Amerikkalaisella luutnantti Holtilla käy huono säkä. Murphy iskee kerta toisensa jälkeen ja mies joutuu ryynäämään toisen maailmansodan pahimmat taistelut Euroopassa.

Luutnantti Holtin salamasota alkaa jo Ranskassa ja jatkuu sieltä Pohjois-Afrikkaan, Venäjälle ja Belgiaan. Taustatarina esitetään välianimaatioissa hyvin vakuuttavasti uskottavan kertojan ja vanhojen filminpätkien tuella. Holt ei ole mikä tahansa pyssynkantoteline, vaan tärkeä mies liittoutuneille.

Ei armoa

Motto on selkeä: elä ja anna muiden kuolla. Holtilla on komennossaan kolme sotilasta, mutta heistä ei ole juurikaan apua. Tyypit hösöttävät ja heiluvat kuin olisivat juoneet ennen taistelua kolme litraa vahvaa kahvia tyhjään vatsaan. Apulaisten strateginen arvo onkin siinä, että mikäli heidät saa pysymään hengissä kentän loppuun saakka, teko palkitaan ensiapupaketein ja henkiinherättämispoletein.

Oman puolen miesten typeryys tuntuu omituiselta siksi, että vastustajien tekoäly toimii hyvin. Viholliset osaavat käyttää suojia, viskovat sieltä kranaatteja ja käyvät toisinaan päälle pirullisina aaltoina. Vaikeusaste on jopa yllättävän vaikea, ei liian, vaan sopivasti keskittymistä vaativa. Onneksi mukana on neljä vaikeusastetta, joista hankalin oli aivan liikaa turpealle nakkinipulleni ja helpoin jo loukkaava.

Medal of Honor: European Assaultin sota on vapaamuotoisempi ja vähemmän putkimainen kuin aiemmin sarjassa. Vihollisia kohti voi hyökätä monin eri tavoin ja eri suunnista. Ensimmäistä kertaa suorastaan rohkaistaan tutkimaan ympäristöä. Pakollisten päätehtävien lisäksi kannustetaan sivutehtävien selvittämiseen. Sen myös tekee mielellään, sillä tehtävät ovat hyvin suunniteltuja ja mielenkiintoisia. European Assault on hyvin sotauskottava.

Sarjauudistuksena on adrenaliinimittari, jonka täytyttyä voi käynnistää reilut kymmenen sekuntia kestävän bullet timen, jossa luodit osuvat tarkasti kohdalleen ja oma henkikulta pysyy tallessa. Jostain syystä myös tasopomot ovat sarjan riemuna. Niiden kukistaminen vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä, sillä täysiä päin -taktiikka tuottaa vain yhden ristin lisää sotasankareiden hautausmaalle.

Steven vei meiltä värit

Alussa European Assault tuntuu kovin tavanomaiselta, joskin hyvin tehdyltä perusammuskelulta. Jahka Ranskasta päästään pois, intensiivisyys kasvaa kaiken aikaa. Lopulta vetovoimaa löytyy enemmän kuin osaa myöntääkään.

Taistelut ovat henkisesti tyydyttäviä. On hienoa, että kyykyssä tai maaten etenemisellä on todella merkitystä ja suojien käyttäminen on pakollista. Kun eteneminen on kymmenen minuutin työstä käyneen kahakan jälkeen mahdollista, sotilaan sydän soittaa hoosiannaa ja elämä hymyilee.

Steven Spielberg keksi sotamies Ryania pelastaessaan, että sodassa näkyy vähemmän värejä kuin tosielämässä ja pelibisnes otti idean vastaan luonnontieteellisenä faktana. European Assaultin maailma on likaisen vihreä ja harmaa. Sotilaat eivät juuri toisistaan erotu. Maisemat ovat enemmän pelillisesti käytännöllisiä kuin upeita. Hyvä niin, muutoin PS2 ei näin suuria miljöitä tökkimättä pyörittäisikään. Siinä rajalla liikutaan nytkin.

Yksi Medal on Honoreiden suuria keksintöjä on aina ollut viimeisen päälle viilattu äänimaailma. Aseiden äänissä on selkeät erot: kun tarkka-ampuja kajauttaa piilostaan otsaan, laukausta seuraa kaiku. Radioliikenne on erittäin vakuuttavaa. Radion kautta saa muun muassa tietoja bonustehtävistä, joten sitä kannattaa todella kuunnella.

European Assault pelaa varman päälle. Peli on kuin komiteatyön lopputulos, mutta komitea on onneksi tiennyt, mikä tekee sota- ja räiskintäpelistä toimivan. Hyvää tehtäväsuunnittelua tuetaan näyttävillä taustakuvauksilla sotatapahtumista, mutta tyylilajin seuraavan kehitysaskeleen ottaminen jätetään sovinnolla muille.