilsan päähän näkyvä neonkyltti PAATULEENVAAN S****NAN H***ö.
Puhdasta mechaa Heavy Gear silti on, ja kelpasi Activisionille korvikkeeksi, kun FASA haistoi rahan ja veti Mechwarrior 3 -projektin itselleen. Lukuisten vaikeuksien kautta Mechwarrior kolmosestakin saatiin kelpo peli täynnä roimaa räimettä, mutta jotain sen sielusta jäi Activisionille. Tämä näkyy nyt Heavy Gear kakkosessa, kun korvikkeesta on kasvanut kantaisänsä röyhkeästi haastava mechapeli, jossa on oma veikeä machoromanttinen puolensa varsinkin kun tutustuu alkuperäispelin lähdemateriaaliin.
Jotain erikoista näissä vempeleissä on. Sen todistaa jo kuusikymppisen ex-vaununjohtajan omituinen kiilto silmissä aina kun videolta tulee mecha-animea. Mutta älkää yrittäkö selittää sitä vaimoille tai tyttöystäville tai teitä pidetään tärähtäneinä tai vähintäänkin jälkeenjääneinä. Mecha on poikien juttu, eivätkä ne ikinä ymmärtäisi.
