Mega Man X -pelit eivät ole tunnettuja laatunsa ansiosta. Oikeastaan on pieni ihme, että X8 on yleensä ilmestynyt, sillä tuskin sitä kukaan kovin innokkaasti odotti. Kolme edellistä peliä huomioon ottaen Mega Man X8 on lievä positiivinen yllätys. Paino sanalla lievä.
Kokeilujen jälkeen Capcom on palannut perusasioihin. Mega Man X8 rullaa oikealta vasemmalle ikiaikaisten 2D-toimintapelien tyyliin. Näin on päästy eroon kameraongelmista ja pelaaminen on selkeämpää.
Pelihahmot X ja Zero ovat entuudestaan tuttuja, Axl on tulokas. Jokaisella radalla voi vaihdella kahden ennalta määrätyn hahmon välillä. Hahmoilla on omat erikoiskykynsä ja toisistaan poikkeavat aseet. Sitten vain robottien kimppuun ja niitä silppuamaan.
Lisävarusteita, asepäivityksiä ja muuta kivaa löytyy matkan varrelta. Turhanpäiväisen juonen mukaan tarkoitus on kerätä talteen vihollisten dna-näytteitä. Se onnistuu parhaiten isolla sädepyssyllä.
Värikäs peli tuo visuaalisesti mieleen anime-elokuvat tai ehkä paremminkin tv-animen. Englanninkielinen dubbaus on parhaiden perinteiden mukaisesti kamalaa, ylinäyteltyä molotusta. Piirrostyyli onnistuu selvästi paremmin.
Mega Man X -sarjan pelit tunnetaan tasopomoistaan. Minä inhoan niitä. Kärsivällisyys ei riitä tahkoamaan samaa taistelua 56 kertaa. Pari ensimmäistä tasojehua selvittää pelkällä tulivoimalla, sitten ne muuttuvat pirullisemmiksi. Onneksi hahmoissa on myös huumoria, joten samalla kun itkee vastuksen vaikeutta, sille voi myös nauraa. Liian helppoja Mega Man -pelit eivät ole koskaan olleet, ei ole tämäkään.
Jos laatu paranee jatkossa tätä vauhtia, Mega Man X13 lähentelee jo 90 pisteen rajaa. Jos X8:n jälkeen ei nähdä enää yhtään Mega Man X -peliä, tuskin kukaan itkee itseään sen vuoksi uneen.
71
